SDP vai Kokoomus

Kumpi on pahempi, SDP vai kokoomus, vai onko niillä eroa?
17532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kokoomuksesta löytyy sentään halua selkeyttää nykyistä työttömyys- ja sosiaaliturvaa, josta on tullut aikojen kuluessa täysi fiasko. Myös kansalaispalkalle löytyisi oikeistosta ymmärrystä, edellyttäen ansiosidonnaisen työttömyysturvan alasajoa.
Sdp ei ylimielisyyttään halua muuttaa mitään. Sdp:n mielestä nykyinen sekava tukiviidakko on parasta mitä maan päältä löytyy, koska sehän työllistää mahdollisimman monta sdp:tä kannattavaa virkamiestä.

Äänestä

Sama paska eri paketissa. Saat valita sinisen ja punaisen kääreen väliltä. On se vaan kumma, että ei edes köyhät Suomessa uskalla ottaa sitä riskiä, että äänestäisivät jotain puoluetta tuon kolmen troikan ulkopuolelta. Noin kovalleko se ottaa, kun pitäisi omilla aivoilla ajatella? Pitääkö teidän asua ulkosalla ja kärsiä nälästä sormet sinisinä ennen, kuin opitte ilmaisemaan sen mielipiteenne? Ei vittu, että tämä kansa on pöljää...

Äänestä
  • Heille annan ääneni.

    Äänestä

  • maalisvaalit kirjoitti:

    Heille annan ääneni.

    Ainut äänestettävä puolue.

    Toinen hyvä olisi jos puolueet lopetettaisiin kokonaan ja samoin niitten tukeminen.

    tai

    Jokaiselle puolueelle yhtä monta kansanedustaja paikkaa.

    Niin voisimme ehkä sanoa asuvamme demokraattisessa maassa.




    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • maalisvaalit kirjoitti:

    Heille annan ääneni.

    Oma ääneni menee joko Vasemmistoliitolle tai kommunisteille. Vihreitäkin joskus pohdin, mutta oikeistolaiset ovat jo siihenkin puolueeseen pesiytymässä. Siitä puolueesta löytyi niitäkin, jotka kannattivat ns. orjatyölakia. Perusuomalaiset ovat taasen keskittyneet liiaksi kirkumaan pakolaisista.

    Pakolaiset ovat varmaan yksi turhimmista huolenaiheista nykyisillä pakolaiskiintiöillä ja samaan aikaan työttömyys ja pelko perusturvan menetyksestä kasvaa suomalaisten sydämissä. Selkeä merkki perussuomalaisten poliittisesta populismista - ja ilmeisesti myös todellisuustajun puutteesta.

    Muistaakseni puolueen uudella johtotähdellä Halla-Aholla ei ole edes omaa mielipidettä Kokoomuksen/Sossujen/Kepuleiden suunnitelmiin väestönsiirroista, jotka olisivat satojen tuhansien suuruusluokkaa. Eikä taida myöskään kiinnostaa vieras vuokratyövoima. Ainoastaan ne pakolaiset ja muslimien ympärileikkaukset, jotka eivät voisi työtöntä sitten vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

  • maalisvaalit kirjoitti:

    Heille annan ääneni.

    Äänestitkö Tony Halmetta viimeksi? Siinäpä suoraselkäinen kaveri. Ja fiksu...

    Äänestä

  • vaihtoehdottomuus kirjoitti:

    Oma ääneni menee joko Vasemmistoliitolle tai kommunisteille. Vihreitäkin joskus pohdin, mutta oikeistolaiset ovat jo siihenkin puolueeseen pesiytymässä. Siitä puolueesta löytyi niitäkin, jotka kannattivat ns. orjatyölakia. Perusuomalaiset ovat taasen keskittyneet liiaksi kirkumaan pakolaisista.

    Pakolaiset ovat varmaan yksi turhimmista huolenaiheista nykyisillä pakolaiskiintiöillä ja samaan aikaan työttömyys ja pelko perusturvan menetyksestä kasvaa suomalaisten sydämissä. Selkeä merkki perussuomalaisten poliittisesta populismista - ja ilmeisesti myös todellisuustajun puutteesta.

    Muistaakseni puolueen uudella johtotähdellä Halla-Aholla ei ole edes omaa mielipidettä Kokoomuksen/Sossujen/Kepuleiden suunnitelmiin väestönsiirroista, jotka olisivat satojen tuhansien suuruusluokkaa. Eikä taida myöskään kiinnostaa vieras vuokratyövoima. Ainoastaan ne pakolaiset ja muslimien ympärileikkaukset, jotka eivät voisi työtöntä sitten vähempää kiinnostaa.

    Ehkä vasemmistoliitto parempi kommunisteja sen vuoksi, että kommunisteilla ei ole yhtään eduskuntapaikkaa ja todennäköisesti eivät ehkä saakaan, joten ääni heille saattaisi mennä hukkaan.

    Tosin olen sitä mieltä, että kommunisteja tarvittaisiin eduskunnassa panemaan muille vähän suitsia.

    Itse pohdikelen perussuomalaisten ja vasemmistoliittolaisten välillä. Molemmissa hyvää ja huonoa, mutta enemmän kuitenkin hyvää verrattuna muihin.

    Äänestä

  • vaihtoehdottomuus kirjoitti:

    Oma ääneni menee joko Vasemmistoliitolle tai kommunisteille. Vihreitäkin joskus pohdin, mutta oikeistolaiset ovat jo siihenkin puolueeseen pesiytymässä. Siitä puolueesta löytyi niitäkin, jotka kannattivat ns. orjatyölakia. Perusuomalaiset ovat taasen keskittyneet liiaksi kirkumaan pakolaisista.

    Pakolaiset ovat varmaan yksi turhimmista huolenaiheista nykyisillä pakolaiskiintiöillä ja samaan aikaan työttömyys ja pelko perusturvan menetyksestä kasvaa suomalaisten sydämissä. Selkeä merkki perussuomalaisten poliittisesta populismista - ja ilmeisesti myös todellisuustajun puutteesta.

    Muistaakseni puolueen uudella johtotähdellä Halla-Aholla ei ole edes omaa mielipidettä Kokoomuksen/Sossujen/Kepuleiden suunnitelmiin väestönsiirroista, jotka olisivat satojen tuhansien suuruusluokkaa. Eikä taida myöskään kiinnostaa vieras vuokratyövoima. Ainoastaan ne pakolaiset ja muslimien ympärileikkaukset, jotka eivät voisi työtöntä sitten vähempää kiinnostaa.

    se, että Suomeen kohdistuva nettomaahanmuutto on vuosittain n. 10 000 henkeä. Pakolaiskiintiö on siis vain jäävuoren huippu. Erillaisilla B-luvilla ym. oleskeluluvilla tulee porukkaa maahamme esim. halpatyövoimaksi tai vaihtoehtoisesti nenäänsä kaivamaan huomattavasti enemmän. Molemmissa tapauksissa siitä on useimmiten vain harmia kantaväestölle, sillä se joko vaikeuttaa työttömien suomalaisten työllistymistä, vaihtoehtoisesti työttömät maahanmuuttajat taasen lisäävät veronmaksajien taakkaa ja se raha on pois jostain muusta julkisesta palvelusta. Teet siis vain hallaa itsellesi, jos olet työtön ja äänestät puolueita jotka yrittävät lisätä maahanmuuttoa entisestään.

    Äänestä

Vasemmistoliitto ainut vaihtoehto köyhälle eli työttömälle.

Äänestä
  • Kaikki muistavat makasiinien palon ja kuinka siitä syytettiin anarkisteja ja kuinka EuroMayDayssä heiteltiin kiviä?

    Ja paskat. Arhinmäen vasemmistonuoret siellä marssivat ja levittäytyivät lippuineen koko marssirivistöön niin että se näytti vasemmistonuorten kulkueelta. Kun homma kääntyi fiaskoksi, liput rullattiin kasaan. Yhtään lippukuvaa ei julkisuudessa näkynyt.

    Arhinmäen marionetit eivät heitelleet kiviä vaan pulloja.

