Yhdessä ollaan oltu 10v. Kumpikin toistemme ekat kumppanit. Tuntuu että itse olen suhteen aikana muuttunut, saanut uusia kavereita/tuttuja kun taas miehellä just yksi kaveri kenen kanssa joskus käy vaikka ulkona.
Ollaan saatu kutsuja mun uusilta tutuilta illanviettoihin yms. Kamala sanoa, mutta mua hävettää tuo mun mies. On järkyttävän ujo ja arka ilmeisesti koulukiusauksen takia. Ei lähes mitään puhu/esitä mielipiteitään yms. jos jossain ollaan. Nyttemmin on tullut semmoinen olo etten miestä haluakaan enää minnekään mukaan :(
Tylsää mennä yksin näihin illanviettoihin missä yleensä pariskuntia. Olenko marttyyri jos jään aina vaan kotiin ja kypsyn sinne? Vai olisiko tuolle miehelle tehtävissä jotain..
Ollaan saatu kutsuja mun uusilta tutuilta illanviettoihin yms. Kamala sanoa, mutta mua hävettää tuo mun mies. On järkyttävän ujo ja arka ilmeisesti koulukiusauksen takia. Ei lähes mitään puhu/esitä mielipiteitään yms. jos jossain ollaan. Nyttemmin on tullut semmoinen olo etten miestä haluakaan enää minnekään mukaan :(
Tylsää mennä yksin näihin illanviettoihin missä yleensä pariskuntia. Olenko marttyyri jos jään aina vaan kotiin ja kypsyn sinne? Vai olisiko tuolle miehelle tehtävissä jotain..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pitkään sä olet kaikesta huolimatta sen kanssa jaksanut olla. Nytkö sua sitten on yhtäkkiä alkanut hävettämään? Luulis että kymmenessä vuodessa oppii toisesta yhtä sun toista. Kuten vaikka että sitä on kiusattu koulussa ja se on ujo ja arka. Et sä voi muuta tehdä, kuin puhua sille miehellesi. Ujoudesta ei kyllä niin vaan pääse eroon.
Alkuun oltiin aika lailla kun paita ja peppu. Ei juurikaan kavereita treffailtu yms. Joskus käytiin hänen kaverilla. Mun kaverit tottui että mun mies ujo. Opiskeluaikana en käynyt juurikaan missään kemuissa yms. Eli oikeestaan totuin semmoiseen "kotielämään"
Nyt työelämässä itse olen oppinut sosiaalisemmaks ja semmoiset ihmiset jotka osaa jutella/seurustella on alkaneet kiinnostaa enemmän kun kotona nyhjäys. Pari vuotta on mennyt just niin että itse menen kavereitten kanssa ja mies on kotosalla.
Nyt nämä kaverit puolisonsa pitävät noita illanistujaisia jonne olis kiva mennä. Mutta mies hävettää ja yksin siellä on kökköä olla ainoa pariton.
..niin kokeilepa pitää mielummin sitä miestäsi jonkinlaisessa arvossa. Parin vuoden työkaveruus häviää kuin pieru saharaan oikeissa olosuhteissa, vaikka nyt olisit intoa puhkuen juurikin mielestäsi löytänyt maailman ihanimman työyhteisön. Ja niitä sekalaisia olosuhteitahan työnantajapuoli nykyään usein tarjoilee missä ongelmat pääsevät oikein kukkimaan. Toki voit seurallisena ihmisenä seurustella mutta älä nyt kaikkeasi satsaa aivan vääriin hevosiin!
tällaset kommentit!!! "nytkö sua sitten on yhtäkkiä alkanut hävettämään"? Yrittäkää nyt ymmärtää viestin aloittajaa, hän on sentään 10 vuotta yrittänyt jaksaa ymmärtää miestään ja hänen käytöstään. Varmasti se alkaa syömään myös toista osapuolta jos minnekään ei voi kumppanin kanssa lähteä yhdessä, kun toinen ei selvästikään nauti olla isossa porukassa. Jos itse kaipaa kontakteja ulkopuoliseen elämään eikä vain neljän seinän sisällä tämän saman ihmisen kanssa, niin kyllä varmaan alkaa itseäkin tympimään toisen ujous. Eikä varmasti ole kysymys toisen mollaamisesta. Kyllä parisuhteelta kaipaa sitä, että yhdessä voidaan joskus tavata muitakin ystäviä ja tehdä myös asioita heidän kanssaan.
Jos mokoman takia miestäsi häpeät, on se osoitus ettet arvosta häntä tai tunne mitään empatiaa edes kokemuksiaan kohtaan. Paskat välität hänen hyvinvoinnistaan, haluat vain "oikeanlaisen" näyttelyeläimen vierellesi.
Päästä mies vapaaksi, luultavasti hänen itsetuntonsakin kohenee ajan mittaan kun pääsee laisesi haukan kynsistä. Epäilenpä että itse olet suurin syypää hänen epäsosiaalisuuteensa - mietipä itse, minkä arvostelun alla ollut 10 vuotta.
Eroakin olen ehdottanut monesti, muttei tuo halua edes erota. Hänen mielestään kaikki on ok. Tai no seksiä kai vois olla useammin.
Ehkä olen liian hyvä kotitalouskone.
Voisitko keksiä keinoja, joilla voisit kannustaa miestäsi mukaan uusiin juttuihin? Ole kiinnostunut hänestä ja hänen mielipiteistään, rohkaise häntä puhumaan. Ollessanne yhdessä jossain, vedä hänet mukaan keskusteluihin vaikka kysymällä hänen mielipidettään, vaikka aluksi et saisikaan hänestä vieraissa tilanteissa muuta irti kuin "kyllä" tai "ei". Muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Auta miestäsi tulemaan paremmaksi ihmiseksi, saat siitä itsekin paljon.
Mitä häpeämiseen tulee, enemmän muut ihmiset varmaan sitä arvostelisivat, että häpeät miestäsi, kuin sitä, että hän on ujo ja hiljainen.
Ei ole myöskään väärin ajatella, että kummallakin puolisolla saa olla omat juttunsa, sinä saat sosiaalisempana olla menevämpi ja miehesi saa olla enemmän kotona, jos hän siitä pitää, mutta kyseessä täytyy tietenkin olla yhteinen sopimus.
Suhteessanne on varmasti paljon hyvää, keskity niihin puoliin. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kukaan voi saada kaikkea.
Myös seuraavasta artikkelista voi löytyä apua ongelman oivaltamiseen: http://plaza.fi/ellit/parisuhteessa-pari-suhdetta/parisuhteessa/hapeatko-miestasi
Toivottavasti löydät rakentavan ratkaisun, tsemppiä. =)
Tämä asia oikeesti häiritsee miun elämää..
Tuntuu kurjalta kun jossain ollaan niin mies näyttää siltä kuin hällä olisi maailman tylsin ilta. Kun minun mielestäni olisi kiva tehdä juttuja yhdessä.
on tärkeämpää, kumppani vai kaverit?
Ujous ei ole paha asia. Ujous nyt on yksi piirre ihmisessä siinä kuin mikä tahansa muukin luonteenpiirre. En käsitä miksi nyky-yhteiskunnassa ujoutta pidetään niin kamalana asiana. Vain supersosiaaliset yksilötkö ovat kelvollisia ja pärjäävät?
Miksi ihmeessä olet miehesi kanssa edelleen, jos kerran häpeät häntä niin kovasti? Jos olette olleet yhdessä 10 vuotta ja tiedät taustoitusta hänen ujouteensa, suhtautuisit hänen luonteenpiirteeseensä ennemminkin rakkaudella kuin häpeämällä häntä.
Jos hän lähtee mukaan johonkin illanviettoon, onko se sitten niin kauhean paha, jos hän ei juttele paljoakaan ystäviesi kanssa? Mikset voi antaa hänen olla sellainen kuin hän on? Itse ainakin pidän ennemmin vähän ujommista ihmisistä, kuin sellaisista, jotka ovat aina heti suuna päänä laukomassa mielipiteitään. Ujoissa ihmisissä on usein poikkeuksellista herkkyyttä, joten ehkä ajan kanssa miehesikin oppii ystävystymään uusien tuttujesi kanssa ja kenties pikku hiljaa muuttuu avoimemmaksi.
Joka tapauksessa, jos välität miehestäsi, et todellakaan voi hävetä sitä millainen hän on.
... kokeilla sellaista, että treffaisitte yhtä pariskuntaa kerrallaan. Pyydätte kavereita kotiinne jne. Jossain vaiheessa niiden on myös pakko kutsua teidät, jos haluavat oikeasti ystäviänne olla. Jos miehesi on ujo mutta älykäs tai ainakin sympaattinen, ystäväsi kyllä pian tajuavat sen. Ihmeellinen vaikutus on silläkin, että jätkät istuvat munasillaan saunassa riittävän usein. Pyydätte siis ystäväpariskuntianne illalliselle ja saunaan, mutta pienemmissä osissa. Jossain vaiheessa kun kaikki ovat tuttuja, voitte ehkä osallistua isompiinkiin juhliin!
Mutta peruskysymys on tietysti sinun ja miehesi välillä: mikä on elämässä tärkeää ja mitä oikeasti haluat?
On aina mieltä lämmittävää lukea näistä suhteista joissa kumppanin arvostus on jotain nollan ja olemattoman välillä. Miten tähän tilanteeseen voi päätyä?
Opettele nyt arvostamaan häntä sellaisena kuin hän on. Vaikka hän ei ole seuramies, niin hän on varmasti hyvä ihminen. Miksi sinulle on tärkeää, että miehesi olisi keskustelevampi? Loppujen lopuksi kyse on sinusta eikä hänestä. Miksi miehesi pitäisi muuttua eikä sinun asenteesi? Sinulla on sitäpaitsi enemmän vaihtoehtoja: voit mennä yksin, voit mennä miehesi kanssa tai olla menemättä kokonaan. Kaiken voit tehdä hyvillä mielin, jos suhtaudut oikein. Marttyyri-asenne ei auta ketään. Ota vastuuta omista ajatuksistasi.
Miehesi on sellainen kuin on, et voi vaatia häntä muuttumaan. Tämä on fakta. Sinun suhtautumistasi voit muuttaa, sen voit valita. Tämä on fakta.
Olet kohtuuton miestäsi kohtaan. Ei täällä kukaan ole täydellinen. Empatiaa, arvostusta ja inhimillistä lämpöä kehiin.
Jep jep. Samassa tilanteessa olin minä viitisen vuotta sitten. Loppujen lopuksi rupesi kyrpimään äijän puhumattomuus ja ujostelu (jopa bussissa) niin pahasti että vaihdoin hänet seuralliseen veijariin joka saa sukat pyörimään jaloissa vielä tänä päivänäkin vaikka olemme 5 v seurustelleet. Sanonpahan vaan että se on menoa jos joku hänen kaltaisensa sinunkin tiellesi osuu. Näin se menee että evoluutio poimii pois ne luuserit. Tämä oli vaan oma tarinani ja tiedän että moni on eri mieltä. Mutta fakta on faktaa.
Jos oikeasti haluat erota, niin eroa, äläkä vetkuttele.
Jos oikeasti toivot miehesi kehittyvän, niin voit pyrkiä kannustamaan häntä harrastuksiin, ihmisten pariin ja mahdollisesti myös terapiaan, jos hänellä on todella vaikeita sosiaalisia estoja.
Jos mies itse ei sinun yrityksestäsi huolimatta ole kiinnostunut kehittymään/ sosiaalistumaan, niin luultavasti ero on paras vaihtoehto, koska et pysty arvostamaan miestä sellaisena, kuin hän nykyään on.
sinulle millaista on kun puoliso häpeää. Yksi entinen nuoruuteni avokki häpesi minua älyttömästi koska en ole UJO. Tämä on taivahan tosi ja sain kuulla sen monta kertaa. Minua sai hävetä jokaisessa julkisessa paikassa ja tilanteessa koska en ymmärrä olla hiljaa ja muutenkin käyttäytyä niinkuin naiset nyt käyttäytyy. En myöskään osannut pukeutua oikein (jos haluaa hienon leidin niin miksi ottaa hevinaisen?) ja hänpä olisi halunnut ostaa vaatteeni, ja tietysti oman makunsa mukaan joka oli suoraan pornolehdistä. Nahkaminihametta vaan päälle että muut miehet kadehtisi hänen "seksikästä" muijaansa. No olen ollut tarpeeksi monen miehen mielestä oikein seksikäs ihan itsenänikin. Hänen serkkunsa (miespuolinen henkilö) oli yksi parhaita ystäviäni ja tällekkin hän valitti miten minua saa hävetä joka paikassa.
Voin kuvitella että miehelläsi ei 10 vuoden jälkeen ole enää lainkaan itsetuntoa, kun minulta sen vei 3 vuotta jatkuvaa arvostelua ja nalkutusta. Sain jopa kuulla että naapurin muijallakin on pienempi perse kuin minulla. Lakkaa rääkkäämästä miesparkaasi ja ota hatkat. Kai nyt sen verran noin etevänä ihmisenä osaat tehdä vaikka mies vähän hanttiin laittaakin.
Ja anna se miehesi minulle, lupaan olla häpeämättä sitä missään tilanteessa.
Että häpeen. Käyn vaan yksinäni silloin kun mentävä on.
jo ihan ammattiapua. Mee hoitoon hei, sä oot aivan äärilaita taas normaali ujolle. Enpä ihmettele että ukkosi on sua hävennyt.
Kuulostaapa tutulta! Me ollaan seurusteltu kolmisen vuotta ja asutaan vieläkin erillään kun en ole varma onko tämä nyt se elämäni mies. Ihan ensimmäisistä yhteisistä kemuista alkaen poikakaverini hiljaisuus on ärsyttänyt. Tiedän että pitäisi hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, mutta jotenkin ajattelen vain itsekkäästi kuinka paljon mukavampaa minulla olisi jos poikakaverini tutustuttaisi minut erilaisiin ihmisiin ja huolehtisi siitä että minäkin viihdyn. Tiedän että kuulostan itsekkäältä, mutta itsehän kukin oman elämänsä järjestää. Tuntuu välillä siltä ettei hänellä ole mitään omaa persoonallisuutta vaan tekee kaiken niinkuin muut haluavat. On vaikeaa säilyttää rakkautensa sellaiseen ihmiseen, vaikka hän olisi kuinka kiltti ja hyväntahtoinen. Tai se vaatisi minulta itseltäni ehkä vahvempaa persoonallisuutta.
Tämä tilanne on johtanut siihen että silloin kun käyn ulkona, käyn enimmäkseen yksin omien kavereideni ja heidän poikakavereidensa kanssa. Ja kyllähän siinä sitten tutustuu mukaviin miehiin joihin vertaamisesta oma suhde ei voi hyvin. Tiedä siinä sitten mitä tehdä.