Itse en ole ykkönen enkä kakkonen. Mutta eilen tuntui pahalta. Työpaikalla aamukahvitunnin aikana, mies, jolla työkaverit tietävät olevan jotain sutinaa yhden naisen kanssa, naureskeli kaikkien meidän kuullen, että eilen kävin Astaa huitaisemassa. En ottanut vyötä pois housuista, enkä ottanut edes kenkiä pois jalasta.
Mies on koulutettu, hänellä on edustava perhe, ainakin ulospäin näin vaikuttaa. En voinut arvostella miestä, hän on organisaatiossa ylempänä. Nauroin tekonaurua muiden mukana. Tekisi mieli kertoa tälle Astalle. Miehellä on työpöydällään vaimonsa ja lastensa valokuvat.Mies kertoo aina ylpeänä lastensa saavutuksista ja hyvästä koulumenetyksestä. Vaimolle sattui pieni onnettomuus jokin aika sitten. Mies oli tosi hädissään, soitteli ympäriinsä lääkärituttavilleen, mikä olisi paras hoito. Mutta sitten tälläinen kommentti salarakkaasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedän eräänkin miehen joka haukkuu kakkospanoaan kaikille ystävilleen. Miehet ovat outoja tapauksia. Nussivat kyllä, mutta eivät sitten itsekään arvosta näitä polkemiaan naisia. Pistävät kaiken näiden syyksi. Vaimo on näille pyhimys jonka eteen tekevät kaiken mutta kuitenkin pettävät. Jonkin ikiaikainen Madonna-Huora-kompleksi näillä miehillä. Tarvitsevat palvotun Madonnan lisäksi sen Huoran. Näinhän se on ollut ihmiskunnan historiassa Eevasta ja Aatamista lähtien. Mihinkäs se siitä muuttuisi.