Mr. Putin hauskuutti maailman medioita

Presidentti ja diktaattori Vladimir Putin hauskuutti tietämättään demokraattisen maailman tiedotusvälineitä Tshetseniaa koskevalla uutisellaan.

Putin totesi ettei Tshetseniassa ole enään kuin 450 kapinallista, ja 900 on jo antautunut venäläisille sotilasviranomaisille.
Tämä perustuu Venäjän lupaamaan sissien täydelliseen armahtamiseen, jos nämä antautuvat luovuttaen samalla aseensa sekä lopettavat iskunsa venäläiskohteisiin.

Arvion mukaan, siis Venäjää vastaan sotii enää vain 450 itsenäisyystaistelijaa, kun jo 900 on antautunut.
Itsenäisyystaistelijoita ei siis ole/ollut enään jäljellä, kuin n. 450 900 = 1350.
Mikä mahtanee olla venäläisten arvio alkuperäisestä sissien lukumäärästä, kun Putin aloitti Tshetsian kansanmurhan 1997.

Venäjällä on Tshetseniassa kansainvälisten arvioiden mukaan yli 50 000 hampaisiin saakka aseistettuja sotilaita, ja hyvin suuret määrät muuta ei elävää sotamateriaalia, aina helikotereista huippu-uusiin hävittäjiin. Tykistöstä (Grosnyi rauniokasana 99%:sti) ja muustakaan sotilasmateriaalista puhumattakaan.

Alle 500:ttä sissiä siis joutuu pitämään kurissa näin suurella ase-, mies- ja muulla sotilasarsenaalilla. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, ja huvittikin kuulla tämäkin uutinen Yle:n uutisoimana totuutena, ja tietenkin ilman mitään kritiikkiä.
-
Asiasta toiseen, sillä tämä vertaukseni kuvastaa jotenkin aivopestyjä suomettuneita maanmiehiäni, ja aivopesiöiden äänitorvi Yle:a.
Maailmassa on yksi valtio jossa on vain 2 sähköyhtiötä, mutta mikä on tämä maa, kysyy Yle.
Suomettunut kansa miettii mikä valtio voisi olla kyseessä.
Ja kansahan ei tiedä, joten absoluuttisen tiedon ja totuuden ääni Yle paljastaa salaisuuden ja kansa tietenkin uskoo: Kyseessähän on tietenkin Kaksoisvirtojen maa (ent.Mesopotamia). Ja Yle jatkaa valistusta lisäämällä, että Eufrat tuottaa tasavirtaa, ja Tigris vaihtovirtaa ,,, =)
3374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko kirjoittajalla jotain Putinia vastaan ?

Äänestä
  • Ei toki Mr. Putinia vastaan, vaan hänen harjoittamaansa politiikkaa vastaan; kuten esim. kansanmurhia jne...

    Äänestä

"Alle 500:ttä sissiä siis joutuu pitämään kurissa näin suurella ase-, mies- ja muulla sotilasarsenaalilla. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, ja huvittikin kuulla tämäkin uutinen Yle:n uutisoimana totuutena, ja tietenkin ilman mitään kritiikkiä."

Sitä on liikkeellä. Onhan näitä nähty ennenkin, joillakin on 150 000 miestä laittamassa kuriin muutamaa terroristia, ja eikun lisää tarvitaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lahtari Ari kirjoitti:

Presidentti ja diktaattori Vladimir Putin hauskuutti tietämättään demokraattisen maailman tiedotusvälineitä Tshetseniaa koskevalla uutisellaan.

Putin totesi ettei Tshetseniassa ole enään kuin 450 kapinallista, ja 900 on jo antautunut venäläisille sotilasviranomaisille.
Tämä perustuu Venäjän lupaamaan sissien täydelliseen armahtamiseen, jos nämä antautuvat luovuttaen samalla aseensa sekä lopettavat iskunsa venäläiskohteisiin.

Arvion mukaan, siis Venäjää vastaan sotii enää vain 450 itsenäisyystaistelijaa, kun jo 900 on antautunut.
Itsenäisyystaistelijoita ei siis ole/ollut enään jäljellä, kuin n. 450 900 = 1350.
Mikä mahtanee olla venäläisten arvio alkuperäisestä sissien lukumäärästä, kun Putin aloitti Tshetsian kansanmurhan 1997.

Venäjällä on Tshetseniassa kansainvälisten arvioiden mukaan yli 50 000 hampaisiin saakka aseistettuja sotilaita, ja hyvin suuret määrät muuta ei elävää sotamateriaalia, aina helikotereista huippu-uusiin hävittäjiin. Tykistöstä (Grosnyi rauniokasana 99%:sti) ja muustakaan sotilasmateriaalista puhumattakaan.

Alle 500:ttä sissiä siis joutuu pitämään kurissa näin suurella ase-, mies- ja muulla sotilasarsenaalilla. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, ja huvittikin kuulla tämäkin uutinen Yle:n uutisoimana totuutena, ja tietenkin ilman mitään kritiikkiä.
-
Asiasta toiseen, sillä tämä vertaukseni kuvastaa jotenkin aivopestyjä suomettuneita maanmiehiäni, ja aivopesiöiden äänitorvi Yle:a.
Maailmassa on yksi valtio jossa on vain 2 sähköyhtiötä, mutta mikä on tämä maa, kysyy Yle.
Suomettunut kansa miettii mikä valtio voisi olla kyseessä.
Ja kansahan ei tiedä, joten absoluuttisen tiedon ja totuuden ääni Yle paljastaa salaisuuden ja kansa tietenkin uskoo: Kyseessähän on tietenkin Kaksoisvirtojen maa (ent.Mesopotamia). Ja Yle jatkaa valistusta lisäämällä, että Eufrat tuottaa tasavirtaa, ja Tigris vaihtovirtaa ,,, =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu