Hei!
Joskus tuntuu että olen niin tavattoman surkea luuseri, ihmettelen että vielä joku minuun tuhlaa aikaa...
Eniten minua satuttaa rakkaimman ystäväni (21v minua vanhempi sinkkunainen) sulkeutuminen. Ennen juteltiin silleen tasapuolisesti, kumpikin välillä selitti ja välillä taas kuunteli, naurettiin paljon, meillä oli kivaa.
Mutta sitten, joku on muuttunut, en vaan tajua, mikä?!
Esimerkki nykyisestä tekstarista:
Minä: Heippa :) Mites menee? Mulla plaplaplaplapla... Tuletko (joku yhteinen harrastus tms)?
Ystävä: Ihan hyvin menee. Tulen kyllä, sieltä suoraan kotiin.
(eikä sitten muuta)
Ja tuo "ihan hyvin menee" on vakiovastaus nykyisin, ei mitään mainintaa siitä mitä on tehnyt, missä käynyt, mitä mielessä tms. :( Ennen hänen tekstarinsa olivat lähes yhtä pitkiä kuin minun.
Yritän aina kysyä olenko tehnyt jotain, loukannut jotenkin. Ei vastausta. Ystäväni ei ota minuun yhteyttä, minun pitää aina tekstata hänelle ja ehdottaa jotain. Kerrankin meni 3kk hups vaan, ilman mitään yhteydenottoa kun itse olin väsynyt ja vähän sillä asenteella "sun vuoro ottaa yhteyttä". Jos hän ei halua olla ystäväni, toivoisin hänen edes sanovan sen suoraan! Vai pitääkö minun se sanoa?
Ystäväni on mulle rakas ja tärkeä, mielestäni kohtelen häntä hyvin. En lahjo tavaroilla tai millään mutta aina synttäripäivänä ja jouluna häntä muistan ja hänkin muistaa minua. Ja joskus vaikka ei olisi mikään erityinen päiväkään, mennään syömään tai muuta.
Olin sinkku silloin ku tutustuimme ja kaikki oli hyvin. Nyt seurustelen, mutta HUOM: Ongelmat alkoivat ENNEN seurusteluni alkua, jo ennen kuin edes tiesin tämän ihanan miehen olemassaolosta!
Rakkaani asuu (toistaiseksi vielä) melkein 150km päässä. Jos rakas sattuu soittamaan/tekstaamaan kun olen kenen tahansa ystävän tai kaverin seurassa, kysyn aina sopiiko että vastaan rakkaalleni. Jos joku joskus sanoisi että älä vastaa, en vastaisi mutta aina on sanottu OK. Puhelutkin yritän pitää lyhyenä, alle 10min (riippuu tilanteesta) ja välttää "rakasihanapusipusi"-lässytystä joka itseäkin sinkkuaikana häiritsi. Enkä aina edes sillä hetkellä vastaa tekstariin jos ei mitään älyttömän kiireistä ole. Kyllä meillä JOSKUS noita pelkkiä pusipusi-viestejä lentelee mutta ei epäillä toistemme tunteita jos toinen ei sillä sekunnin sadasosalla vastaa.
Ärsyttää kun olen näin huono ihminen!!
Ja sitten toinen ongelma, tämä liittyy eri ihmiseen joka ei ole niin läheinen.
Pari vuotta minua nuorempi kaverini seurustelee minua pari vuotta vanhemman tyypin kanssa. Kaverini ei muusta puhu kuin siitä tyypistä. :( Harvoin edes kysyy mitä mulle kuuluu. Kerran hän oli poikaystäväänsä vastassa rautatieasemalla, sieltä soitti mulle. Puhelu katkesi jostain syystä kesken lauseen, hän ei soittanut mulle takaisin. Mulla saldo silloin täysi ja kaveri tiesi sen, joten ei edes hyvästelty joka mielestäni kuuluisi vähintäänkin hyviin tapoihin.
Kerrankin tämä kaverini tuli luokseni yöksi. Pari minuuttia juteltiin, oltiin yhdessä. Sitten soitti poikaystävä ja puhuivat ehkä n.puoli tuntia. Sitten siirtyivät chattailemaan netin puolelle pariksi tunniksi! Kaverini laittoi nettikameran päälle kysymättä minulta ja näytti melkein koko yksiöni, en minä olisi halunnut hänen esittelevän MINUN kotiani tyypille jota en oikeastaan kunnolla edes tunne! Varmasti on ihan "luotettava", ei myy nettikamerakuvaa tyyliin: "Katsokaa, tämän näköinen on S.K:n koti!" mutta silti se loukkasi minua.
Onko nämä minun ongelmat ihan vaan omaa hysteriaani? =/ Kamala olo mulla.
Ehkä nämä mainitsemani ystävyys-/kaverussuhteet on loppuneet tai loppumassa mutta varsinkin tuota ensin mainitsemaani ystävää tulee järjetön ikävä.
Ennen meillä päin sanottiin:
Kun lapsi tulee, koira menee.
Onko tässä nyt niin että:
Kun poika- tai miesystävä tulee, ystävät menee?
EIKÄ!! EN SUOSTU!! :'( Miksen voi pitää SEKÄ miestäni ETTÄ ystäviäni?!
Joskus tuntuu että olen niin tavattoman surkea luuseri, ihmettelen että vielä joku minuun tuhlaa aikaa...
Eniten minua satuttaa rakkaimman ystäväni (21v minua vanhempi sinkkunainen) sulkeutuminen. Ennen juteltiin silleen tasapuolisesti, kumpikin välillä selitti ja välillä taas kuunteli, naurettiin paljon, meillä oli kivaa.
Mutta sitten, joku on muuttunut, en vaan tajua, mikä?!
Esimerkki nykyisestä tekstarista:
Minä: Heippa :) Mites menee? Mulla plaplaplaplapla... Tuletko (joku yhteinen harrastus tms)?
Ystävä: Ihan hyvin menee. Tulen kyllä, sieltä suoraan kotiin.
(eikä sitten muuta)
Ja tuo "ihan hyvin menee" on vakiovastaus nykyisin, ei mitään mainintaa siitä mitä on tehnyt, missä käynyt, mitä mielessä tms. :( Ennen hänen tekstarinsa olivat lähes yhtä pitkiä kuin minun.
Yritän aina kysyä olenko tehnyt jotain, loukannut jotenkin. Ei vastausta. Ystäväni ei ota minuun yhteyttä, minun pitää aina tekstata hänelle ja ehdottaa jotain. Kerrankin meni 3kk hups vaan, ilman mitään yhteydenottoa kun itse olin väsynyt ja vähän sillä asenteella "sun vuoro ottaa yhteyttä". Jos hän ei halua olla ystäväni, toivoisin hänen edes sanovan sen suoraan! Vai pitääkö minun se sanoa?
Ystäväni on mulle rakas ja tärkeä, mielestäni kohtelen häntä hyvin. En lahjo tavaroilla tai millään mutta aina synttäripäivänä ja jouluna häntä muistan ja hänkin muistaa minua. Ja joskus vaikka ei olisi mikään erityinen päiväkään, mennään syömään tai muuta.
Olin sinkku silloin ku tutustuimme ja kaikki oli hyvin. Nyt seurustelen, mutta HUOM: Ongelmat alkoivat ENNEN seurusteluni alkua, jo ennen kuin edes tiesin tämän ihanan miehen olemassaolosta!
Rakkaani asuu (toistaiseksi vielä) melkein 150km päässä. Jos rakas sattuu soittamaan/tekstaamaan kun olen kenen tahansa ystävän tai kaverin seurassa, kysyn aina sopiiko että vastaan rakkaalleni. Jos joku joskus sanoisi että älä vastaa, en vastaisi mutta aina on sanottu OK. Puhelutkin yritän pitää lyhyenä, alle 10min (riippuu tilanteesta) ja välttää "rakasihanapusipusi"-lässytystä joka itseäkin sinkkuaikana häiritsi. Enkä aina edes sillä hetkellä vastaa tekstariin jos ei mitään älyttömän kiireistä ole. Kyllä meillä JOSKUS noita pelkkiä pusipusi-viestejä lentelee mutta ei epäillä toistemme tunteita jos toinen ei sillä sekunnin sadasosalla vastaa.
Ärsyttää kun olen näin huono ihminen!!
Ja sitten toinen ongelma, tämä liittyy eri ihmiseen joka ei ole niin läheinen.
Pari vuotta minua nuorempi kaverini seurustelee minua pari vuotta vanhemman tyypin kanssa. Kaverini ei muusta puhu kuin siitä tyypistä. :( Harvoin edes kysyy mitä mulle kuuluu. Kerran hän oli poikaystäväänsä vastassa rautatieasemalla, sieltä soitti mulle. Puhelu katkesi jostain syystä kesken lauseen, hän ei soittanut mulle takaisin. Mulla saldo silloin täysi ja kaveri tiesi sen, joten ei edes hyvästelty joka mielestäni kuuluisi vähintäänkin hyviin tapoihin.
Kerrankin tämä kaverini tuli luokseni yöksi. Pari minuuttia juteltiin, oltiin yhdessä. Sitten soitti poikaystävä ja puhuivat ehkä n.puoli tuntia. Sitten siirtyivät chattailemaan netin puolelle pariksi tunniksi! Kaverini laittoi nettikameran päälle kysymättä minulta ja näytti melkein koko yksiöni, en minä olisi halunnut hänen esittelevän MINUN kotiani tyypille jota en oikeastaan kunnolla edes tunne! Varmasti on ihan "luotettava", ei myy nettikamerakuvaa tyyliin: "Katsokaa, tämän näköinen on S.K:n koti!" mutta silti se loukkasi minua.
Onko nämä minun ongelmat ihan vaan omaa hysteriaani? =/ Kamala olo mulla.
Ehkä nämä mainitsemani ystävyys-/kaverussuhteet on loppuneet tai loppumassa mutta varsinkin tuota ensin mainitsemaani ystävää tulee järjetön ikävä.
Ennen meillä päin sanottiin:
Kun lapsi tulee, koira menee.
Onko tässä nyt niin että:
Kun poika- tai miesystävä tulee, ystävät menee?
EIKÄ!! EN SUOSTU!! :'( Miksen voi pitää SEKÄ miestäni ETTÄ ystäviäni?!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkäpä ne eivät sitten ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Mä ainakin heivaisin sellaisen "kaverin" ulos mun elämästä, joka tavallaan vaatii, että mun pitäisi lopettaa sen hetkinen suhteeni, vaan sen takia kun kaverini ei sitä sulata.
Myös se, jos toinen osapuoli parisuhteessa alkaa vaatimaan, että mä en saisi tavata kavereitani kuten normaalistikin sinkkuna ollessani, niin se on hyvästit sitten sillekin ihmiselle.
Pakkohan sun on tälle kaverillesi pistää tekstari jossa ihmettelet sitä millaiseksi se on muuttunut, ja kysyt, että jos se ei enää halua kaveerata sun kanssa, niin sanoisi sen sitten suoraan, eikä esittäisi jotain typerää mykkäkoulua. Kysyt tekstarissa, että ärsyttääkö sitä noin paljon kun sä olet löytänyt poikaystävän ja hän ei.
Sä et ainakaan ole unohtanut ystäviäsi, kun olet alkanut seurustelemaan. Jotkut kun eivät näe mitään muuta kun ovat just alkaneet seurustelemaan.
Nyt en ehdi pitkää vastausta kirjoittaa mutta...
Huomasithan, Paradox: Ongelma alkoi ENNEN seurustelusuhdettani. Olen huomannut ystäväni sulkeutuneen syksyn aikana vähitellen, olen seurustellut vasta vähän aikaa, muutaman hassun kuukauden.
Oikeastaan voisi sanoa että ko. ongelma ehkä pikkuisen peräti HELPOTTI seurusteluni alkupäivinä, nyt ystäväni peräti puhuu kanssani (viimeksi eilen) ja tekstaritkin vähän pidentyneet mutta selitystä outoon käyttäytymiseen en ole saanut vaikka yritin kyllä kysyä. Häiritsee.
Jääkö ikuiseksi arvoitukseksi?
Ehkäpä sille on tapahtunut jotain. Ehkäpä se on masentunut jostain syystä. On vetäytynyt kuoreensa jonkun jutun takia, eikä halua/uskalla/pysty avautumaan sulle ja kenellekään.
ei minun mielestä oikea ystävä tee noin.
En minä antaisi itseäni noin kohdella.
Tunne arvosi ja kyllä aina uusia ystäviä
löytyy, meitä on paljon täällä saman kokeneita.