Onko mahdollista, että jotkut ihmiset eivät vain sovellu perinteiseen parisuhteeseen?
Itse aloitin seurustelun vasta 23 vuotiaana, olemme nyt seurustelleet kaksi vuotta enkä vieläkään ole sopeutunut siihen!
En osaa "olla" kuin parisuhteessa elävät ovat, en osaa pyytääkään mieheltäni mitään, enkä vaatia tai komentaa, minkä olen huomannut tietyissä tilanteissa välttämättömäksi jotta suhde voisi toimia.
Jos vaikka mieheni seisoo lähempänä haluamaani esinettä, en osaa pyytää häntä sitä ojentamaan minulle vaan nousen hakemaan sen itse, vaikka tiedän sen olevan naurettavaa ja lapsellista.
Seksi on samanlaista; itselleni en osaa vaatia mitään, vaikka mieheni on alusta asti kysynyt mistä MINÄ pitäisin ja miten haluan.
Hämmennyn vain moisesta kyselemisestä, en osaa ottaa itselleni nautintoa, suostun seksiinkin vain hänen mielikseen.
Nyt on tullut vielä lisää ongelmia, kun hän haluaisi jo kihloihin ja lapsia, mutta minä en kumpaakaan. Kihloihin en näe mitään järkevää syytä, enkä tunne haluavani lapsiakaan.
Onko siis asia nähtävä näin että minun olisi vain pysyteltävä yksin? En kuitenkaan pysty eroamaankaan, olemme jo kasvaneet niin kiinni toisiimme.
Vaikka en ole onnellinen, enkä osaa häntäkään tehdä onnelliseksi, eroamaan en pysty, en ole niin vahva!
Itse aloitin seurustelun vasta 23 vuotiaana, olemme nyt seurustelleet kaksi vuotta enkä vieläkään ole sopeutunut siihen!
En osaa "olla" kuin parisuhteessa elävät ovat, en osaa pyytääkään mieheltäni mitään, enkä vaatia tai komentaa, minkä olen huomannut tietyissä tilanteissa välttämättömäksi jotta suhde voisi toimia.
Jos vaikka mieheni seisoo lähempänä haluamaani esinettä, en osaa pyytää häntä sitä ojentamaan minulle vaan nousen hakemaan sen itse, vaikka tiedän sen olevan naurettavaa ja lapsellista.
Seksi on samanlaista; itselleni en osaa vaatia mitään, vaikka mieheni on alusta asti kysynyt mistä MINÄ pitäisin ja miten haluan.
Hämmennyn vain moisesta kyselemisestä, en osaa ottaa itselleni nautintoa, suostun seksiinkin vain hänen mielikseen.
Nyt on tullut vielä lisää ongelmia, kun hän haluaisi jo kihloihin ja lapsia, mutta minä en kumpaakaan. Kihloihin en näe mitään järkevää syytä, enkä tunne haluavani lapsiakaan.
Onko siis asia nähtävä näin että minun olisi vain pysyteltävä yksin? En kuitenkaan pysty eroamaankaan, olemme jo kasvaneet niin kiinni toisiimme.
Vaikka en ole onnellinen, enkä osaa häntäkään tehdä onnelliseksi, eroamaan en pysty, en ole niin vahva!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jospa samalla tavalla jatkaminen tai eroaminen eivät olekaan ainoat ratkaisut? Tuntuu, että sinulla on vaikeuksia itsetuntosi kanssa, ja kun et "ota" suhteesta itsellesi iloa ja tyydytystä riittävästi, se ei tunnu hyvältä, eikä silloin esim. lasten hankkiminenkaan tunnu onnea tuottavalta asialta, vaan lisärasitteelta.
Pystyisitkö muuttumaan? Ajattelemaan enemmän itseäsikin, sen ei tarvitse olla kumppanilta pois, vaan tehdä hänetkin tyytyväisemmäksi. Jos uskot itse, että olet rakastettu ja haluttu, silloin myös nautit siitä ja sinun ei tarvitse yrittää olla koko ajan mieliksi. Sanotaanhan, että ihmisen on rakastettava itseään että pystyisi rakastamaan muita. Luulen että kumppanisi olisi vain iloinen, jos voisi tehdä jotain (pyytäisit, riitelisit) mikä tekee sinut onnelliseksi.
Jos muuttuminen omin päin tuntuu vaikealta, niin kannattais mennä juttelemaan vaikka jollekin asiantuntijalle ennen kuin valitset yksinäisyyden.
OOtkos muutenkin samanlainen elämässäsi vai vaan tässä suhteessa? Jos vastaat kyllä niin sitten kannattaisi miettiä et mitä elämältä haluan ja vastata siihen ennenkuin lopettaa suhteen jolla voi olla mahdollisuuksia. Jos suhteenne vie kaikki voimat ja aloitekyvyn niin sitten ehkä kannattaa miettiä mille suhde perustuu mutta sain sen käsityksen et mies on kiinnostunut myös sinun hyvästä olosta ja se on jo erittäin hyvä merkki!
Tsemppiä ! Ja tee matka itseesi!
Itsetuntoni kanssa minulla on ollut ongelmia lapsesta asti.
Kävin psykiatrilla asiasta, mutta olen havainnut sen turhaksi.
He vain kuuntelevat ja määräävät pillereitä, jotka vain pahensivat oloani vaikka merkkejä vaihdeltiin, joten luovuin niistä.
Pystyisinkö muuttumaan?
Se on iso kysymys varmasti jokaiselle.
Perusluonnetta on vaikea saada muuttumaan mihinkään, se kun muotoutuu jo lapsuudessa.
Itselläni ei ollut mikään maailman helpoin lapsuus ja asiaa pahentaa, että lapsuudessa koetut asiat ovat vieläkin ajankohtaisia..
Olen kyllä kokenut sanonnan "on rakastettava itseään että pystyisi rakastamaan muita" todellakin oikeaksi!
Pystyn kyllä rakastamaan ja välittämään, mutta en rakastumaan, niin että antautuisin tunteideni vietäväksi ja paljastaisin itseni toiselle täysin.
Enkä osaa "ottaa itselleni" nautintoa ja iloa, ikäänkuin rankaisisin itseäni koko ajan. Kamalinta on, että tällaisiin asioihin ei saa apua mistään! Tuputetaan vaan pillereitä, jotka sekoittavat ihmiset entisestäänkin, todella sivistymätöntä!
Tiedän että olisin aika lailla valmis hautaan, jos jättäytyisin yksikseni, mutta silti se ajatus houkuttaa. Ehkä siksi, että silloin en ainakaan olisi "riesaksi" muille.
Jospa muutoksen sinussa ei sittenkään tarvitse olla mikään iso, kun jo pystyisit nauttimaan enemmän elämästä ja rakkaudesta? Nämä ovat nyt vain ilmaan heitettyjä ajatuksia, ja voi olla että eivät sovikaan kohdallesi:
Jos ajattelisit, että sinun perusluonteesi on tärkeä osa juuri sinun persoonaasi, ja siltä pohjalta hyväksyt itsesi juuri sinuna. Samalla uskot, että sinua rakastavat ihmiset rakastavat sinua juuri siksi että olet sellainen kuin olet, vikoineenkin. Kenenkäänhän ei tarvitse olla täydellinen, ja rakkaudessa kumppanin virheetkin ovat rakkaita. Kun ajattelet että "saan olla tällainen" itsetuntosi alkaa jo nousta.
Minä ajattelisin niin, että voit "oppia" nauttimaan elämästäsi, kun siihen tietoisesti pyrit. Anna tilaa omille tarpeillesi, ole itsekäskin, ihaile itseäsi, kyllä siihen löytyy syitä, äläkä ajattele että olisit riesaksi (sehän ei ole totta vaan miehesikin ihan selvästi rakastaa sinua!).
Helpommin sanottu kuin tehty, onnea matkaan kuitenkin!
OOtkos muutenkin samanlainen elämässäsi vai vaan tässä suhteessa? Jos vastaat kyllä niin sitten kannattaisi miettiä et mitä elämältä haluan ja vastata siihen ennenkuin lopettaa suhteen jolla voi olla mahdollisuuksia. Jos suhteenne vie kaikki voimat ja aloitekyvyn niin sitten ehkä kannattaa miettiä mille suhde perustuu mutta sain sen käsityksen et mies on kiinnostunut myös sinun hyvästä olosta ja se on jo erittäin hyvä merkki!
Tsemppiä ! Ja tee matka itseesi!
OOtkos muutenkin samanlainen elämässäsi vai vaan tässä suhteessa? Jos vastaat kyllä niin sitten kannattaisi miettiä et mitä elämältä haluan ja vastata siihen ennenkuin lopettaa suhteen jolla voi olla mahdollisuuksia. Jos suhteenne vie kaikki voimat ja aloitekyvyn niin sitten ehkä kannattaa miettiä mille suhde perustuu mutta sain sen käsityksen et mies on kiinnostunut myös sinun hyvästä olosta ja se on jo erittäin hyvä merkki!
Tsemppiä ! Ja tee matka itseesi!
OOtkos muutenkin samanlainen elämässäsi vai vaan tässä suhteessa? Jos vastaat kyllä niin sitten kannattaisi miettiä et mitä elämältä haluan ja vastata siihen ennenkuin lopettaa suhteen jolla voi olla mahdollisuuksia. Jos suhteenne vie kaikki voimat ja aloitekyvyn niin sitten ehkä kannattaa miettiä mille suhde perustuu mutta sain sen käsityksen et mies on kiinnostunut myös sinun hyvästä olosta ja se on jo erittäin hyvä merkki!
Tsemppiä ! Ja tee matka itseesi!