Auttakaa

Olin itse aika samanlaisessa tilanteessa muutamia vuosia sitten. Kaikki tehtiin mieheni tahdon mukaisesti. Minulla ei juurikaan ollut sananvaltaa missään asiassa. Kestin tätä tilannetta 10 vuotta, mutta sitten en enää voinut muuta kuin ilmoittaa haluavani eron.

Helppoa se ei kyllä ollut. Ei minulle eikä lapsille, mutta lapset kyllä sopeutuivat tilanteeseen aika pian. Ja lapset myös nauttivat elämästään, koska saivat tehdä mitä halusivat eikä isä ollut aina määräämässä.

Lähde miehesi luota ennenkuin on liian myöhäistä. Sinulla on oikeus onneen. Jos et nauti elämästä hänen kanssaan, sinun on tehtävä suuri päätös.

En tiedä rakastatko vielä miestäsi? Haluaisitko vielä yrittää puhua hänelle elämänne laadusta? Ottaisiko hän sinun toiveesi huomioon? Kirjoituksestasi kuitenkin voin aistia, että miehesi on aivan samanlainen tyranni kuin minun ex-mieheni.

Minä siis lähdin ja olen päätöksestä onnellinen. Tapasin ihanan miehen, joka rakastaa lapsiani ja minua. Teemme kaikkea ihanaa yhdessä ja hän ottaa minut sekä lapseni aina huomioon. Ex-mieheni tapaa lapsiaan ja rakastaa heitä. Tuntuu siltä, että heidänkin väliset suhteet paranivat avioeron myötä.

Toivon sinulle voimia päättää mitä haluat elämältä. Tee päätös pian sillä noin et voi enää elää. Ajattele myös lapsiesi tulevaisuutta. Voimia sinulle.

Kuuntele, mitä sisältäsi kuluu. Se ei ole aina helppoa. Ratkaisuiden tekeminen ei ole helppoa. Itsari ei ole ratkaisu. Vaan elämä. Mitä sitten teetkin: elä.
Moni ajattelee, mitä suku tai muut ajattelevat, pärjäänkö taloudellisesti jne., mikä on järkevää. Hakeudu ammattiauttajalle selvittelemään ajatuksiasi, jos muuten et pärjää. Miehesi ei tarvi olla mukana jos esim. hakeudut perheasiain neuvottelukeskukseen. Älä ole yksin murheidesi kanssa. Luota itseesi. Jos erokin tulee, pärjäät taloudellisesti. Ajastaan asiat järjestyy ja ota asianajaja. Jos olet varaton, saat oikeusapua ilmaiseksi tai sitten porrastetusti korvattavana eli et joudu maksamaan kuin tulojesi mukaan. Luota itseesi, puhu muille, puhu ammatti-ihmisille. Se ainakin minua helpotti tekemään ratkaisuja.

no älä sitten sitä ukkoas odottele! älä ole niin riippuvainen ja avuton, hei haloo!

menet itse kesällä lavatansseihin. harrastat itseksesi niitä liikuntalajeja mitä haluat.

turha siitä on toista ihmistä syyttää, jos itse ei saa asioitaan kuntoon!

Vaikuttaa kirjoittamasi perusteella siltä, ettei
taida sitä yhteistä juttua teillä olla.
Miksi siis olla yhdessä. Käy niin pian, juutut ja turrut, etkä pääsekään irti. Tiedän, mitä on olla jossain "Jumalan selän takana"...

Miksi te menitte naimisiin, jos ei teillä ole mitään muuta yhteistä kuin myöhemmin hankitut lapset ja koira???

Mikset tee asioita yksin? Miksi miehesi pitäisi olla mukanasi kaikkialla?

Ymmärrän kyllä hyvin tilanteesi, on todella turhauttavaa jatkuvasti 'houkutella' toista, jos tätä kerran ei mikään kiinnosta. Yritä siksi tehdä asioita yksinkin, niin huomaat vähitellen, että ei sinun ja miehesi tarvitse jakaa kaikkea, vaan teillä voi olla omia kiinnostuksen kohteita. Syrjäseudulla voi olla vaikea harrastaa, mutta lenkille pääsee milloin ja missä vain. Ja jonnekin muuallekin sinun olisi hyvä päästä esim. kerran viikossa harrastamaan jotain.

Oleellisin kysymys lienee kuitenkin, rakastatko miestäsi enää?