Meillä menee ihan hyvin.... kunnes tulee aika tehdä kotitöitä tai muuta vastaavaa. Miehen mielestä minä valitan ja vaadin liikoja. Esim. useasti kun olen siivonnut tms. ja pyytänyt hetkeksi apua (joka veisi miehen aikaa muutaman minuutin) niin mies ei korvaansa lotkauta asialle, vaan tuijottaa tietokoneen ruutua. Ja kun se netti/tietokone ei minnekkään sinä aikana häviäisi, mutta ei.
Kyllä mies tekee ajoittan juttuja ja hyvä niin. Mutta aina kun näin tapahtuu, hänelle pitää antaa hurjasti kiitosta eikä ikinä pyytää lisää. Jos pyydän, minulle valitetaan ettei mikään riitä. Haluaisin että olisimme kotitöissä samanarvoisia, mutta turha toive ilmeisesti. Aina saan tehdä reilusti enemmän, enkä saisi siitä ikinä huomauttaa. Sotkuisessa kodissa ei pysty olemaan kuitenkaan.
En jaksaisi aina valittaa ja riidellä, mutta en voi pitää suutani kiinni, kun itse "raadan" ja toinen vain makaa... Ja riitely yltyy hurjaksi aina kerran viikossa :(
Miten tämän tilanteen saisi muutettua?
Kyllä mies tekee ajoittan juttuja ja hyvä niin. Mutta aina kun näin tapahtuu, hänelle pitää antaa hurjasti kiitosta eikä ikinä pyytää lisää. Jos pyydän, minulle valitetaan ettei mikään riitä. Haluaisin että olisimme kotitöissä samanarvoisia, mutta turha toive ilmeisesti. Aina saan tehdä reilusti enemmän, enkä saisi siitä ikinä huomauttaa. Sotkuisessa kodissa ei pysty olemaan kuitenkaan.
En jaksaisi aina valittaa ja riidellä, mutta en voi pitää suutani kiinni, kun itse "raadan" ja toinen vain makaa... Ja riitely yltyy hurjaksi aina kerran viikossa :(
Miten tämän tilanteen saisi muutettua?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä tilanne on myös melkolailla sama. Hyvin menee niin kauan kun minä jaksan pestä pyykit, siivota, täyttää/tyhjentää astianpesukoneen, hoitaa lapsen yms...
Mies vaan nukkuu töiden jälkeen päiväunia tai makailee sohvalla. Jos apua pyytää niin vastaus on joko, että "ihan kohta" tai "en mä nyt jaksa".
Olen jo kyllästynyt tähän kotiorjana olemiseen. Ymmärtäisin toki, jos olisin kotona kaikki päivät, mutta opiskelen amk:ssa toisella paikkakunnalla päivittäin, joten minuakin väsyttäisi joskus.
Toivottavasti saat apua ongelmaasi, minäkin toivon samaa!
Minulla on ollut sama ongelma. Mieheni ei jaksa edes vaihtaa lamppuja. Hänelle on ok olla pimeässä, eikä hän ota minua huomioon yhtään. Olen tehnyt meille pyykkivuorot ja tiskausvuorot (lappuun aina merkintä tehdystä työstä). Meillä se auttoi vain hetken. Nyt minulla on jo monta rastia, hän on jäljessä pahasti. Meillä tämä ongelma on jostanut eroon, mikä sattuu minuun kovasti. Mutta yrittäkää te! Ehkä se auttaa teitä. Silloin vasta huomaa, kuinka paljon toinen joutuu tekemään. Toivon teille kaikkea hyvää!
Sitä vaan, että ei kai siellä kotona tarvitse aina olla niin "kliinisen puhdasta"...?
Löysätkää hieman, te "siivoojanaisetkin", niin tiedä, vaikka ne miehet tekisivät jotain omastakin aloitteesta.
käyt tietenkin töissä ja maksat kaikki laskut. olet miehelles vain itsestäänselvyys, kotitalouskone, haluatko tosiaan olla tollasen kaa esim. seuraavat 5-10v, saati perustaa perheen, jätä mokoma ja eti itelles MIES.
joo, naurettavia tällaiset naiset, itkevätja paapovat ja mitään ei tapahtu. Kasvakaa aikuisiksi.
Ei kotitöiden tekemisestä pitäisi mitään erityiskiitoksia antaa. Sehän on itsestäänselvyys, että jokainen siivoaa kotonaan, ja ne hommat pitäisi jakaa tasapuolisesti. Meillä on aina toiminut viikkosiivoussysteemi, kumpikaan ei tykkää olla epäsiistissä tai likaisessa kodissa, ja sen kyllä huomaa jos kuluu pitemmän aikaa siivoamatta. Joskus minä siivoan enemmän kun on päivät aikaa, mutta kyllä tuo siivous periaatteessa kuuluu molemmille. Ne työthän voi jakaa niin, että kumpikin tekee sitä mistä eniten itse tykkää/osaa. Välillä voi tietysti vaihtaa osia jos siltä tuntuu. Ja eihän teidän ole pakko aina yhtäaikaa siivota, voi sitä siivousta tehdä vaikka peräkkäisinä päivinäkin tai saman päivän aikana pätkissä. Ei kannata alkaa kotiorjaksi, orjana saa sitten pysyäkin.
Ymmärrän hyvin, miltä susta tuntuu tuo siivoamisen työnjako-ongelma. Minun mieheni osallistuu siivoamiseen imuroimalla koko kodin kunnolla joka lauantai ja pesee pyykkiä ripustaa laittaa kaappiin. Minusta tuo on aivan sopivasti ja olen siihen tyytyväinen. Meillä ongelmana on ollut se, että tuosta imuroimisesta on saanut joka ikinen viikko muistuttaa ja muistuttaa ja muistuttaa, että viimeinkin mies on tarttunut imurin varteen. Itse tykkäisin, että siivoukset hoidettaisiin lauantaisin heti aamulla tai puolenpäivän aikaan pois alta, sitten kumpikin voisi vapaasti viettää vapaa-aikaa. Imurointi tulee kuitenkin hoidettua vasta sitten, kun lopulta illan koittaessa huutamalla määrään miehen imuroimaan, että päästäisiin joskus saunaankin. Mies vedättää minua, vaikkei itse sitä kai tajua. Vuosien ajan sama on toistunut ja välillä olemme käyneet pitkiä keskusteluita asiasta.
Toistuvasti on keskusteltu myös miehen työhuoneesta, joka on melkein aina kuin hävityksen jäljiltä. Aina hän lupaa sen siivota, viimeistään kesälomalla, kun on "kunnolla aikaa" järjestellä papereita yms. No, monena kesänä tuo ei ole toteutunut, viime kesänä sentään toteutui, mutta suurimman osan vuodesta työhuoneessa on kaaos. Välillä olen menettämässä hermoni ja olen sanonut, etten kestä asua kodissa, jossa yksi huone on aivan kamala ja viikoittain käydään riitaa siivoamisesta.
Välillä nuo asiat ottaa päähän enemmän, välillä jaksan vain kestää ja olla välittämättä. Mies siivoaa silloin kun itselleen on sopii, hän ei millään taivu minun tahtooni. Jos en muistuttaisi ja vaatisi, hän tekisi vielä vähemmän.
En osaa sanoa, mikä teidän tilanteeseen auttaisi, kun en meilläkään ole saanut asioita ratkaistua. Yrittäkää ainakin keskustella työnjaosta perin pohjin. Laita kotitehtäviä listana paperille ja kysy mieheltäsi, onko hänen mielestään oikein, että sinä teet sen kaiken? Eikö olisi reilumpaa, että hän myös osallistuisi ja tekisi sen muitta mutkitta eikä aina vastaan hangoitellen?
,kun ottaa mieheksi sellaisen, joka ei ole elänyt paria vuotta aivan itsenäisesti. Tarkoitan tällä sellaista ihmistä, joka on elänyt omaa elämää, ilman äidin helmaa tai naista. Maailma on keskustelu palstoja lukien täynnä mamman poikia. Jos mies on itsenäistä elämää elänyt ja hommat eivät vieläkään suju, niin sitten on ympäristössä jokin ongelma. Nalkutus ei tässä auta vain hyvinperusteltu puhe riittää.
Sitä ainakin miehenä ihmettelen, että mistä te naiset näitä miehiä löydätte?
Ovatko he tosiaankin näitä, jotka ovat siirtyneet äidin helmoista teidän helmoihinne? Kyllähän pölyjen pyyhkimisen ja lattian pesun luulisi viimeistään armeijassa oppivan?
Ja miksi jatkatte näiden kanssa yhteiseloa, jos viikottainen riitely niinkin itsestäänselvästä asiasta vie suuren osan energiastanne? Enemmänhän tu syö kummaltakin varmaankin, kuin itse siivoaminen...
Ansaitset parempaa. Oliskohan asumusero tai pitkä loma paikallaan niin saisi laiskis huolehtia itsestään. Eräänlainen survival-game.
Itsellä on se hyvä tilanne, että molemmat tekevät kotitöitä. Näin on ollut alusta asti. Tein heti alussa pilke silmäkulmassa ja huumorin varjolla selväksi, etten ole kotipiika. Siinä vaiheessa se vielä onkin helppo jako - sinä siivoat sinun luona - minä minun luona. Ja hyvin sujunut myös yhdessä asuessa. Kummankaan ei ole tarvinnut sanoa toiselleen tekemättömistä kotitöistä.
Saatua etuutta on vaikea luovuttaa pois. Ihminenhän on pohjimmiltaan kuitenkin mukavuuden haluinen. Kivaahan se varmasti on, kun kotityöt hoituu päivästä toiseen tekemättä itse mitään ja mitäs p...lettä yhtäkkiä joku vaatiikiin raatamista. Ja kun omia jälkiään ei tarvitse koskaan siivota, niin varmasti ne tavaratkin jää helpommin levälleen.
Sinun tapauksessa hieman jälkiviisas neuvo tuo.
Niin yksi juttu paistoi silmään, älä käytä sanaa apu...Miehelle siinä kuin naisellekin kuuluu puolet kotitöistä. Vastuu on molemmilla. Eikä kumpikaan ole toisensa apulainen:)
Varmaan ilman mitään radikaaleja toimenpiteitä et saa tilannetta muuttumaan. Jos kerta olet jo yrittänyt asiasta sanoa.
Pari neuvoa:
1. Yritä ilman riitaa kertoa, että muutos on välttämätön sinun jaksamisen kannalta.
2. Sen jälkeen lopeta sinäkin kotitöiden teko, ja pese vain omat vaatteesi, tee vain itsellesi ruokaa yms. Esim. minun miehellä on ainakin paljon vähemmän vaatteita, joten siltä loppuu vaatteet ensimmäisenä ja myöskin sillä tulee tarve pestä ensimmäisenä. Tosin minun miestä ei ole koskaan tarvinnut patistaakaan mihinkään.
3. Älä ihmeessä tee jotain kotityötä "vain tämän kerran". Olet taas takaisin samassa tilanteessa ja huomaat jo vuoden tehneesi kaikki työt "vain tämän kerran".
4. Toimi jo tänään! Lasten hankkimisen jälkeen niitä tehtäviä töitä on tuplasti enemmän.
minun mieheni kanssa nämä asiat rulaavat. Hän on ollut joitakin aikoja sinkkuna ja osaa siten pitää siisteydestä huolta. Asiaan vaikuttaa myös luonne - hän ei tykkää sotkusta ja ei pidä kotitöitä "naisten hommina!"
Tunnen itseni jopa sotkuisemmaksi ajoittain kuin hän. Tämä johtuu siitä, että hoidan kokkauspuolen ja auttamatta sotken köksän, ja useimmiten hän sitten siivoaa jälkeni. Mies imuroi ja pesee lattioita aina silloin tällöin, niin minäkin, asiasta ei pidetä kirjaa. minä pyyhin pölyt, pesen pyykit ja kylppärin ja laitan ruuan. Mies käy usein kaupassa, hoitaa auton, tekee tekniset työt jos niitä tarvitaan, katsoo lapsen perään, kun mulla häsyä kokkaamisen kanssa tms urheiluharrastusta.
Hänen jäljiltä ei jää sukkia/pyykkejä lojumaan, eikä hän passuuta minua. Teen hänelle kuitenkin mielelläni vapaaehtoisesti mm.kakkua aina kun ehdin, ja hieron häntä usein. En mäkätä jos hän lojuu iltaisin sohvalla. Hän on sen ansainnut. Olisi liian myöhäista alkaa kasvattaa nelikymppistä tekemään kotitöitä - kyllä se on äidin tehtävä/isän esimerkki se lapselle opettaa. Olen onnekas nainen ja meillä on hyvä tiimi miehen kanssa.