Tapasin vanhan kaverini yli kymmenen vuoden takaa.
Vaikka olimmekin eri tuloisista perheistä, tulimme hyvin toimeen. Tässä kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten eriarvoiseksi yhteiskuntamme on mennyt.
Itse lukiosta päästyäni, menin kaupan kassalle töihin, kun kukaan ei pedannut parempaa paikkaa.
Kaverilleni puolestaan isä järjesti hänet, vakituiselle, koko opiskeluajan kestävään "suojatyöhön" erääseen Suomen arvostetuimmista tavarataloista. Kun itse jouduin kodistani vuokralle asumaan, ystäväni sai asua kodissaan ilmaiseksi ja kerätä rahaa tilillensä.
Ystäväni pääsi opiskelemaan kauppakorkeaan ja mitään opintolainaa hänen ei ole tarvinnut ottaa- vanhemmat edelleenkin kustansivat lähes kaiken jotta vain opinnot sujuisivat mahdollisimman mallikkaasti. Kaverini löysi opiskelijaporukasta
kivan tytön ja mení tämän kanssa naimisiin. Hänellä on nyt jo kaksi lastakin. Ainoa laina mitä hän nyt on joutunut ottamaan, on asuntolaina,
mutta edelleenkin hänellä on hyvä tuloiset vanhemmat ja hyvät suhteet.
Minä puolestani olen kohta jo kolmekymppinen, eikä minulla ole juuri mitään niistä eduista, joita entisellä kaverillani on. Haluaisin itsekin yliopistolle, mutta täytyisi ottaa hirveä opintolaina ja vuokratkin on korkeat.
Suomesta on tullut eriarvoinen maa- paljon riippuu siitä millaiseen perheeseen synnyt.
Minun mielestä Suomessa ei juurikaan nousta
tavallisista perheistä tasoaan korkeammalle?
Herääkin kysymys; Mitä kannattaa enää yrittää?
Mitä mieltä olette? Lamako kaiken muutti ?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen työläisperheestä, jonka tulotaso oli 1985 - 1995 varmaan nettona 12000 mk.
Sisaruksia jne.
Opiskelin yliopistossa ja lainaa oli lopussa korkoineen 15000€. Sain duunin. Olen edennyt uralla. Palkka on 50 k€ vuodessa ja opintolaina maksettu.
Kysymys on siitä ,että koulutus on ilmaista. Vaaditaan tahtoa ottaa riski ja opintolaina on pieni sellainen. Kyllä sellaista yhteiskuntaa ei olekaan, jossa sinut kutsutaan kouluun ja annetaan kaikki lautasella.
Toisilla on vain paremmat lähtökohdat ja helpompaa. Kuitenkin sitten työelämässä, kun isin suhteet eivät auta kaveriasi pärjäisit ihan samalla tavoin. Totta kai joudut ponnistamaan alemmalta lankulta, mutta jos reisissä on paukkua, voit ponnistaa päätä korkeammalle kuin kaverisi.
Suurin osa tuntemistani todella menestyneistä henkilöistä on ihan tavallisista perheistä, joissa ei suhteilla ja rahalla ole mällätty.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.
Lukion ajan asuin kotona,sitten opiskelemaan opistotason tutkinto opintolainalla. Ja töihin.
Olen työssä ollessani opiskellut lähes koko elämäni, ihan mielenkiinnosta ja itse hankituin varoin.
Nyt on korkeakoulututkinto ja työpaikka ja maksettu kerrostaloasunto.Ei ole tarvinnut vanhempien pennosien varassa elellä. En ole rikas, mutta tyytyväinen. Suomalainen koulujärjestelmä on varmasti maailman tasa-arvoisimpia.
Monissa maailman maissa ei työläisten lapsilla ole mitään mahdollisuuksia saada yliopisto-opetusta.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän tasa-arvoisuus rajoituu tuohon mainitsemaasi mahdollisuuteen.
Sitten se tasapäistyy tasapaksuisuuteen.
Suomalaisessa koulussa ei opeteta ajattelemaan omilla aivoilla, vaan yksinomaan opetetaan ulkoa oppimaan.
Tämän kyllä huomaa pääsykokeissa, joissa ihmiset, joilla ei ole käsitystäkään siitä, mitä ovat lukeneet, pääsevät sisään korkeakouluihin, koska muistivat, millä sivulla sanottiin "tai" sanan "vaikka" sijasta.
Suurin osa akateemisen oppiarvon Suomessa suorittaneista ovat yksioikoisia ulkoalukijoita, kaukana kansankynttilöistä ja tulevaisuudenrakentajista.
Koulujärjestelmä Suomessa on oikein hyvin toimiva ettei sen puoleen.
Mutt toi mitä sanot on jotenkin toden kuuloista. Suomalaiset on tulleet vasta metsistä tehtaisiin ja nyt palvelualoille ja kaikki on tapahtunut 3-4 sukupolven aikana. Tasapäisyys, oman ajattelun puutteen hyväksyminen, porukalla hymistely ( niinkuin neljä suurinta puoluetta) ja omahyväisyys ( ei maailman tuomari, vaan lääkäri-asenne) tekevät joskus olosta ahtaan ja rajoittavan.
Mutta, kyllä kai meidän opettajat on pääsääntöisesti tätä samaa populaa.Ja kansanedustajat. Ihmiset on enemmän tai vähemmän luovia, ihan riippumatta siitä, onko takana tai edessä koulua tai työtä.
otin opintolainaa ja loma-aikoina tein duunia: pakon edessä todellakin niitä duuneja, jotka nykyisin kelpaavat vain maahanmuuttajille.
En olisi pystynyt opiskelemaan, jos meidän yliopistoissamme olisi muuan maailman malliin parin kolmen tuhannen euron lukukausimaksut. Meillä on ilmainen koulutus, opintolainat ja muut avustukset, opiskelija-asunnot ja terveellistä sapuskaakin saa kohtuuhintaan.
Vuosikurssillani oli vain yksi hellantelttu, jolla oli varaa ja lupa tehdä ihan oman mielen mukaan. Meitä muita välillä vähän harmitti, kun tyttö lenteli pitkin maailmaa huvittelemassa, kun me vietimme kesät luudan varressa. Hieman "lohtua" toi se, että tytön pää ei kestänyt ja opinnotkin sitten keskeytyivät.
Ei pidä valittaa. Meillä opiskeluaika on helppoa ja turvattua.
On kyllä totta että köyhällä on aina rahahuolia, sekä töissä että opiskellessa. Siispä, jos haluat opiskella, sekaan vaan! Monet käy tekemässä paljon haukuttuja pätkätöitä rahoittaakseen opintonsa. Mutta jos on motivaatiota, löytyy varmasti mahdollisuus. Nääs kun et ole ainoa köyhä täällä Suomessa. Katso mallia jostain tavallisesta tyypistä, joka on valmistunut. Valtaosa on kuiteskin niitä, jotka ihan omalla työllä ovat elämäänsä rakentaneet.
Opiskelija-asuntosäätiöt löytyy jokaisesta yliopistokaupungissa, lämpimän ruuan saa n. 2,5 euron hintaan ja junamatkoista 50% alennuksen.
Kirjastot ovat maksutta käytössä.
sen vuoksi pää ei yleensä kestä. Mitä sitä itseään kiusaamaan kun vähemmälläkin pärjää..
kyllä köyhänkin on mahdollista opiskella, voi muutaa jopa halvemipiin kaupunkeihin kuin helsinkiin asumaan ja opiskelemaan. Töitä on pakko tehdä ja solussa voi asua opiskeluajan, niin ne tekee muutkin.