Olemme seurustelleet neljä vuotta ja asumme yhdessä. Suhteen alussa rakasteltiin usein, mutta nykyisin on seksiä noin kerran kuukaudessa tai kahdessa kuukaudessa ja sekin on suorittamista. On ollut työstressiä ja olen tuntenut itseni hieman masentuneeksi viime aikoina, joten se vaikuttaa omalta osaltaan asiaan. Pointti on se, että olen 28-vuotias ja tässä vaiheessa pitäisi olla täysi meno päällä. Tykkäisin rakastella vähintään kaksi kertaa viikossa, mutta en vaan syty. Muutenhan olemme hyviä ystäviä keskenämme, mutta seksikin olisi tosi tärkeää ja ahdistaa, kun ei vain huvita. Pitäisikö tästä marssia seksiterapeutille vai erota. Voi luoja...
Vika korvien
välissä?
1874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Seksinkin suhteen ihmiset ovat erilaisia. Tilanteessasi riippuu kumppanistasi, mitä hän haluaa. Jos voitte keskustella asiasta kahden kesken ja kumppanisi hyväksyy tilanteen, ei suurempaa ongelmaa pitäisi olla.
Tietysti jos kumppanisi on toista mieltä, mikä estää järjestämästä romanttisia kahdenkeskisiä hetkiä. Kiire ja stressi syö usein romantiikan, huomioikaa toisianne enemmän. Rakkaus lisääntyy kun sitä tuhlaa.