Kuka aloittaa?

Heippa miehet,
olis teille kysymys.

Olen tavannut tällasen miehen ja vaikka hän ei ole yhtään "mun tyyppinen" ulkonäöltään (sellanen johon yleensä ihastun), niin olen ihan hämmästynyt kuinka paljon hän kiehtoo mua fyysisesti. Kovasti! Varsinkin mun tekee mieli kosketella häntä aina kun nähdään??

Usein kun ollaan törmätty ollaan päädytty suutelemaan, myös selvinpäin, mutta aina mun aloitteesta. Ja sitä aloin eilen vähän miettiä, että onko hyvä vai huono asia, että aloitteen teen aina minä?

Eilen oltiin samassa baarissa, ja odotin koko illan, että kaveri olis suudellut, mutta ei. Katsoi syvälle silmiin, hymyili, hiveli kättäni ja sormiani niin että tuntui pikkuhousuissa asti, ja "nuuhki" hellästi kaulaani ja poskeani, muttei suudellut suulle... ?? Lopulta en kestänyt ja otin taas ensimmäisen askelen ja suutelin hellästi ja hän kyllä heti vastas suudelmaan, eikä halunnut lopettaa..

Osaako kukaan valistaa? Voiko olla niin, että olen kuvitellut meidän keskinäisen kemian ihan pieleen?? Tavallaan hävettää aina tehdä aloite, mitä mies sellaisesta ajattelekaan?? Ja mitä minun pitäs ajatella, että hän näyttää, että haluais muttei sitten kuitenkaan.

Ei olla oltu "oikeilla" treffeillä lähinnä aikataulujen sopimattomuuksien takia, vaikka hän on pyytänyt.

Tänään on tullut 5 viestiä, viimeisessä kysyi mitä meinaan illalla tehdä...
181180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

hän kunnioittaa naisia liikaakin, eikä halua tunkeilla.

Äänestä

mies. Katsotaan montako vastausta saat.

Äänestä
  • Enkä ole mies.
    Olen tasan tarkkaan pitkätukkainen blondiNainen, joka kohta menee vaahtokylpyyn ja alkaa valmistautua iltaan! Jos näkisit, uskoisit todellakin etten ole mies! :)

    Heh, tää oli kyllä Päivän paras!

    Vastauksia odotellen...
    Alberta

    Äänestä

  • Alberta kirjoitti:

    Enkä ole mies.

    ajaa partasi myös.

    Äänestä

  • Muista vaahdotessasi kirjoitti:

    ajaa partasi myös.

    Mä en kuule aja kuin kainalokarvat, ja nekin ilman vaahtoa :-)
    Blondi kun olen, niin ei tarvi säärikarvoja ajella.

    Äänestä

mikä. Jos nainen on tarpeeksi taitava, niin miesten aloitteita joutuu jopa torjumaan.

Äänestä
  • ...pitääkö naisen sitten olla taitava?
    Haluaisin uskoa luonnollisuuteen... Että ilman erityistä "yrittämistä" homma toimisi, mutta en tiedä onko niin oikeassa elämässä.

    Kieltämättä hämää, kun hänellä on niin kova imu muhun.

    Taitaa olla ainakin niin, että mä olen hänestä enemmän kiinnostunut,kuin hän minusta. Voihan..... #%!"¤#

    Äänestä

on mestari pelimies. Juuri noin se menee by the book, jos peruspärstäinen jannu meinaa koukuttaa laatunaisen. Nainen pitää osata härnätä siihen pisteeseen, että se ei voi muuta kuin kiemurrella miehen haluamisen poltteessa.

Äänestä
  • No, mitenkäs tässä nyt sitten edetään.

    Vinkkejä miehet, miten toimia, että saan osat vaihdettua ja miehen kiemurtelemaan??

    Äänestä

  • Alberta kirjoitti:

    No, mitenkäs tässä nyt sitten edetään.

    Vinkkejä miehet, miten toimia, että saan osat vaihdettua ja miehen kiemurtelemaan??

    ...saada ne osat vaihdettua?

    Kunhan menet virran mukana, etkä ole muka tietoinen koko vedätyksestä. Kyllä te siitä ajan myötä tasaannutte samalle innostustasolle.

    Äänestä

  • Tarviiko sinun... kirjoitti:

    ...saada ne osat vaihdettua?

    Kunhan menet virran mukana, etkä ole muka tietoinen koko vedätyksestä. Kyllä te siitä ajan myötä tasaannutte samalle innostustasolle.

    mä en itse asiassa haluaisi mitään pelejä. Vaan että oltas luonnollisia, avoimia, aitoja.

    Mutta en myöskään halua, että mulla pelataan!!

    Mua on kohdeltu elämässä huonosti, ja pelkään, että tämäkin osoittautuu sellaiseksi, jos uskallan hypätä tunteineni matkaan.

    Parempi olis, jos voisin unohtaa typerät tunteet, esim.juuri tuon pelon hyväskikäytöstä ja satuttamisesta, ja keskittyä vaan nauttimaan kemiasta...

    Et siis halua että sinulla pelataan, mutta kuitenkin mietiskelet täällä miten saisit miehen kiemurtelemaan. Kuulostaa peliltä toisin päin?

    Onko tuo jokin kirjoittamaton sääntö, että miehen tulisi haluta ja tavoitella naista enemmän kuin toisin päin?

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Kirjoitin jo aiemmin "niin mutta" otsikon alle, että en haluaisi pelejä.

    En haluaisi. Mutta en myöskään halua, että tämäkin mies osoittautuu TAAS pelaajaksi. Ei ole kivaa pelata jos pelinappula on oma sydän...

    En tiedä miten muuten suojata itseäni, kuin olemalla päästämättä lähelle.

    Ja tämän kanssa se on osoittautunut vaikeaksi.

    Vielä saanko mielipiteesi alkuperäiseen kysymykseeni, eli onko sillä väliä kumpi aloittaa? Miltä miehestä tuntuu, jos nainen on se joka aina aloittaa suutelun?

    Äänestä

  • Albert kirjoitti:

    kumpi tekee aloitteen suuteluun. Sen tekee se kumpaa enempi just sillä hetkellä suuteluttaa.

    jos virittää sellaisia kuvioita, että SINÄ vaikkakin tasokkaampi joudut miettimään, miten et menettäisi häntä. Tyyliin pieniä epävarmuutta aiheuttavia lipsautuksia ulkonäöstäsi, tai tarkoituksellista välinpitämättömyyttä ("nyt en ehdi jutella/nähdään sitten kun MULLE sopii").

    Äänestä

  • väliä kirjoitti:

    kumpi tekee aloitteen suuteluun. Sen tekee se kumpaa enempi just sillä hetkellä suuteluttaa.

    Vaan naiset aloittavat aina. Se toinen vaihtoehto johtaa usein miehen poskivaurioihin (varsinkin jos on sormuksia), kun ei noista naisista koskaan tiedä mistä suunnasta tuulee (ja miten se tuulensuunta muuttuu niin äkillisesti).

    Äänestä

Kaipa kaveri ajattelee, että kun hän esimerkiksi ottaa askeleen, seuraava kuuluu sinulle.

Eli jos ottaa kädestä kiinni, odottaa että sinä otat lantiolta ennenkuin etenee, jos hivelee kättä, sinun homma on suudella ja sitten yöllä kun hän suutelee, niin sinä otat housut pois... ;)

Äänestä
  • Hauska vastaus, kiitos Syltty__. :-)

    Kyllä voipi olla niin, että olet oikeassakin!

    Nähtiin eilen, lyhyesti, ja pussailuksihan se meni heti, mutta -tadaa- hän aloitti!! :-)
    Se oli tosi kiva juttu. Olin nimittäin päättänyt, että nyt muuten en pussaa, vaikka mikä olisi, kai halusin tsekata että onko se pelimies vai mikä.

    Hän suuteli ja suuteli, huokasi välillä että on vaikea hillitä itseään, ja suuteli taas :-) Joku vanhempi ukko käveli siitä ohi ja pysähtyi antamaan meille elämänohjeita, heh niinkuin me oltaisiin pari.

    Mies oli kyllä aika sulaa vahaa. Oma oloni on paljon parempi nyt, kyllä me taidetaan molemmat tykätä.

    Tänään on tullut jo viestiä, että hän ei saa mielestä sitä meidän viimeistä suudelmaa.. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alberta kirjoitti:

Heippa miehet,
olis teille kysymys.

Olen tavannut tällasen miehen ja vaikka hän ei ole yhtään "mun tyyppinen" ulkonäöltään (sellanen johon yleensä ihastun), niin olen ihan hämmästynyt kuinka paljon hän kiehtoo mua fyysisesti. Kovasti! Varsinkin mun tekee mieli kosketella häntä aina kun nähdään??

Usein kun ollaan törmätty ollaan päädytty suutelemaan, myös selvinpäin, mutta aina mun aloitteesta. Ja sitä aloin eilen vähän miettiä, että onko hyvä vai huono asia, että aloitteen teen aina minä?

Eilen oltiin samassa baarissa, ja odotin koko illan, että kaveri olis suudellut, mutta ei. Katsoi syvälle silmiin, hymyili, hiveli kättäni ja sormiani niin että tuntui pikkuhousuissa asti, ja "nuuhki" hellästi kaulaani ja poskeani, muttei suudellut suulle... ?? Lopulta en kestänyt ja otin taas ensimmäisen askelen ja suutelin hellästi ja hän kyllä heti vastas suudelmaan, eikä halunnut lopettaa..

Osaako kukaan valistaa? Voiko olla niin, että olen kuvitellut meidän keskinäisen kemian ihan pieleen?? Tavallaan hävettää aina tehdä aloite, mitä mies sellaisesta ajattelekaan?? Ja mitä minun pitäs ajatella, että hän näyttää, että haluais muttei sitten kuitenkaan.

Ei olla oltu "oikeilla" treffeillä lähinnä aikataulujen sopimattomuuksien takia, vaikka hän on pyytänyt.

Tänään on tullut 5 viestiä, viimeisessä kysyi mitä meinaan illalla tehdä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu