vielä huoranaisten puolustajatkin!
No, pakko heitä on puolustaa, kun aviovaimot eivät itse huomaa miten yksisilmäisesti katsovat asioita. Kaikissa muissa on vikaa paitsi ei itsessä.
Vaikka vaimo ehkä kokee olleensa hyvä aviovaimo ja tehneensä kaikkensa avioliiton eteen, niin se on vain HÄNEN näkemyksensä. Aviomies saattaa olla toista mieltä. Hän ei vain sano mitään, koska puhuminen on miehille niin vaikeata. Helpompaa on toimia ja hakea toinen syli. Se tuo lohtua vähäksi aikaa - joskus pitemmäksikin.
En minä sitä hyväksy, mutta ymmärrän kyllä.
No, pakko heitä on puolustaa, kun aviovaimot eivät itse huomaa miten yksisilmäisesti katsovat asioita. Kaikissa muissa on vikaa paitsi ei itsessä.
Vaikka vaimo ehkä kokee olleensa hyvä aviovaimo ja tehneensä kaikkensa avioliiton eteen, niin se on vain HÄNEN näkemyksensä. Aviomies saattaa olla toista mieltä. Hän ei vain sano mitään, koska puhuminen on miehille niin vaikeata. Helpompaa on toimia ja hakea toinen syli. Se tuo lohtua vähäksi aikaa - joskus pitemmäksikin.
En minä sitä hyväksy, mutta ymmärrän kyllä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itsekään tuohon kirjoitukseesi, miksi se on aina sen vaimon syy jos mies menee vieraisiin, voihan se olla ihan vain sitä että mies ei voi hormooneilleen mitään ja kun halukas, ukolta toiselle kulkeva kakkonen sitten kävelee vastaan, niin...
Ei minussakaan mitään vikaa kuulemma ollut, mutta hän vain halus käydä vieraissa, ei voinut kuulemma luonnolleen mitään. Sitten esitti katuvaa...seuraavaan kertaan asti...ja taas sama rumba...miksi sitten olen vielä hänen kanssaan, siksi ettei se vaihtamalla parane...päätin vain itsekin ruveta kulkemaan...
ukkojen panoksi.
Voi vittu mitä paskaa. Vai miehen hormoonit.... Vai ukolta toiselle kulkeva kakkonen...
Olet tyhmä kuin saapas.
tais osua nilkkaas
Minulle on omakohtaisesti tuttua se kauhea paha olo, joka syntyy siitä, kun oma elämä ikään kuin romahtaa totuuden paljastuessa puolison uskottomuudesta.
Tuntuu kuin koko parisuhde katoaisi ja kaikki ne vuodet, jotka on siinä elänyt. Tuntuu kuin koko oma elämä olisi valhetta. Tulee olo, että onko sitä edes itsekään olemassa. Ja kuka tuo on, johon luotin ja jonka kanssa elämää rakensin? Rakastiko hän minua koskaan?
Tässä järkytyksessä ihminen suojautuu kukin tavallaan. Monille on helpompaa "loiventaa" tapahtunutta sillä, että ei se oma rakas nyt kuitenkaan ihan itse ja omasta tahdostaan minua hylännyt ja toisen kanssa sänkyyn mennyt - kyllä se johtuu siitä vieraasta ihmisestä, joka viekkaudella ja vääryydellä hänet on vietellyt.
On kuin entisestä voisi säilyttää edes jotain, jos kykenee projisoimaan vihan tunteensa vieraaseen, eikä joudu kohtaamaan sitä, että ei tunne puolisoaan kovin hyvin sitten kuitenkaan.
Tämä on kaikki hyvin luonnollista ja ymmärrettävää. Mutta kun aikaa vähän kuluu, pitäisi asioiden käsittelyssä mennä eteenpäin, kohti totuutta. Vaikka se sattuu ja ahdistaa. Vain niin voi paraneminen alkaa.
On täysin ja ainoastaan oma mielipiteeni (enkä halua sillä ketään loukata), että minusta nämä raivoavat petetyt, jotka kohdistavat vihansa pettäjän kumppaniin, ovat juuttuneet vaiheeseen, jossa he epätoivoisesti ja irrationaalisesti selittelevät tapahtunutta, jotta se ikään kuin katoaisi niihin selittelyihin. Kyseessä on suojautumiskeino.
Ikävää on, että selitysten virkkaaminen pettäjän puolesta vie huomion väärään asiaan - pois siitä, minkä pitäisi olla tärkeintä: oma toipuminen ja oman maailmankuvan uudelleen rakentaminen.
Puolison uskottomuus voi olla alku jollekin paljon paremmalle kuin se suhde, joka pettämiseen päättyi. Elämä totuudessa (anteeksi lähes raamatullinen sanavalinta) on paljon onnellisempaa kuin valheiden verkossa.
Kaikille ihmisille voimia ja rauhaa toivottaen,
Vesta
Ensin pitää ottaa ero, kun lähteä sormus sormessa panemaan vieraita!!!