kun eivät pysy ylhäällä, aina saa olla nostamassa. Kuppikoko on hyvä D tai DD. Menee hermot olkaimien kanssa. Mistä johtuu?
Ongelmana olkaimet
rintaliiveissä
6851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...vaeltavat olkaimet johtuvat väärän kokoisista liiveistä. Tahtoo siis sanoa, että kuppi voi tuntua sinusta just oikean kokoiselta, mutta ympärys on päin hongikkoa. Liian iso siis. Koska ympärys on liian löysä, liivit liikkuvat sekä sivusuunnassa että ylöspäin selkää pitkin, jolloin olkaimet eivät pysy paikoillaan. Neuvoni olisi kokoa pienempi ympärys.
Voi toki olla, että jos olet onnistunut löytämään jotain aivan ihania ohutolkaimisia liivejä, ongelma johtuu enemmän liivien liian kepeästä mallista kuin väärästä koosta. Mutta jos ongelma vaivaa myös ns. mummomallin arkiliiveissä, vaihda kokoa.
Sama vika täällä eikä todellakaan johdu väärästä ympärysmitasta, vaan luisuista olkapäistä. Ja siihenhän ei auta mikään.
voi olla vaikka kuinka monta syytä. Osa on jo mainittukin, eli luisut olkapäät tai liian suuri ympärys. Myös joissakin liiveissa olkaimet vaan lähtevät kerta kaikkiaan niin kupin sivusta kainalon puolelta, että jos ei omista melkoisen leveitä hartioita, niin tällaiset liivit eivät sovi. Myös liian pieni ympärys ja samalla liian suuri kuppi voi aiheuttaa sen, että olkaimet ovat "liian sivussa" ja pyrkivät putoamaan. Ja pelkästään liian suuri kuppi, vaikka ympärys olisikin sopiva voi aiheuttaa olkainten putoamista.
Eli lähes aina syynä on väärä koko, ellei sitten olkapäät ole todella luisut...
Kuten tuossa edellä on sanottukin, liian suuri kuppikoko aiheuttaa olkaimien valumista. Kun kuppikoko tuntuu sopivalta, mutta olkaimet valuvat, liivien muoto on sinulle väärä. Etsimään siis uusia.
Minä olen tullut ostaneeksi parit mukavilta tuntuneet liivit, joissa valumailmiö on päässyt yllättämään, vaikka olkapääni ovat tarpeeksi järeät pysäyttämään vaikka puskutraktorin. Eivät auta teipit ja liukuesteet - kauppaan, mars!
Hei! Muistelen nähneeni kaupassa jotain sellaisia nauhasysteemejä, joilla olkaimet voi vetää yhteen selän puolella. Niitä käytetään ymmärtääkseni toppien kanssa, joissa on ns. painijanselkä. Olisikohan sellaisesta apua ongelmaanne?
...Halilla.
Meillä kaikkien liivin olkaimet ovat takaa katsottuna V:n muotoon kiinnitetty, ei olkaimet on kiinnitetty lähemmäs selkärankaa, jolloin valumista ei tapahdu.