Muutin vuosi sitten erilleen miehestäni. Meillä oli pieni vauva ja mieheni jatkuva alkoholin käyttö ja väkivaltaisuus humalassa saivat minut tekemään tämän kipeän päätöksen. Nyt vuoden jälkeen mieheni haluaisi yrittää uudestaan. Olemme olleet koko ajan tiiviisti tekemisissä ja välimme ovat erittäin hyvät. Mieheni on omien sanojensa mukaan ottanut opikseen ja siltä se minunkin silmissäni näyttää, mutta en tietenkään tiedä totuutta.
Jos nyt kuitenkin palaan mieheni kanssa yhteen, ongelmaksi muodostunee täysin tulehtuneet välini anoppiin. Erotessamme anoppi tyttärensä säestyksellä haukkui minut huonoksi äidiksi, huoraksi (tähän ei siis ollut aihetta), kaikin puolin huonoksi ihmiseksi. Totuus oli siis se, että hänen poikansa juhli ja rällästi (jopa pahoinpiteli minut raskausaikana) ja minä kannoin yksin vastuun lapsestamme.
En tiedä, pystynkö enää koskaan kohtaamaan anoppiani. Niin syvästi hän minua loukkasi silloin, kun olin kaikista heikoimmillani ja avuton. Yritin hänen kanssaan moneen otteeseen keskustella, mutta lopputulos oli aina se, että minun olisi vaan pitänyt kestää ja jaksaa mieheni käytöstä - anopin sanoja lainatakseni: " Kyllä se poika vielä jonain päivänä oppii vastuuta kantamaan. Naisen tehtävä on huolehtia miehestä, lapsista ja kodista. Miehen on saatava harrastaa ja juhlia työpäivien päälle. Naisella ei ole oikeutta vaatia miestä tinkimään menemisistään lapsen vuoksi."
Tiedän, että anoppi on myös elänyt väkivaltaisessa ja viinanhuuruisessa avioliitossa ja hän on liitossaan pysynyt, vaikka hyvin huomaa, että onnellinen se liitto ei ole. Tätä mieltä on myös minun mieheni. Eron jälkeen pyysin anoppia toistuvasti katsomaan pojantytärtään, mutta anoppi ei vastannut kirjeisiini. Voiko meidän uusi suhteemme onnistua, vai tuhoaako anoppi sen joka tapauksessa keinolla tai toisella. Toisaalta, onko järkeä ottaa takaisin miestä, joka antaa äitinsä kohdella vaimoaan tuolla tavalla.
Jos nyt kuitenkin palaan mieheni kanssa yhteen, ongelmaksi muodostunee täysin tulehtuneet välini anoppiin. Erotessamme anoppi tyttärensä säestyksellä haukkui minut huonoksi äidiksi, huoraksi (tähän ei siis ollut aihetta), kaikin puolin huonoksi ihmiseksi. Totuus oli siis se, että hänen poikansa juhli ja rällästi (jopa pahoinpiteli minut raskausaikana) ja minä kannoin yksin vastuun lapsestamme.
En tiedä, pystynkö enää koskaan kohtaamaan anoppiani. Niin syvästi hän minua loukkasi silloin, kun olin kaikista heikoimmillani ja avuton. Yritin hänen kanssaan moneen otteeseen keskustella, mutta lopputulos oli aina se, että minun olisi vaan pitänyt kestää ja jaksaa mieheni käytöstä - anopin sanoja lainatakseni: " Kyllä se poika vielä jonain päivänä oppii vastuuta kantamaan. Naisen tehtävä on huolehtia miehestä, lapsista ja kodista. Miehen on saatava harrastaa ja juhlia työpäivien päälle. Naisella ei ole oikeutta vaatia miestä tinkimään menemisistään lapsen vuoksi."
Tiedän, että anoppi on myös elänyt väkivaltaisessa ja viinanhuuruisessa avioliitossa ja hän on liitossaan pysynyt, vaikka hyvin huomaa, että onnellinen se liitto ei ole. Tätä mieltä on myös minun mieheni. Eron jälkeen pyysin anoppia toistuvasti katsomaan pojantytärtään, mutta anoppi ei vastannut kirjeisiini. Voiko meidän uusi suhteemme onnistua, vai tuhoaako anoppi sen joka tapauksessa keinolla tai toisella. Toisaalta, onko järkeä ottaa takaisin miestä, joka antaa äitinsä kohdella vaimoaan tuolla tavalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miehesi jatkuva alkoholin käyttö ja väkivaltaisuus humalassahan saivat sinut hänet jättämään, eikä anopin käytös.
Tottakai anoppi teki väärin monessa asiassa, enkä usko, että välinne koskaan kuntoon tulevat. Kuitenkin perimmäinen syy on pahoinpitelevässä ja rellestävässä miehessäsi.
Anopin kanssa ei ole pakko olla tekemisissä, mutta epäilen ns. "erittäin hyvien välien" miehesi kanssa säilyvän.
Nyt sinulla on vain yksi lapsi, mutta hetken kuluttua saattaa olla kaksi, jolloin olet vielä vaikeammassa tilanteessa.
Sinä HALUAT ottaa miehen takaisin ja lopultakin se on vain sinun asiasi, mutta älä yritä pestä miestä puhtaaksi pistämällä kaikkea anopin syyksi.
Enkä ymmärrä mitä tarkoitat kysymykselläsi tuhoaako anoppi liittonne keinolla millä hyvänsä. Kyllä se oli poika itse, joka sen tuhosi. Anoppihan eroanne ei halunnut, vaikka sitten törkeästi käyttäytyikin.
Jos kerran anoppisi on elänyt väkivaltaisessa ja viinanhuuruisessa avioliitossa ja saman asian vuoksi teidän liittonne on jo kerran hajonnut, niin kannattaisi ajatella geenienkin merkitystä.
Anoppi ei ole päätekijä. Pikemminkin teet hänestä syntipukin voidaksesi ottaa sen pahoinpitelijän takaisin.
Totta, puhut ihan asiaa. Tiedän ihan hyvin, että äiti ei ole vastuussa 35 -vuotiaan poikansa tekemisistä. Jotenkin minun on vain vaikea ymmärtää, miksi nainen tekee tuollaista toiselle naiselle.
Olen tällä hetkellä ymmälläni ja totta puhuen en tiedä, mitä tekisin. Anoppiani en syytä mieheni käytöksestä vaan siitä, miten hän siihen suhtautui. Yritin hänelle moneen otteeseen korostaa sitä, että hän on toivottu vieras lapsenlapsensa luona. Tänne kirjoitin juuri kuullakseni ihmisten mielipiteitä ja ehkä omakohtaisia kokemuksia. Kiitos kommentistasi!
Ehkäpä se selittää ainakin osittain anopin käytöksen.
Lisäksi hän on vuosikymmenien ajan tottunut oman juopottelevan miehensä väkivaltaisuuteen. Voi olla, että hän tavallaan myös menetti hermonsa, kun huomasi, että on jäämässä yksin huolehtimaan miehensä lisäksi myös pojastaan. Se on äidille kamala taakka. Pojan alamäkihän olisi saattanut jatkua vaikka kuinka pohjalle.
Ei anopin käytöstä kuitenkaan millään kovin pitkälle voi puolustella. Hän käyttäytyi törkeästi. Siitä ei pääse mihinkään.
Koitan kuvitella oman poikani anoppisi pojan asemaan. Se olisi painajaismainen tilanne. Poika on minulle tärkeä, se on selvä. Kuitenkin, niin ovat lapsenlapsenikin ja miniä heidän äitinään.
Jos ihmisellä on alkoholiongelma, siinä eivät kuitenkaan äidin sanomiset mitään merkitse.
Minun pojallani on harrastus, jota pidän vaarallisena, eikä suinkaan ensimmäinen.
Tiedän, että minun on täysin turha näihin asioihin puuttua. Sanomiseni valuvat kuin vesi hanhen selästä. Niillä ei ole mitään vaikutusta. Harrastus ei ole alkoholi, eikä mikään avioliittoa vaarantava. Henki siinä kuitenkin on kysymyksessä, minun mielestäni, ei pojan.
Miniä on asian hyväksynyt, kun ei muuta voi. Minä en ole hyväksynyt, mutta pidän suuni tukossa, kun en myöskään muuta voi.
Jos kysymyksessä olisi alkoholi, en usko, että voisin sillekään mitään. Kuitenkin, jos poika pahoinpitelisi miniää tai lapsia ja saisin sen tietää, menisin varmasti väliin.
Tekisin kuitenkin kaikkeni, ettei miniä häntä jättäisi, eikä siihen voisi mitenkään kuulua miniän solvaaminen. En tiedä meneekö ihminen sitten jotenkin sekaisin, jos on täysin epätoivoinen.
Se on ainakin varmaa, että lapsenlapsia en hylkäisi.
Ymmärrän, että sinun on vaikeata ajatella anopin kohtaamista ja kanssakäymistä hänen kanssaan. Tuskinpa hän edes anteeksi pyytää. Käyttäytyy ehkä niinkuin ei olisi mitään sanonutkaan. Katsos, kun se on niin vaikeaa myöntää omia mokiaan.
Anoppi ei kuitenkaan ole se pääasia, vaan se, jatkaako poika isänsä jalanjälkiä. Hänellä on geenien lisäksi niin pitkäaikainen esimerkki tällaisesta elämäntavasta, että en usko hänen pysyvästi tapojaan muuttavan.
Älä nyt ainakaan kiirettä yhteen muuttamisen kanssa pidä.
Kiitos, että annat asiallista palautetta. Juuri tämäntapaista keskustelua olisin oman anoppini kanssa kaivannut. Suuria päätöksiä en pysty tekemään ihan pian ja miehelleni olen tämän kertonut. Minun elämäni romahti kerran ja nyt, kun olen sen saanut palasista koottua ja pärjään omillani, kynnys ottaa enää riskiä on suuri.
Suren usein sitä, että lapseni on ehkä menettänyt toiset isovanhempansa ja mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Onneksi hänellä on myös toiset, erittäin rakastavat ja välittävät isovanhemmat.
kyllähän se asia on niin että se mikä on kerran ollut ja ns. mennyt on mennyttä.
alussa tuntuu että tässähän nyt taivas repee ja ollaan onnellisia mutta kun menee muutama aika eteen päin niin kaikki alkaa mennä samaa latua
ja kun vielä anoppi on tulemassa siihen väliin hinnalla millä hyväänsä niin kohta taas olet yksin ja lopullisesti...voi olla että tämä suhde mikä on mieheesi nyt sekin voi kuolla ....
anoppia en tällä osin syytä mutta äiti pitää monta kertaa kiinni pojastaan ja se on totta sillä olen itsekkin anoppi ja tuen poikaani kaikin osin myös miniää vastaa.....
siinä on soppa valmis kun on keittäjiä ja varmaa on jos tulee vaikeuksia miehen kanssa niin anoppi on välissä....
ja entä sitten kun olet taas ruma ja lihava kun alat odottaa seuraavaa lasta niin silloin on taas hyvä syy ottaa viinaa
alkoholismi kulkee verissä se on tuonkin isän geeneissä niinkuin on ollut appiukonkin
sillä omenahan ei kauas puusta putoo sanotaan ja se pitää paikkansa aika usein
että ajattele vielä kerran ennenkuin muutat....
sillä ei ole kaunista katseltavaa lapsen silmin jos mies pahoinpitelee sinua....
ajattele meneekö tuollainen mies sun lapsesi edelle
lapsi raukka sellaista että muuttasit taas yhteeen sen juopon kanssa
eikö muistu enää mieleen ne hetket jollin hän pahoinpiteli sinua ja nöyryytti.
vieläkö haluat myös taistella anopin kanssa samasta miehestä (juhlija juoposta)
voi lapsi avaa silmäsi ja mene kun olet vielä nuori älä jää roikkuu tuollaiseen juopporenttuun joka on lyönyt yhdesti lyö toisenkin kerran
sillä historia toistaa itseään
olen pakostakin sitä ,mieltä . että oma elämä on kaikkein a ja o , siis tärkein .
- voi asettaa nyt itsensä ensin ja
- lapsi siihen viereen ja
- katsoa kuka on seuraava joka siihen kuuluu , onko se vai onko kumpikaan .
on hyvä nyt huom! korostettakoon , että nyt , on vahvuuden aika ja
- voi ajatella nyt vain näin , että hauaako ettö lapsi kasvaa rakkaudessa ei vihassa eli mitä ihminen itse haluaa
- ihmissuhteet tekee kipeää usein , mutta ketään ihmistä ei saa päästää kahden ihmisen väliin.
- vanha kansa sanoo :
kolmas pyörä on rattais liikaa.
Aika hyviä nämä vanhan kansan sanonnat.
Onnea vahvuutta elämään!!!