    Arhinmäki haalii ihmisiä mielenosoituksiinsa ja ärhentelee poliisille. Poliisi provosoituu ja vetää sivullisia turpiin. Arhinmäki saa "radikaalin" sädekehän.

    Mielummin äänestän kommareita tai vaikka natseja. Vähän säpinää Helsingin kaduille.

    Komukat tosin kantoivat derkkulan lippua vappumarssissa. Onkohan puoluetoimisto kertonut ettei derkkulaa ole ollut olemassa 15 vuoteen.

    Äänestä

Älkää edes miettikö valintaa SDP:n, Kokoomuksen tai Keskustan välillä. Valtamedia toki haluaa antaa kuvan, että muita valintoja ei olekaan. Mutta niitä on! Seuraavassa ote vuonna 2006 julkaistusta sosiaalipolitiikan tutkijoiden kirjoittamasta Vääryyskirjasta. Professori Leena Eräsaari kirjoittaa:

"Uusliberalismin ideologioiden ja yksityistämisen käytäntöjen juurruttaminen Suomeen ei ole tapahtunut äänestämällä vaan kabineteissa päättämällä. Vihreiden Erkki Pulliainen kertoi eräässä tilaisuudessa, jossa olin alustamassa kirjastani (Eräsaari 2002a), että työnantajien ja kolmen suurimman puolueen edustajat päättivät hallitun rakennemuutoksen tai yksityistämisen ohjelmasta Etelärannassa. Keskustapuolueesta mukana olivat Suomen pankin Esko Ollila ja Kauko Juhantalo, kokoomuksesta Ilkka Suominen ja demareista Kalevi Sorsa ja Paavo Lipponen. Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajia paikalla ei ollut. Kolmen suurimman puolueen mukana oleminen liikelaitostamisesta sovittaessa viittaisi siihen, että jollakin on ollut ymmärrys siitä, että (uus)liberalisoinnissa on kysymys politiikasta.”

Nämä kolme valtapuoluetta ovat pelanneet siis tiiviisti yhteen vähintään 80-luvulta saakka, jolloin alettiin juonia Suomen tuhoa. Ensin ajettiin Kokoomuksen johdolla (Holkerin hallitus) Suomi lamaan pääomavirtojen hallitsemattomalla vapauttamisella. Sen jälkeen Keskustan johdolla (Ahon hallitus) lama päästettiin pahaksi ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluja alettiin leikata. Sitten tuli SDP:n ja Paavo Lipposen hallitus, joka jatkoi leikkauslinjaa, sääti orjatyölait ja jatkoi uusliberalisointia entiseen malliin.

Uskaltakaa siis äänestää jotain muuta kuin kolmea valtapuoluetta. Nämä vaalit eivät ole pääministerivaalit, vaikka niin valtamedia ne haluaa esittää, vaan nämä ovat eduskuntavaalit, joissa on panoksena joko entisen menon jatkuminen tai muutos.

Äänestä

Kertokaas mikä puolue on nykyistä pakkotyölakia vastaan, ni siitä äänestän ja kehoitan kaikkia tuttujakin samaan????

Äänestä
  • Taitaa olla kompakysymys. Perussuomalaiset äänesti Tarja Iilimatovin orjatyölakia vastaan.

    Äänestä

  • 14+7 kirjoitti:

    Taitaa olla kompakysymys. Perussuomalaiset äänesti Tarja Iilimatovin orjatyölakia vastaan.

    Mutta siitähän on pian viisitoista vuotta aikaa. Ei se välttämättä kerro nykyisyydestä. Muistammehan sen Hakkaraisen surullisenkuuluisan aloitteen ja kuinka suurin osa puolueen kansan"edustajista" asettui sen taakse.

    Äänestä

Kyllä tuntuu joskus siltä että on ihan sama mitä puoluetta äänestää. Että samat naamat jatkaa ja samat kuviot toistuu pienin kosmeettisin muutoksin

Äänestä

Kokoomus tuli ja mitä sai aikaan.............

Äänestä

Sama paska, eri nimet. Pätee muihinkin puolueisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pehempi kirjoitti:

Kumpi on pahempi, SDP vai kokoomus, vai onko niillä eroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu