Monikulttuurisuus kouluissa - vartijoita.

Hah. Nyt kouluissa on "monikulttuurista värikkyyttä" ja "kehityskelpoista rikkautta" niin että alta pois. On aivan oikein että opettajat pääsevät nauttimaan tuosta onnelasta aivan eturivin paikoilta. Ovathan he juuri paasanneet samanarvoisuuden ja lähimmäisistä huolehtimisen auvosta.
Näkyvät tosielämän tulokset ovat vain aivan muuta kuin haavekuvat yliempaattisten maailmanrakastajien mielissä.
Harmi vain että tulevaisuudessa maksumiehenä saa olla koko kansa.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koska lapset eivät vielä osaa teeskennellä, vaan ovat sitä, miksi vanhempien kasvatus ja kulttuuri ovat heidät muokanneet.
tämä ihanuus kyllä tulee meille kaikille tutuksi, kunhan vielä vähän mervi ja muut hyysärit taistelevat monikulttuurisuusaatteen puolesta.
sitten kun ongelmat todenteolla alkavat, niin uskon monien haluavan lynkata nämä halaajat ja paskanpuhujat, jotka virkansa ja asemansa suomalla valtuudella ovat johdattaneet monet epätietoiset hyväksymään heidän visionsa.
vision joka johdattaa vielä monia muitakin euroopan maita kurimukseen, josta ei ilman verenvuodatusta irrottauduta.
tulemme olemaan vielä kateellisia mm: baltian maille, koska heillä moista ongelmaa ei ole.
baltit toimivat monissakin asioissa järkevämmin kun me, onneksi heille ei ole lyhyestä itsenäisyydestä johtuen päässyt muodostumaan näitä
haihattelijoiden sisarusryhmiä, vaan heidän on ollut otettava realistisempi asenne, sekä myös järkevämpi samalla.
feminismi josta nämä hyysärit saavat voimansa ja aatteensa on myöskin siellä olemattomalla tasolla.
aivan varmmaa on se, että he tulevat tulevaisuudessa olemaan huomattavasti onnellisempia kun esim: pohjoismaalaiset ihmiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Oni kirjoitti:

Hah. Nyt kouluissa on "monikulttuurista värikkyyttä" ja "kehityskelpoista rikkautta" niin että alta pois. On aivan oikein että opettajat pääsevät nauttimaan tuosta onnelasta aivan eturivin paikoilta. Ovathan he juuri paasanneet samanarvoisuuden ja lähimmäisistä huolehtimisen auvosta.
Näkyvät tosielämän tulokset ovat vain aivan muuta kuin haavekuvat yliempaattisten maailmanrakastajien mielissä.
Harmi vain että tulevaisuudessa maksumiehenä saa olla koko kansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu