inhokit

Omien kokemuksieni (ja mielipiteeni) mukaan naisten ulkonäöllä ei ole niinkään väliä, jollei siinä ole jotakin todella silmiinpistävän kielteistä piirrettä.

Mitkä ovat ne ominaisuudet, jotka saavat naisen vaikuttamaan niin välteltävältä, ettet voisi edes kuvitella suhdetta tämän kanssa?

Itselläni mieleen tulee lähinnä laiskanpulleus ja tikunlaihuus. En vain mahda sille mitään, että mielestäni sporttinen olemus on vähimmäisvaatimus naisten kohdalla, enkä voisi kuvitellakaan kiihottuvani naisesta, jonka olemuksesta huokuu vetelät elintavat.

Yllätyin itsekin, kun tunnistin toisen vastaavan ällökin ihan sattumalta. Tapailin erästä menevää typykkää, kunnes hänen uskonnollisuutensa tuli esiin. En vain voinut kuvitella yhteiselämää jonkun sellaisen kanssa, jolla on lapsenomainen usko johonkin yliluonnolliseen. (Miten noihin uskiksiin voi ylipäätänsä luottaa, kun ne perustelevat mielipiteitään vuosituhansia vanhoilla valheilla ja vieläpä elävät niiden mukaan) Onneksi hänkin ymmärsi ateismini ja sen, että eriäväisyytemme tämän asian suhteen oli vakavaa. Se siitä suhteesta.
265274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

- tyhmyys
- läski tai muuten vastenmielinen ulkomuoto
- misandria (feminismi)
- uskonnollisuus
- tupakointi

Siinäpä kai suurimmat.

Äänestä
  • läskiperseet, jumpatkaa lortot selluliittinne pois ni voitte jonkun saadakin, ei noi miehet mitään ihravuoria kattele, pussit voi joku epätoivonen tyhjentää 4 promillen humalas silmät kii pimeessä.

    Kyl vaan saan taas ol itteeni tyytyväinen!

    T: Hoikka Nainen

    Äänestä

  • te kaikki kirjoitti:

    läskiperseet, jumpatkaa lortot selluliittinne pois ni voitte jonkun saadakin, ei noi miehet mitään ihravuoria kattele, pussit voi joku epätoivonen tyhjentää 4 promillen humalas silmät kii pimeessä.

    Kyl vaan saan taas ol itteeni tyytyväinen!

    T: Hoikka Nainen

    naiset, joilla on noin vahva inho läskejä kohtaan, olette joko liian laihoja ja rumia tai sitten SYÖMISHÄIRIÖISIÄ.

    terveisin hoikka nainen, joka ei ole noin täynnä itseään :)

    Äänestä

  • että Mr. Rehellisellä ei ole hyvää parisuhdetta?

    Äänestä

  • Olen yrittänyt parhaani mukaan välttää miehiä - kun minussa on sitä feministin vikaa - mutta tyhmää esittäessäni olen saanut miehissä huolenpitovietin esiin enkä ole meinannut päästä heistä eroon, sitten koetin lihottaa itseni suunnattomaksi eikä silläkään ollut mitään vaikutusta, en päässyt miehistä eroon - olen vaihtanut kampausta, väriä, vaatetusta ja yrittänyt olla ulkoisesti vastenmoielinen, mutta ei se auta - missä vika Mr. Rehellinen? Miksi en saa olla rauhassa? Ja kun olen lukenut Raamattua, se on innostanut miehetkin sitä lukemaan ja keskustelemaan! Entäpä kun koetin olla vastenmielinen inhokki ja tupakoidakin joskus - ei suudelmistani ole silloinkaan tullut valituksen sanaa. Siksi olen itse yroittänyt livistää aina ajoissa karkuun ja teille tietymättömille - ettei mies lankea minun takiani vakiintumaan.

    Äänestä

  • täydellisyys??? Et varmaan käsitä ihmisen yksilöllisyyttä? Jokainen ihminen on rikkaus, luultko itse olevasi jotenkin korvaamaton? Mene itseesi!!!!!

    Äänestä

  • itse_ kirjoitti:

    täydellisyys??? Et varmaan käsitä ihmisen yksilöllisyyttä? Jokainen ihminen on rikkaus, luultko itse olevasi jotenkin korvaamaton? Mene itseesi!!!!!

    Enpä toisaalta ole myöskään tyhmä, läski, misogynisti, uskonnollinen tai tupakoiva.

    Äänestä

  • Mr. Rehellinen kirjoitti:

    Enpä toisaalta ole myöskään tyhmä, läski, misogynisti, uskonnollinen tai tupakoiva.

    Nykyään ihmistä voi kutsua läskiksi, vaikka hän olisi normaali.

    terveisin anorektikkotytöt

    Äänestä

  • katsojan silmissä kirjoitti:

    Nykyään ihmistä voi kutsua läskiksi, vaikka hän olisi normaali.

    terveisin anorektikkotytöt

    Ainahan sitä voi kutsua, mutta ihminen jolla on erittäin alhainen rasvaprosentti, urheilullinen vartalo ja sikspäkkikin näkyy, ei sellainen yksinkertaisesti voi olla.

    Äänestä

Mina vastaavasti kohtasin eraan miehen joskus, joka "paljastui" uskovaiseksi. Tavallaan asia kiinnosti minua kovasti ja olisin halunnut jatkaa jonkinlaista keskustelua, mutta toisaalta koin, etta oma "maallisuuteni" oli jotenkin pahasta hanelle ja en halunnut olla mikaan pirun esitaistelija (siis tallasena koin itseni esiintyvan jos olisin jatkanut yhteydenpitoa). Noh, oli siina muunkinlaisia ongelmia, etta ehka juttu ei kaatunut nimenomaan naihin juttuihin.

Äänestä

Entäs sitten me, joille ei ole suhde uskontoon selvä? Ehkä uskon, ehkä en, jumalanpilkkaa en tykkää kuunnella, en julista kellekään mitään, harrastan esiaviollista seksiä...

Että pitääkö ehdottomasti olla sellainen asenne että "ei tuolla mitään ole", vai onko kriittinen agnostisuus ja skeptisyyskin sillä ehdottomalla NOU-listalla?

Äänestä
  • En tiedä kohdistitko kysymyksesi minulle, mutta vastaanpa silti.

    Agnostikko, ignostikko, skeptikko, sekularisti jne. kaikki - aivan kuten vahva ja heikko ateistikin - ovat ei-teistejä (non-theist) ja suhtautuvat uskontoon (uskontoihin) ainakin jossain määrin kriittisesti. Nuo elämänkatsomukset ovat kaikki älyllisiä ja rationaalisesti perusteltavissa.

    Myös tapaluterilaiset ja -ortodoksit ovat vielä ihan ok, mutta jos uskonnollisuus näyttelee suurta osaa elämässä tai ihminen sokeasti uskoo Jumalaan, niin ei kiitos.

    Äänestä

  • Mr. Rehellinen kirjoitti:

    En tiedä kohdistitko kysymyksesi minulle, mutta vastaanpa silti.

    Agnostikko, ignostikko, skeptikko, sekularisti jne. kaikki - aivan kuten vahva ja heikko ateistikin - ovat ei-teistejä (non-theist) ja suhtautuvat uskontoon (uskontoihin) ainakin jossain määrin kriittisesti. Nuo elämänkatsomukset ovat kaikki älyllisiä ja rationaalisesti perusteltavissa.

    Myös tapaluterilaiset ja -ortodoksit ovat vielä ihan ok, mutta jos uskonnollisuus näyttelee suurta osaa elämässä tai ihminen sokeasti uskoo Jumalaan, niin ei kiitos.

    että ateistit eivät ole ymmärtäneet jotakin, mitä uskovat ymmärtävät? Tyhmää väheksyä ihmisiä, joita ei itse ymmärrä. Olkaamme suvaitsevaisia, jokainen ajattelee omalla tavallaan.

    Vielä... ateistin Jumalan olemassolon kieltäminen on aivan sama asia kuin Jumalan olemassaolon myöntäminen. Molemmat ovat uskon asioita, joita ei pystytä todistamaan todeksi tai valheeksi.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Huomaan, ettet tiedä mistä puhut. Et selkeästikään käsitä heikon ja vahvan ateismin käsitteitä. Heikko ateismi tarkoittaa, ettei usko, koska ei ole perusteltua uskoa. Vahva ateismi puolestaan, ettei usko, koska on perusteltua olla uskomatta.

    Huomionarvoista on, että jopa vahvat ateistit ovat valmiita muuttamaan käsitystään, mikäli saavat uutta todistusaineistoa. Teisti ei edes silloin, mutta teismihän ei lähtökohtaisestikaan ole rationaalinen ismi. Se puolestaan ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi mihin ja miksi teistit uskovat.

    Ymmärrän, että jos ottaa lähtökohdaksi sen, että jollei näyttöä ole, niin ei voi uskoa Jumalan olemassaoloon. Se ei kuitenkaan todista sitä, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa. Siinä mielessä on typerää väittää jotain sellaista, jota ei pysty todistamaan. Se että esim. ei ole omakohtaista kokemusta Jumalasta ei ole mikään todiste. Onko sitten uskonnollinen kokemus ylipäätänsä todiste Jumalan olemassaolosta? Onhan paljonkin ihmisiä, jotka ovat kautta aikojen saaneet uskonnollisia kokemuksia, mutta kuitenkaan se ei pysty vakuuttaman "maallisempia" ihmisiä siitä, että Jumala olisi olemassa. Mikä sen todisteen pitäisi sitten olla että ihmiset uskoisivat? Pitäisikö Mooseksen syntyä maan päälle uudestaan ja halkoa Suomenlahden vedet, jotta kaikki suomalaiset uskoisivat? Vai pitäisikö Jeesuksen syntyä Suomeen ja parantaa kaikkien ihmisten nähden sokeita ja halvaantuneita? Nämä asiathan ovat jo tapahtuneet aikaisemmin, kuinka monta kertaa niiden pitäisi toistua, jotta ihmiset uskoisivat? Ja uskoisivatko silloinkaan kaikki, ainahan löytyy skeptikkoja, joiden täytyy kysenalaistaa kaikki, jopa sen käytiinkö koskaan Kuussa vai tapahtuiko koskaan holokaustia. Kritiikkiä täytyy tietenkin olla ja järkeään saa ja tuleekin käyttää, mutta ei tule myöskään unohtaa sydäntään. Näillä eväillä voi päästä mielenkiintoisiin lopputuloksiin. Sanotaan, että uskoon ei voi tulla pelkästään järkeään käyttämällä, mutta minulle uskoontulo liittyy vahvasti juuri järjenkäyttöön ja kristinuskoon perehtymiseen. Kristinusko on erittäin looginen uskonto, lukekaa niin huomaatte. Jokin kristinuskoa käsittelevä kirja on hyvä, Raamattuakin on sitten helpompi lukea sen jälkeen.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Jokainen ihminen syntyy (heikkona) ateistina. Lapsi, joka ei tunne jumaluuden käsitettä, ei voi myöskään uskoa Jumalaan. Vasta kun lapselle esitetään Jumalan käsite, voi hän kääntyä teistiksi ja alkaa uskoa. Toisin sanoen jokainen teisti on jossain vaiheessa kääntynyt teistiksi, vaikkei sitä välttämättä tiedostakaan.

    Todistustaakka on aina väitteen esittäjällä. Filosofiassa ja tieteessä lähdetään siitä, että mikäli jotain ei voida todistaa, se ei lähtökohtaisesti pidä paikkaansa (aivan kuten oikeustieteissä pääsääntöisesti lähdetään siitä, että syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan). Koska noneksistenssi on lähtökohta, ei ole rationaalista kääntyä teistiksi ilman todistetta Jumalan olemassaolosta. Tämä puolestaan vie teismiltä kaiken loogisen pohjan.

    Kuulentoja ja holokaustia on turha käsitellä tässä yhteydessä, koska kummastakin voidaan esittää konkreettisia todisteita.

