Ulkomaalaiset

Onkohan jollain kokemusta suomea osaamattoman ulkomaalaisen kanssa seurustelusta? Oon vähän ihastunut yhteen eurooppalaiseen jätkään, joka ei osaa suomea ja aattelin vaan, paljonko ongelmaa siitä tulis jos jouduttais puhumaan asiat läpeensä englanniksi... Kun joutuis sanakirjaa pitämään käsillä melkeen koko ajan eikä sittenkään osais sanoa niitä syvimpiä tuntojaan. Kuinka turhauttavaa sellanen on?
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko taas joku 15-vee toisella puolella maailmaa asuvaan chattituttuunsa ihastunut? Sellaset kannattaa suosisti unohtaa. Pysykää kavereina ja päästäkää ruusunpunaset tulevaisuuskuvat valloilleen vasta sitten, jos joskus satutte tapaamaan.

Äänestä

on. sellaista kokemusta, että suurin osa ulkomaalaisista on täällä suomalaisen puolison vuoksi eli ovat varattuja.jolleivat ole sitten tulleet yliopiston tai ammattikorkeakoulun vaihto-ohjelmissa jne.

Äänestä

Hei, kirjottelin tossa just toiseen paikkaan kun joku kyseli kaukosuhteen toimimisesta. Kopioin sen tähän ensin:

---------------------
toimiihan se
Kirjoittanut: tiedän sen, 6.3.2003 klo 18.48

Älkää te ihmiset edeskäyttäkö sanaa "kaukosuhde" jos välimatkaa on joku sata kilometriä. Eihän se ole mitään. Itselläni poikakaveri on slovakialainen ja asuukin siellä, ja kesäkuussa jo 2 vuotta ollaan oltu yhdessä. Ei se suhde välimatkaa katso. Se katsoo rakkautta.

Onhan se tuskaa olla erossa toisesta. Asuu se toinen sitten 100km tai 1000km päässä. Mutta kyllä sen jaksaa jos niin päättä. Mutta siinä pitää molempien olla tosissaan. Pitää luottaa toiseen ja tietää, että toinen haluaa muutakin kuin parin kuukauden jutun. Pitää tietää, että toinen ikävöi siellä yhtä paljon ja tekee kaikkensa jotta voitaisiin taas nähdä pian.

Me ollaan onneks saatu olla aika paljon nyt yhdessä. Koko viime kesä oltiin yhdessä ulkomailla töissä, ja nyt ollaan taas saatu olla 3kk yhdessä ihan jokapäiväisesti. Vielä kuukausi yhdessäoloa jäljellä, sen jälkeen tulee taas totaalinen 2kk erossaolo. Mutta sen jälkeen, ainakin suunnitelmien mukaan, saadaankin sitten asua yhdessä ihan pysyvästi. Tai no, eihän tässä maailmassa mikään ole pysyvää. Mutta kuitenkin.

Ollaan molemmat vielä nuoria, tällä hetkellä minä 20v ja hän 23v, ja opiskelut on tässä tiellä aika lailla. Mutta kyllä tämä kaikki tästä. Onhan meillä aikaa.

Uskokaa siis kokenutta, kyllä se kaukosuhde kestää siinä missä "tavallinenkin" suhde. Tämmösessä suhteessa ainakin tietää, onko toinen tosissaan vai ei. Lisäksi oppii arvostamaan sitä aikaa, jonka saa olla yhdessä. Tajuaa myös sen, miltä tuntuu jos toinen ei ole siinä vieressä koko ajan. Ymmärtää miten tärkeä se toinen ihminen itse asiassa on.

Eroamiset on aina yhtä tuskaa, kyyneliä ja kidutusta, erossaoloaika on yhtä kaipuuta ja tyhjää oloa, mutta jälleennäkeminen onkin sitten yhtä hymyä ja riemua ja kaikki yhdessä vietetty aika on täyttä juhlaa. Molemmat ollaan niin rakastuneita että sydäntä särkee.

Ja toimiihan se puhelin ulkomaillekin. Soittaminen tosin maksaa aikalailla, mutta viestithän kulkee aina ja edullisesti.

Kyllä mikä tahansa suhde kestää jos on kestääkseen. Kirjotelkaa, jos jollain muulla on samanlaisia kokemuksia...

:)

---------------------------

Hän siis puhuu äidinkielenään slovakkia ja minä, yllätysyllätys, suomea. Tavattiin kesällä 2001 Skotlannissa kun oltiin samalla farmilla töissä. Minä, joka olin aina livistäny jokaisesta enkun sanakokeesta lunttaamalla ja joka olin aina julistanut, etten ikinä tule tarvimaan englantia joten en sitä myöskään aio opiskella, olin ensin kavereiden pakottamana lähteny ulkomaille töihin ja sitten vielä tapasin jo ensimmäisinä päivinä ihmisen, joka sai mahan heittämään ympyrää ja hengen salpaantumaan. Siitäse sitten vaan lähti. Hyvä kun lauseita osasin vähän englanniks muodostaa. Olinhan mä englantia opiskellu koulussa jo vaikka kuinka paljon, mutta tiedättehän sen. Jollei sitä tahdo oppia niin ei siinä sitten paljon opikaan.

No, asiat kuitenkin meni miten meni, ja edelleen ollaan yhdessä ja erittäin tiukasti. Englantia puhutaan keskenään ja hyvin sujuu. Oltiin viime kesä yhdessä USA:ssa jne.

Ei se englannin kieli ole kuule mikään este tai hidaste suhteelle. Ja kyllä ne tunteet pystyy yhtä hyvin englanniksikin kertomaan. Ja kieltä oppii niin nopeasti jos sitä koko ajan pälpättää. Itse asiassa tuntuu että tunteista on niin paljon helpompi puhua englanniksi kuin suomeksi.

Joten ei muuta kuin rohkeasti puhumaan ja tutustumaan! Ja muista, että jos mies ei itse ole englanninkielisestä maasta, niin hänelle voi olla yhtä hankalaa alussa aloittaa suhde englannin kielellä. Mutta hyvin se sujuu!

Hyvää kevään odotusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savusumu kirjoitti:

Onkohan jollain kokemusta suomea osaamattoman ulkomaalaisen kanssa seurustelusta? Oon vähän ihastunut yhteen eurooppalaiseen jätkään, joka ei osaa suomea ja aattelin vaan, paljonko ongelmaa siitä tulis jos jouduttais puhumaan asiat läpeensä englanniksi... Kun joutuis sanakirjaa pitämään käsillä melkeen koko ajan eikä sittenkään osais sanoa niitä syvimpiä tuntojaan. Kuinka turhauttavaa sellanen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu