Voisiko joku neuvoa paikan, mistä saa vastauksia seuraavaan asiaan? Onko yhteiselo mahdollista alkoholismin tai väkivaltaisuuden jälkeen, kun ongelmaa on hoidettu ja se on pois päiväjärjestyksestä. Voihan henkilö tulla vaikka uskoon ja sitten jättää tuon perhettä ja parisuhdetta särkevän piirteensä pois.
Miten toinen osapuoli? Onko elämä mahdollista yhdessä, kun muistoja varjostaa tuollaiset pahat kokemukset? Vai onko ero kuitenkin ainoa mahdollisuus?
Miten toinen osapuoli? Onko elämä mahdollista yhdessä, kun muistoja varjostaa tuollaiset pahat kokemukset? Vai onko ero kuitenkin ainoa mahdollisuus?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siihen vaikuttaa ihmisen yksilöllinen väkivallan sietokyky ja miten raa`aksi ja pahaksi on kokenut itseään kohdistuvat hyökkäykset.
Monet joilla kyky itsearvostukseen on laskenut, sietää vaikka millaista kohtelua (turtumus, alistuminen).
Yleensä jos pahoinpidelty henkilö on järkyttynyt kokemastaan syvästi ja pelon lisäksi itsesuojeluvaisto nousee pelon ja toivon (usein väärän ja epärealistisen)yli, hän EI jatka väkivaltaisesti käyttäytyneen kanssa.
Koska se, että katsoisi "onko kumppani muuttunut väkivallattomaksi" vaatisi vuosikausia elämään stressin alla todetakseen onko muutos tapahtunut.
Ja siis potentiaalisen/mahdollisen lyömisen uhan alla.
Raskainta henkisessä mielessä on tämä, että sitten saattaa joutua pettymään ja toteamaan "ei hän ollutkaan muuttunut, taas löi".
Oman henkensä uhalla.
Muutokset ovat harvinaisia. Parisuhteeseen ei palaa turvallisuuden tunne joka siinä pitäisi olla toisen kanssa. Varsinkin tällaisissa tapauksissa jossa on eletty lyömisen alla ja turvallisuutta ei ole koskaan edes siitä syystä ollut tai koettu.
Alkoholismin jälkeen yhteiselo on mahdollista. Alkoholismia voi hoitaa. (Minnesota)
Väkivaltainen taipumus on aivan eri asia.
Ajattelinkin juuri tuota alkoholismia. Väkivaltaisuus ei varmaankaan poistu helposti minkään terapian tai uskoontulon jälkeen.
Jos elämää on varjostanut koko ajan toisen alkoholismi ja yhteiset muistot värittyvät tuon takia pahoiksi, niin miten jatkossa, kun toinen raitistuu? Miten pääsee irti entisestä? Voiko joulun viettää ilman pahoja muistoja? Tai entä jos ne kuitenkin purkautuvat suruna esille?
Löytyykö tasapaino kun yksi entinen punnus on poissa eli alkoholismi? Voiko tuon päälle rakentaa saman kanssa vielä kerran? Miten jaksaa, jos entinen on syönyt kaiken kauniin?
Ainakin itselläni on sellainen käsitys mitä on tavannut tällaisia raitistuneita alkoholisteja että kyllä on mahdollisuus löytää tasapaino ja onnellinen elämä kun alkoholi ei enää vääristä ihmissuhteita.
Juuri Minnesota hoidon käyneitä olen tavannut ja siinä hoidossa käydään käsittääkseni (pahoittelen, etten tiedä tarkemmin) jossain vaiheessa koko perheyhteisön tunnetilat läpi.
Kyse on siis tavallaan "jälleenrakennuksesta" minkä pohjalle tuleva elämä muodostuu.
Tulee uusia tapoja toimia alkoholin vääristämien tilalle.
Opetellaan uusi elämän malli.
Ja tämän myötä pahojen muistojen tilalle tulee uusia muistoja.
Raitistunut ihminen, entinen alkoholisti, voi varmaankin aluksi tuntua täysin vieraalta ihmiseltä. Tarvitaan varmasti aikaa sopeutumiselle täysin uuteen tilanteeseen.
Jälleenrakennusta tehdään usein raunioille.
Alkoholismi on sairaus joka ei koskaan poistu. Se vaatii sitä että viina jää pysyvästi pois. Nolla-toleranssi-meininkiä siis.
Ainakin nämä parit joihin elämäni varrella törmäsin olivat onnistuneet tuon kyseisen mainitsemani hoidon ansiosta pääsemään uuteen alkuun kiinni suhteessaan. Toki kai muutenkin voi onnistua. Mutta uskon että ilman ulkopuolista tukea se on hyvin-hyvin vaikeaa.
Tukea raitistunut alkoholisti SEKÄ hänen läheisensä tarvitsevat aina.
Kyllä surra saa tottakai niitä pahoja juttuja jotka muistoina ja mielipahana tulvivat mieleen. Pikkuhiljaa surun rinnalle tulee ilon pilkahduksia kun asiat alkavat järjestyä uudelle mallilleen.
Raitistuminen on aina suuri, arvokas asia.
Se muuttaa koko elämän toiseen suuntaan, kuin silloin kun viina vie ihmistä.
Mutta tosiaan turha kipuilla yksin kun vertaistukiryhmää on saatavilla. He tietävät juuri mistä on kysymys, mitä käyt läpi, tunteet ja muistot ja pelot....ja myös uskon ja toivon paremmasta- yhdessä yrittämisen.
Etsi ihmeessä sinulle sopiva tukiryhmä , älä haudo asioita yksin ne saattavat ruokkia turhia pelkotiloja jotka eivät johda mihinkään.
Elämä on oikeastaan ihana juttu. Kaikki on mahdollista. Myös hienoja asioita tapahtuu, paranemista, eheytymistä, toipumista siinä kuin notkahduksiakin ja suremista. Toivon Sinulle kaikkea parasta elämääsi, hyviä uusia muistoja ja kokemuksia, ja ennenkaikkea toivon että löydät sinulle (alkoholistin läheiselle) sopivimman tukiryhmän.
Kiitos viestistäsi. Juuri noin se varmaan menee, että pääsee taas jaloilleen yhteiselämässä.
Tuli vielä mieleeni se, että raitistunut ei jaksa ymmärtää sitä tuskaa ja surua, minkä entinen elämä on tuottanut toiselle. Siksi hän omassa keskeneräisyydessään tuntee toisen takautumat syytöksinä ja siitä tulee pahaa mieltä ja riitaakin. Hän ei ymmärrä sitä, että kaikki on alettava alusta ja käytävä ne pahatkin muistot läpi ehkä moneenkin kertaan, ennen kuin ne saadaan nollatuksi ja ennen kuin uusia hyviä muistoja ehtii tulla tilalle. Se on pitkä tie?
Mutta entä kun raitistunut ei jaksa odottaa vaan se poikii ongelmia tuon vuoksi, kun käy läpi omaa elämäänsä ja sen tuomia pettymyksiä, suree sitä, että kaiken entisen päällä on synkkä varjo.
http://www.al-anon.fi/
Itsellä ei kokemusta, mutta siellä käyneet ovat saaneet apua, vertaistukea samaa kokeneilta/kokevilta.
Kannattaisi varmaan mennä!
Rukous, Jumalalle on kaikki mahdollista!