    Kuun pinnalla on ihmisen jäljiltä sinne jääneitä tavaroita (laskeutumisalustoja jne.), jotka voidaan kuvata Maan kiertoradalla olevilla kaukoputkilla. Lisäksi Maahan on tuotu satoja kiloja kiviainesta, joka ei rakenteensa puolesta voi olla Maasta. Tuohon kiviainekseen on kohdistunut kosmista säteilyä, jota ei esiinny Maan pinnalla ilmakehästä johtuen. Otaniemessäkin on kuukiviä.

    Holokaustista puolestaan todistavat lukuisat täsmälliset ja yksityiskohtaiset asiakirjat, silminnäkijähavainnot, joukkohaudat ja keskitysleirien jäänteet. Myös miljoonien ihmisten katoaminen tuhkana tuuleen (sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti) kertoo omaa kieltään: niin suuri määrä ihmisiä ei noin vain katoa.

    Raamatun kertomuksista puolestaan ei ole kuin paperikääröjä. Tieteellisenä todistusaineistona niiden uskottavuus on Tervon Poliisin pojan tasoa.

    Sehän onkin aivan päätöntä väittää, että holokaustia ei olisi ollut, sillä onhan se ihan historiallinen fakta että se tapahtui. Samoin kuussa käynti on aivan todistettavissa. Halusin vain sanoa, että aina löytyy näitä kyseenalaistajia, oli kyse sitten mistä tahansa.

    On ymmärrettävää, että jonkun mielestä on tuulesta temmattua, että uskoo Jumalaan, jollei hänen olemassaoloaan pysty todistamaan. Ihmisillä on kuitenkin kaikilla jonkinlainen elämänkatsomus, oli se sitten ateistinen, uskonnollinen tai agnostinen. Kautta aikojen ihmset ovat yrittäneet selittää olemassaoloaan ja elämää eri tavoin. Ihmiset etsivät vastauksia kysymyksiin miksi olen olemassa, mikä on elämän tarkoitus jne. Ateisti ajattelee että elämällä ei ole tarkoitusta eikä hänen omalla olemassaolollaankaan, ainakaan syvemmässä mielessä. Uskon kuitenkin että useimmat ihmiset etsivät jonkinlaista merkitystä elämälleen ja myös löytävät sen eri tavoin. Uskonnon olemassololle voidaan antaa monia selityksiä ja varmasti monia tarvitaankin, koska se on niin moniselitteinen asia. En siis sanoisi että uskonto tai uskonto on järjetöntä, päinvastoin. Se on merkki siitä, että ihminen pohtii syvällisempia kysymyksiä ja ajattelee että elämällä on toinenkin syvällisempi ulottuvuus, kuin se, jonka pystymme silmillämme näkemään. Usein tällaiset syvällismmät ajatukset tulevat erilaisten elämänkokemusten kautta, koska ne panevat miettimään. Ihmisellä on kuitenkin vapaus ajatella elämästään mitä haluaa, myös niin että millään ei ole mitään merkitystä. Ihminen itse luo merkityksen elämälleen, mutta henkilökohtaisesti uskon, että elämällä on jokin sellainenkin merkitys, jota en itse tunne ja joka ei ole itseni luoma. Mahdollisuus että näin on, on fifty-fifty. Joko se on niin, tai sitten ei ole. Ja minä valitsen uskoa, että se on niin. En sillä mitään menetä, päinvastoin. Uskomisesta ei voi olla mitään haittaa, pelkästään hyötyä. Sillä jos Jumala todella on olemassa, niin parempihan se on uskoa kuin olla uskomatta.

    olen aivan täysin samaa mieltä kanssasi tuossa uskon asiassa. itse uskon enkä tuputa omaa uskoani kenellekään, sillä eihän sitä kukaan voi tietää onko jumala olemassa vai ei. itse vain olen sitä mieltä että ei kannata kuitenkaan sulkea sitä ovea lopullisesti jos käykin niin että jumala on. mitä siis haittaa uskoa jumalaan? ei usko kuitenkaan ohjaile jokapäiväistä elämääni niin että se ketään häiritsisi. harvoin siitä edes puhun. en usko että jumala on mikään partainen ukkeli taivaassa. minulle jumala on se joka sysäsi koko maailman kaikkeuden käyntiin. ajattelen maailmaa ikiliikkujana, jonkuhan se oli pakko käynnistää, ennen kaikkia alkuräjähdyksiä ym. eihän mitään voi syntyä ihan tyhjästä? se pieni sysäys joka pani kaiken tämän alulle on minulle jumala. uskoni saa lisäksi minut harkitsemaan enemmän tekemisiäni, sillä en halua tulla sitten viimeisellä tuomiolla (jos sellainen on) tuomituksi mistään kamalasta mitä tein. olen kuitenkin sitä mieltä että jos kaikki vaan harjoittasivat omaa uskontoaan yksityisesti ja muilta rauhassa, olisi maailma paljon parempi paikka, sillä uskonnon varjollahan niitä sotia usein käydään.

    Äänestä

- sellainen kiihouskovaisuus, joka jo vaikuttaa jokapäiväiseen elämäänkin

-tupakoiminen

- jatkuva äänessäoleminen/kovaäänisyys/paha suustaan/kovis/pahis

- humalahakuinen kännääminen

- selkeä ylipaino. muotoja toki saa olla eikä tarvitse olla mikään lommoposki, mutta sellainen kymmenen kiloa ylipainoa alkaa jo olla melko epäviehättävää

- selkärangattomuus, henkisesti heikko ja helposti vietävissä

Kai tuota listaa voisi vielä jatkaa enemmänkin, mutta tuossa nyt oli muutama sellainen tekijä, jotka saavat ainakin meikäläisen juoksemaan karkuun.

Äänestä
  • Ulkoisesti

    Haalean väriset silmät,joissa ei ole yhtään pilkeetä,

    Harvat hampaat

    Juntti meikkaustyyli,moniväriseksi värjätty outo kampaus

    Kasarityylinen pukeutuminen

    "Hevosen naama"

    Äänestä

...näyttämään epämiellyttävältä muutama asia, mutta jokainen ominaisuuksien yhdistelmä on ainutlaatuinen, joten nämä ovat rankkoja yleistyksiä.

- Hörökorvat
- Todella ohut tukka
- Rinnat huomattavan kaukana toisistaan
- Huomattavan lyhyet jalat ja pitkä selkä
- "Leuattomuus", varsinkin yhdistettynä isoon nenään
- Miesmäinen karvaisuus (siistit häpykarvat, varsinkin vaaleat ovat plussaa)
- Silikonirinnat, solariumrusketus ym. luonnottomuudet

Luonteessa sitten:
- Ei omia mielipiteitä
- Todella alkeellinen yleissivistys (kiinnostunut ainoastaan juoruista, saippuaoopperoista ym.)
- Kylmä ja laskelmoiva luonne

Äänestä
  • voitko kertoa lisää.. voitko kertoa tosta leuattomuudesta lisää. Millainen on sun mielestä hyvä leuka ja huono leuka..onks esim. jotain kuvia heittää tai linkkiä esim joihinkin julkkiksiin joilla olis kyseiset piirteet?

    terkuin ehkkä leuaton ja isonenäinen ( en tiedä )

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    voitko kertoa lisää.. voitko kertoa tosta leuattomuudesta lisää. Millainen on sun mielestä hyvä leuka ja huono leuka..onks esim. jotain kuvia heittää tai linkkiä esim joihinkin julkkiksiin joilla olis kyseiset piirteet?

    terkuin ehkkä leuaton ja isonenäinen ( en tiedä )

    Hmm... No itse pidän eniten sellaisesta pyöreähköstä leuasta ja keskikokoisesta, suorasta nenästä, mutta kaikenlaiset käy. Leuattomuus on mielestäni sitä, että leukaluu on huomattavan pieni verrattuna muihin kasvoihin ja leuka tavallaan valuu alahuulesta kaulaan ilman mitään huomattavaa mutkaa sivulta katsottuna. Sellaisella näyttää todella helposti olevan kaksoisleuka, joka näyttää aina ikävältä, vaikka ei isompaan leukaan yhdistettynä paha olisikaan. En ole perehtynyt aiheeseen niin paljon, että osaisin laittaa linkkejä, mutta ei mielestäni normaalin rajoissa olevat kasvonpiirteet ole yleensä rumia. Ja suomalaiset, tavalliset naiset on nättejä muutenkin, turha huolehtia. :)

    Äänestä

Siis vähän semmonen kuin se Predator.

Äänestä

Huomio kiinnittyy aina ulkonäköön ekaksi. Turn-offeja on lähinnä sellaiset jutut jotka kertovat ihmisen huonosta suhtautumisesta itseensä. Se kyllä heijastuu ulkonäköön.

Luonnetasolla varmaan merkittävimpiä turn-offeja ovat ylimielisyys, ahneus ja itsekkyys. Välinpitämättömyys toisista ja haluttomuus ymmärtää tai edes kuunnella omista uskomuksista poikkeavia näkemyksiä. Tavallaan ymmärrän sellaista asennetta ja tiedän, että se ei ole harvinainen, mutta ei se kyllä sytytä tippaakaan. Vahvat mielipiteet eivät välttämättä ole turn-off, mutta pakkomielteet ovat.

Vastaavasti kiinnostava tyyppi on sellainen, joka suhtautuu peruspositiivisesti ja uteliaasti toisia kohtaan.

Henkilökohtaiset makuasiat ja mieltymykset tulevat näiden jälkeen. Voivat olla este tai olla olematta.

Äänestä

Hyvinkin tuo liika laihuus, eli sisuskalut näkyy lähes auringonvalossa ;)

Toinen on kyllä myös lihavuus, siis oikeasti läski, ei pieni ylipaino sopivassa kohtaa.

Sitä en allekirjoita, että hieman pyöreämpi nainen olisi välttämättä myös laiska. Olen tavannut varsin viehättäviä ja urheilullisen näköisiä naisia, jotka elävät kortistossa. Se jos mikä on saamattomuutta ja laiskuutta. Maassamme on kuitenkin työvoimapula monilla aloilla. Esim. siivoojaksi pääsee aina ja parempi tehdä jotain kuin elää vain toisten siivellä.

Uskonto myös itsellä tökkää, koska jokainen ajatteleva ja älykäs ihminen pystyy kyseenalaistamaan nuo uskonnot. Ihmiseltä puuttuu vähintään itseluottamus, jos narahtaa johonkin lahkoon.

Lävistykset kielessä tai naamassa tökkää myös, kuten tatuoinnit yms. huomion herättimet, eli edelliseen viitaten jälleen se huono itsetunto. Korvikset on usein laitettu lapsena ja vain siksi, että se on tapa, joten ei voi verrata aikuisena laitettuihin lävistyksiin.

Oikein huono ja rupinen iho äklöttää myös, eli kyllä naisen pitää olla sellainen, että ihoa voi suudella mistä kohtaa vain.

Olisihan niitä pienempiä juttuja sitten myös.. kaikki kiihkoilu suuntaan ja toiseen etc..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nisser kirjoitti:

Omien kokemuksieni (ja mielipiteeni) mukaan naisten ulkonäöllä ei ole niinkään väliä, jollei siinä ole jotakin todella silmiinpistävän kielteistä piirrettä.

Mitkä ovat ne ominaisuudet, jotka saavat naisen vaikuttamaan niin välteltävältä, ettet voisi edes kuvitella suhdetta tämän kanssa?

Itselläni mieleen tulee lähinnä laiskanpulleus ja tikunlaihuus. En vain mahda sille mitään, että mielestäni sporttinen olemus on vähimmäisvaatimus naisten kohdalla, enkä voisi kuvitellakaan kiihottuvani naisesta, jonka olemuksesta huokuu vetelät elintavat.

Yllätyin itsekin, kun tunnistin toisen vastaavan ällökin ihan sattumalta. Tapailin erästä menevää typykkää, kunnes hänen uskonnollisuutensa tuli esiin. En vain voinut kuvitella yhteiselämää jonkun sellaisen kanssa, jolla on lapsenomainen usko johonkin yliluonnolliseen. (Miten noihin uskiksiin voi ylipäätänsä luottaa, kun ne perustelevat mielipiteitään vuosituhansia vanhoilla valheilla ja vieläpä elävät niiden mukaan) Onneksi hänkin ymmärsi ateismini ja sen, että eriäväisyytemme tämän asian suhteen oli vakavaa. Se siitä suhteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu