Täällä paljon kysytään avioliitosta,seurustelusta ja muusta,joten on hyvä nostaa tämä kirjoitus arkiston pölyistä heidän luettavakseen jotka askartelevat alkutaipaleella.
Aviopuolison valinnasta
Rabi’ah Hakeem
Suomentanut sisko Samira
Viime vuosien tuoman kokemuksen valossa on tullut aika yrittää pysäyttää koko ajan moninkertaistuva avioerojen määrä muslimien parissa. Nykyaikana ei ole ollenkaan harvinaista tavata musliminaisia (ja myös muslimimiehiä) jotka ovat kolmenkymmenen tai kolmenkymmenenviiden vuoden iässä olleet naimisissa kolme tai neljä kertaa, ja joiden lapset uudestaan ja uudestaan joutuvat kärsimään rikkoutuneista ja isättömistä kodeista. Sen vuoksi voimmekin listata muutaman olennaisen asian, joita niin veljien kuin siskojenkin tulee harkita valitessaan elämänkumppaniaan.
1. Du’a. Pyydä lakkaamatta apua ja ohjausta Allahilta, Korkeimmalta, aviopuolison löytämiseksi ja valitsemiseksi. Rukoile salaah al-Istikhara (erityisrukous ohjausta pyydettäessä) niin usein kuin tunnet siihen tarvetta saavuttaaksesi oikean ratkaisun.
2. Kysy neuvoa sydämeltäsi. Kuuntele mitä sisäinen äänesi, "radar", jonka Allah on antanut ohjaamaan sinua, sanoo tulevasta kumppanistasi. Se on todennäköisemmin oikeassa kuin mielesi, joka usein temppuilee ja voi järkeistää melkeinpä mitä tahansa. Monilla ihmisillä ensivaikutelma on se paikkansapitävin.
3. Ota selville, miksi hän haluaa naimisiin kanssasi. Onko hän kiinnostunut sinusta henkilönä vai käykö kuka tahansa? Jos hän on eri kulttuurista, miksei hän tee sitä loogisinta ja nai jota kuta omasta kulttuuripiiristään? Jos on syytä olettaa, että pääsyy tulevaan avioliittoon vastaväitteistä huolimatta on esimerkiksi oleskelulupa, raha, muu omaisuus tms., unohda se. Tällaisista syistä solmittu avioliitto tietää ongelmia.
4. Tutustu tulevaan puolisoosi islamin sallimissa rajoissa ennen kuin teet päätöksen. Tapaaminen kerran tai kahdesti muiden seurassa, jotka mahdollisesti innokkaasti odottavat avioliittoanne, ei ole riittävästi, varsinkaan jos henkilöt ovat täysin erilaisia taustoiltaan ja toimivat ilman perheitään. Rikkomatta islamin kieltoa olla kahden, yritä ymmärtää hänen luonnettaan, temperamenttiaan jne., ja mieti millaista olisi elää hänen kanssaan.
5. Puhu useiden sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntevat tulevan puolisosi, tai pyydä jota kuta tekemään se puolestasi. Kysele hänestä useilta ihmisiltä, eikä pelkästään niiltä, jotka ovat hänen ystäviään, sillä nämä voivat kaunistella asioita tehdäkseen palveluksen ystävälleen. Kysy paitsi hänen taustastaan, urastaan ja islamilaisuudestaan myös sellaisista asioista, kuten suuttuuko hän helposti, mitä hän tekee suuttuessaan, onko hän kärsivällinen, kohtelias ja huomaavainen, kuinka hän tulee toimeen ihmisten kanssa; millaiset ovat hänen suhteensa vastakkaiseen sukupuoleen, minkälainen suhde hänellä on vanhempiinsa, pitääkö hän lapsista, millaisia tapoja hänellä on...
Ota selville myös hänen tulevaisuuden suunnitelmansa ihmisiltä jotka tuntevat hänet; pitääkö se yhtä sen kanssa mitä hän on kertonut sinulle? Ole niin tarkka kuin voit. Ota selville missä tulisitte asumaan ja kuinka, kuinka hän suhtautuu rahaan ja muuhun omaisuuteen. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta kysyä näitä asioita ihmisiltä, kotka tuntevat hänet hyvin, kysy itse ja yritä varmistaa ettei hän vain sano mitä hän tietää sinun haluavan kuulla. Liian monet ihmiset lupaavat asioita turvatakseen itselleen haluamansa aviopuolison, mutta myöhemmin unohtavat ne.
6. Ota selvää hänen perheestään, vanhemmistaan, siskoistaan ja veljistään. Mitkä ovat hänen velvollisuutensa heitä kohtaan tulevaisuudessa? Kuinka tämä vaikuttaa siihen, millaista elämää te tulette viettämään? Millaisia hänen vanhempansa ovat luonteeltaan? Tulevatko he asumaan luonanne tai tuletteko te asumaan heidän luonaan? Ovatko hänen vanhempansa tyytyväisiä hänen tulevaan liittoonsa kanssasi? Vaikka länsimaisille liitoille tällaiset asiat eivät välttämättä ole tärkeitä, joistakin kulttuureista tuleville ihmisille ne saattavat osoittautua hyvinkin määrääviksi avioliiton onnistumisen suhteen.
7. Ymmärrä toisten odotukset. Yritä saada selville, mitä mahdollinen kumppanisi odottaa avioelämältä ja sinulta hänen aviopuolisonaan. Näistä asioista tulisi keskustella selvästi neuvottelujen edetessä, eikä jättää niitä tulemaan esiin ongelmina avioliitossa, koska niitä ei aikaisemmin käsitelty. Jos olet liian ujo kysymään jotakin, pyydä luotettavaa henkilöä tekemään se puolestasi. Kun neuvottelut ovat edistyneet jo suhteellisen pitkälle, tulisi ottaa puheeksi myös henkilökohtaisemmat kysymykset kuten ehkäisy, lasten toivottu lukumäärä, kasvatus, jääkö vaimo kotiin vai voiko jatkaa opiskelua tai töitä, suhteet molempien perheisiin, auttaako mies kotitöissä jne.
8. Tarkkaile kuinka hän toimii muiden ihmisten kanssa eri tilanteissa. Mitä erilaisemmissa tilanteissa näet mahdollisen puolisosi toimivan, sitä paremman kuvan saat siitä, mikä on hänen tapansa suhtautua erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin.
9. Ota selville mikä on hänen islamin ymmärtämyksensä taso ja onko se yhteensopiva omasi kanssa. Tämä on hyvin tärkeä asia. Odottaako hän sinun tekevän paljon sellaisia asioita, joita et tähän asti ole tehnyt? Jos hän korostaa sitä, mikä on haram –etenkin jos itse olet uusi muslimi- eikä tunnu kykenevän sietämään sinun katsontakantaasi, on odotettavissa ongelmia ellet sitten itse ole riittävän joustava sopeutuaksesi hänen tapoihinsa ja mahdollisesti hyvin rajoittuneeseen elämäntapaan. Anna hänen selvästi kertoa, kuinka hän aikoo islamia harjoittaa, ja kuinka hän olettaa sinun hänen puolisonaan sitä harjoittavan, ettei myöhemmin tule väärinkäsityksiä.
10. Älä kiirehdi. Monia avioliittoja on epäonnistunut sen vuoksi, että henkilöt ovat kiirehtineet liikaa ja jättäneet huomiotta monia yllä mainittuja asioita. Niin kurjaa kuin se onkin, myös muslimien liittoja solmitaan hätäisesti ja sitten puretaan viikon kuukauden tai vuoden kuluttua. Älä lisää itseäsi avioerotilastoihin vain sen vuoksi, ettet voinut käyttää riittävästi aikaa tai siksi, että olit liian epätoivoinen avioliiton suhteen, niin ettet välittänyt tutustua ihmiseen jonka kanssa aiot viettää loppuelämäsi.
11. Kysy itseltäsi, haluatko juuri tämän miehen/naisen olevan lastesi isä/äiti? Jos ajatus ei tunnu hyvältä, mieti uudelleen. Muista ettei avioliitto ole vain tätä päivää tai huomista, vaan koko elämää varten, ja että sen päätarkoitus on perustaa perhe. Jos kyseessä oleva henkilö ei vaikuta vanhemmaksi sopivalta, joudut todennäköisesti kasvattamaan lapset ilman apua tai mahdollisesti jopa hänen estämisestään huolimatta.
12. Älä koskaan anna painostaa tai suostutella itseäsi avioliittoon. Sen täytyy tuntua sinusta itsestäsi hyvältä, ei jostakin toisesta. Näkyvät merkit "islamilaisuudesta" –parta, hijab, säännölliset käynnit moskeijalla...- eivät välttämättä ole takuita siitä, että hän on sinulle hyvä puoliso, vaan vain osa siitä. Jos henkilö seuraa sunnaa vain ulkoisesti, saattaa olla ettei hän ymmärrä islamia tai edes elä sitä. On tärkeätä, että aviopuolisoiden välillä vallitsee kiintymys ja armeliaisuus (rahmah) ja tällaiset asiat ovat tärkeitä kumppania valitessa.
13. Älä koskaan suostu avioliittoon rahasta tai määräajaksi (mut'a). Sellaiset avioliitot ovat kiellettyjä islamissa ja niihin suostuminen on synti, sillä avioliitto on solmittava sillä ajatuksella, että se on loppuelämäksi.
Jos noudatat näitä ohjeita, in sha'a Allah mahdollisuudet solmia tuhoon tuomittu avioliito pienenevät.
Puolison valinta on mitä vakavin asia, ehkä jopa tärkein päätös jonka joudut elämäsi aikana tekemään. Puolisosi voi auttaa sinua menestykseen tai onnettomuuteen, täällä ja Tuonpuoleisessa. Tämä päätös on tehtävä huolellisesti pyytäen opastusta Allahilta.
Jos kaikki vaikuttaa hyvältä, parhaat toivotukset tähän elämään ja Tuonpuoleiseen. Jos ei, odota. Allah tietää kaiken sinusta palvelijastaan, ja on päättänyt kohtalosi ja puolisosi. Älä epäile etteikö hän saattaisi teitä yhteen kun aika on oikea. Kuten Koraanissa sanotaan, on oltava kärsivällinen kunnes hän näyttää sinulle tien ja sinun osasi on aktiivisesti etsiä sopivia puolisoehdokkaita.
Kaksi asiaa veljille. Jos suunnittelet avioituvasi tai olet avioitunut hiljattain islamiin palanneen siskon kanssa, sinun on oltava hyvin kärsivällinen ja kannustava. Muista että islam on hänelle uutta, ja että hän ei ehkä pysty ottamaan vastaan koko shari’aa kerralla, eikä islam tätä myöskään vaadi, jos ajattelet islamin alkuaikoja. Vaimosi yritykset täyttää uuden uskontonsa ja kulttuurinsa vaatimukset tarvitsevat paljon tukea, rakkautta, apua ja ymmärrystä sinulta, ilman muiden puuttumista. On parasta että hän etenee omassa tahdissaan kun on valmis mieluummin kuin että vaadit häntä tekemään jotakin, vaikka tämä tarkoittaisikin että kestää hetken ennen kuin hän noudattaa joitakin islamin ohjeita. Jos muutokset tapahtuvat hänessä itsessään, ne todennäköisesti ovat vilpittömiä ja pysyviä; jos hän taas alistuu muutokseen sinun tai muiden painostuksesta, hän ei tule olemaan tyytyväinen tilanteeseen ja tulee etsimään keinoja ulos siitä.
Voit auttaa häntä olemalla hyvänä esimerkkinä. Niin monet muslimit vetoavat siihen sunnassa tai Koraanissa, mikä heille sopii ja hylkäävät loput, aiheuttamalla sekavuutta vaimojensa ja lastensa mieliin. Vaikka muodollisesti pidätkin ohjaksia kädessäsi, sinun tulisi kiinnittää huomiosi omiin vikoihisi, ei hänen, ja olla ylpeä ja onnellinen hänen ponnisteluistaan. Tee myönnytyksiä, ole huomaavainen ja näytä arvostuksesi häntä kohtaan. Tämä auttaa häntä rakastamaan ja kunnioittamaan sinua ja kulttuuriasi ja islamia kasvamaan nopeammin kuin kova, pakottava lähestymistapa koskaan voisi.
Lopuksi varoituksen sana. On olemassa naisia, jotka esiintyvät muslimeina (kenties ovat jopa lausuneet shahadan) ja yrittävät käyttää muslimimiehiä hyväkseen. He antavat ymmärtää olevansa heikkoja ja köyhiä ja tarvitsevansa apua/aviomiehen ja sitten häikäilemättä käyttävät miehiä hyväkseen. On siis hyvä ottaa selvää puolisoehdokkaasta paikallisilta muslimeilta.
Pidä silmäsi auki äläkä kiirehdi. Koska avioliitto on elämää, ikuisuutta varten, hätäinen päätös mistä syystä tahansa on hölmön ja huolimattoman ihmisen teko, eikä tällaisessa tilanteessa ihminen voi syyttää kuin itseään jos joku menee vikaan.
http://www.fortunecity.com/business/mitchell/1377/fiqhi a.html
Kiellettyä Islaamissa
Avioliiton ulkopuoliset suhteet eli huorinteko tai aviorikos. Seksuaalisuhteet ennen avioliittoa. Sekä kaikki se, mikä saattaisi johtaa jompaan kumpaan. Eli naisten pukeutuminen väärällä tavalla liian vähäisiin, liian läpinäkyviin ja liian tiukkoihin vaatteisiin. Miesten ja naisten oleskelu keskenään, elleivät he ole sukulaisia. Eri sukupuolten välinen koskettelu ja tuijottelu, vaikka he eivät ole läheistä sukua. Miesten ja naisten ylenpalttinen keskenään olo, esim. työpaikalla miehet ja naiset työskentelevät yhdessä.
homoseksuaalisuus
insesti. sekä avioliitto niiden kesken, jotka eivät saa mennä naimisiin keskenään, esim. nainen ja mies, joita on sama nainen imettänyt ainakin neljä kertaa mahan täydeltä maitoa.
mut'ah-avioliitto, eli avioliitto vain tietyksi ajaksi
avioliittoon pakottaminen
epäreiluus vaimoja kohtaan, jos heitä on enemmän kuin yksi.
sukupuolisuhde vaimon kuukautisten aikaan tai hänen peräaukkoonsa
kertoa toisille mitä parin makuuhuoneessa tapahtuu
abortti
adoptio niinkuin se länsimaissa tehdään. orvoista saa huolehtia, mutta he eivät voi periä, eikä heidän nimeään saa muuttaa.
tottelemattomuus vanhempiaan kohtaan (paitsi jos he määrävät jotain Islaamin vastaista)
perhesuhteiden katkaiseminen
ihmisten nimittely ja pilkkaaminen
salakuuntelu ja toisten vakoilu
toisista pahaa puhuminen selän takana (ihmisiä saa varoittaa valehtelijoista, vaarallisista lahkolaisista jne.)
juoruilu
ihmisten vahingoittaminen ja tappaminen (paitsi sota-tilanteessa tai shariah-rangaistuksena tai itsepuolustuksena)
naisten pahoinpitely, ahdistelu ja sanallinen kiusaaminen
itsemurha
toisten omaisuuden vahingoittaminen ja varastaminen
valehtelu ja pettäminen
lupausten rikkominen
lahjukset
kieltäytyminen maksamasta zakat:ia
sellaisen myyminen mikä on haraam (esim. viina jne.)
korko, oli se sitten koron vastaanottamista tai koron maksua
uhkapelit (myös lotto jne.)
käyminen taikureiden ja noitien ja ennustajien luona ja heihin *uskominen
amulettien käyttö
kaikki sellainen viihde, missä Islaamin säännöt eivät toteudu (esim. miehet katsomassa tv:tä, jossa on naisia, jotka eivät ole heille sukua, jne.)
musiikki
sikojen ja koirien pitäminen (koiria saa pitää vain jos ne ovat metsästystä, paimennusta tai vahtia varten)
niiden ruumiinosien paljaus, joita ei saa näyttää toiselle sukupuolelle
silkki ja kulta miesten käyttäminä
toisen sukupuolen matkiminen
epäuskovien matkiminen
tatuoinnit
kulmakarvojen nyppiminen
peruukin käyttö
miesten parran ajaminen
osan hiuksista ajaminen ja osan jättäminen
naisten kaljuus
patsaat koristeena, jos ne esittävät jotakin jolla on sielu
kultaisten tai hopeisten astioiden ja ruokailuvälineiden käyttö
sianliha
veri ruuissa
liha, jota ei ole teurastettu oikein (kalaa jne, ei tarvitse teurastaa tietyllä tavalla)
aasin liha ja niiden eläinten ja lintujen liha jotka metsästävät ja syövät muita eläimiä
kaikki, minkä tiedetään olevan haitallista tai myrkyllistä, sitä ei saa syödä, juoda eikä sisäänhengittää
alkoholi
päihteet
Al-HamduliLlaah, Allaah (SWT) ei ole tehnyt asioita liian vaikeaksi meille, ja jos sattuu niin pahasti, että joku on näitä pahoja tekoja tehnyt, voi hän Insha'Allaah katua ja sovittaa tekonsa.
Insha'Allaah tulossa "synnin sovittaminen". :)
http://www.fortunecity.com/business/mitchell/1377/contr act.html
Avioliittosopimus, mikä antaa naisen päättää, antaako hän miehensä naida lisää vaimoja
Ibn Qudaamah (rahimahuLlaah) sanoi kirjassaan Al-Mughni: "Jos mies nai naisen sillä ehdolla, ettei hän muuta naista pois naisen omasta talosta tai naisen kaupungista, niin tämä ehto on voimassa, sillä on raportoitu, että profeetta (SAWS) sanoi: "Kaikkein tärkeimmät ehdot täyttää ovat ne, joiden kautta sukupuoliyhteys tulee teille sallituksi." Jos mies menee naisen kanssa naimisiin sillä ehdolla, ettei mies saa ottaa lisää vaimoja, silloin naisella on oikeus jättää tämä mies, jos hän [rikkoo sopimuksen ja] ottaa toisen vaimon."
Yhteenvetona, avioliittosopimuksen ehdot ovat kolmea tyyppiä, sellaisia ehtoja joissa täytyy pitäytyä, sellaisia, jotka hyödyttävät vaimoa, kuten hänen mahdollisuutensa olla muuttamatta pois talostaan tai kaupungistaan tai että mies ei voi pakottaa naista matkustamaan kanssaan tai ottamaan lisää vaimoja. Hänen (miehen) täytyy noudattaa näitä ehtoja tai jos hän ei niin tee, naisella on oikeus mitätöidä liitto."
(Al-Mughni, kirjoittanut Ibn Qudaamah, osa 7, Kitaab al-Nikaah)
Shayk al-Islaam Ibn Taymiyyah:lta (rahimahuLlaah) kysyttiin tämä sama kysymys ja hän vastasi Al-Fataawa Al-Kubra:ssa: "Kysymys: Mies meni naimisiin naisen kanssa ja nainen laittoi ehdoksi, että mies ei saa ottaa toista vaimoa tai muuttaa häntä pois omasta talostaan ja että naisen on saatava saada asua äitinsä luona, ja mies nai hänet tämän perusteella. Täytyykä miehen pitää tämä ehto ja jos mies tekee jotain näiden ehtojen vastaista, onko naisella oikeus mitätöidä liitto vai ei?"
"Vastaus: Kyllä, nämä ehdot ja muut vastaavat ovat pitäviä Imaam Ahmadin lakikoulukunnan (mathhab) mukaan ja muiden Sahaabah ja Taabi'in oppineiden mukaan, kuten 'Umar ibn Al-Khattab, 'Amr ibn Al-'Aas, Shurayh Al-Qaadi, Al-Oozaa'i ja Ishaaq (radia Allaahu anhum). Maalikin lakikoulukunnan mukaan, jos mies nai toisen vaimon, ensimmäinen vaimo saa valita mitä hän tekee ja tämä on pitävä ehto. Naisella on oikeus jättää mies tässä tapauksessa. Tämä on samankaltainen idea kuin mitä Imaam Ahmadin lakikoulukunnassa ajatellaan.
Perustana tälle on hadith raportoitu Al-Saheehayn:issa (eli Al-Bukharee ja Muslim) profeetalta (SAWS): "Kaikkein tärkeimmät ehdot täyttää ovat ne, joiden kautta sukupuoliyhteys tulee teille sallituksi." 'Umar ibn Al-Khattab (RAA) sanoi: "Oikeudet ovat yhteydessä ehtoihin." Profeetta (SAWS) sanoi, että ehdot mitkä tekevät sukupuoliyhteyden lailliseksi ovat kaikkein tärkeimpiä täyttää. Tämä on sääntö tällaisille ehdoille."
(Al-Fatawaa Al-Kubra, osa 3, Kitaab Al-Nikaah)
http://www.angelfire.com/oh4/allah/niyyah.html
Neeyah (aikomus) tiedon haun taustalla
Lähde: Salafipublications, heidän lähteensä: Ad-Da'wah Ilallaah (Vol 1/Lehti 3)
Teot tuomitaan aikomuksen mukaan
Allaahin luvalla, meillä tulisi jo olla jonkinlainen ajatus siitä, kuinka tärkeää on etsiä tietoa uskonnostamme ja tuntea itsensä motivoituneeksi tässä etsinnässä, koska niin moni hyve ja mainio palkkio liittyy tähän tekoon. Mutta ennen kuin me todella etsimme ja hankimme tätä tietoa meidän tulee selvittää aikomus sen taustalla, syyt, miksi Muslimin tulee hankkia tietoa uskonnostaan.
Jokaisella teolla ja sanonnalla on aikomus taustalla, mutta Muslimille, jokaisen aikomuksen tulee olla oikea, sillä Allaahin Sanansaattaja (SAWS) kertoi meille: "Teot tuomitaan aikomusten mukaan ja jokainen ihminen saa sen mitä aikoi..." [1]
Oikea aikomus on yhtä tärkeä kuin teko itse. Se on todellakin vaikeampi saavuttaa kuten menneen ajan oppineet - Hurskaat edeltäjämme - tapasivat sanoa: "Mikään ei ole minulle vaikeampaa käsitellä kuin aikomus, sillä se musertaa minut." [2] Eräs heistä sanoi myös: "Opettele aikomus, sillä se on vakavampi (asia) kuin itse teko." [3]
Oikeat Aikomukset
Meidän kaikkien tekojemme taustalla tulisi olla aikomus ansaita Allaahin mielihyvää ja tiedon etsiminen ei ole tästä mikään poikkeus. Me tiedämme, että tähän jaloon tekoon on liitetty useita palkkioita, kuten Allaahin Sanansaattaja (SAWS) ilmoitti meille, että tiedon etsijälle "... enkelit sanovat tervetuloa yhteen ääneen ja mitä ikinä on Taivaissa ja maan päällä ja jopa veden syvyyksien kalat etsivät anteeksiantoa hänelle... ja että Allaah -Kaikkein Korkein- ... ohjaa hänet kulkemaan polkua Paratiisin poluista." [4] Siksi tämän tulisi olla ainakin yksi syy tiedon hankkimiseen, saavuttaakseen itselleen näitä suuria siunauksia, sekä tässä maailmassa, että Tuonpuoleisessa.
Toinen hyöty Islaamin tiedon hankkimisessa on, Allaahin luvalla, että se poistaa meidän tietämättömyyttämme uskonnosta. Muslimi ei voi pysyä epäilyksen ja sekasorron tilassa siitä, kuinka Allaahia palvotaan, koska tämä estää häntä palvomasta Allaahia oikein. Kuitenkin, tämän tiedon hankkiminen poistaa tietämättömyyden. Imaam Al-Aajurree (k. 360 A.H.) -rahimahuLlaah- sanoi: "...palvonta ei ole mahdollista ilman tietoa, joten tiedon etsiminen on pakollista ja tietämättömyys ei ole hyvä tila uskovalle, joten hän etsii tietoa poistaakseen tietämättömyyden itsestään ja voidakseen palvoa Allaahia niinkuin Allaah on käskenyt..." [5]
Ja se on vain silloin kun henkilö on poistanut tietämättömyyden itsestään, että hän voi nostaa pois tietämättömyyden verhon myös muilta, joka estää heitä palvomasta heidän Herransa oikein. Myös oikean Islaamin tiedon hankkiminen tekee henkilön kykeneväksi vastaamaan haasteisiin epäuskovilta ja innovaation ihmisiltä ja kaikilta muilta, jotka haluavat joko tuhota Islaamin tai korruptoida sitä. Joten tietyllä tiedolla varustettuna henkilö on paremmassa asemassa puolustaakseen uskontoa. Siten, tiedon etsinnän ja hankinnan taustalla on tiettyjä syitä: haluten siihen liitettyjä palkkioita, haluten poistaa tietämättömyyden Islaamin asioista itsestään ja muista, jotta voisi palvoa Allaahia kunnolla ja olla kykenevä puolustamaan uskontoa.
Varoituksia profeetalta, Sallallaahu 'Alaihi Wa Sallam
Monet teot voidaan ja tehdäänkin vain puhtaasti maallisen hyvän tai henkilökohtaisen hyödyn takia. Kuten tiedämme, tämä ei tule olla syy Muslimin sanojen ja tekojen takana. Allaahin mielihyvän ja Hänen palkkionsa ansaitsemisen tulisi olla ainoa tavoitteemme. Tehdäkseen tämän meille helpommaksi, Allaahin Sanansaattaja (SAWS) varoitti meitä tekemästä asioita muun kuin Allaahin tähden ja erityisesti hän (SAWS) varoitti etsimästä ja hankkimasta tietoa vääristä syistä, ja väärällä aikomuksella. Hän (SAWS) sanoi: "Kuka etsii sellaista tietoa, jota tulee etsiä vain Allaahin kasvojen (mielihyvän) tähden, mutta hän ei tee niin vaan vain saavuttaakseen tämän maailman tavoitteen, hän ei tule haistamaan Paratiisin tuoksua Tuomiopäivänä." [6]
Toisessa hadithissa profeetta (SAWS) varoitti meitä sanoen: "Älä opi tietoa ällistyttääksesi/tehdäksesi oppineet tyhmän oloisiksi, äläkä saadaksesi höpsöjen ihastuksen itsellesi, äläkä siksi, että saisit kaikki kokoontumiset itsellesi sen takia. Kuka niin tekee, niin sitten Tuli, Se Tuli." [7] Nämä kaksi hadithia ovat erittäin selviä varoittaessaan meitä hankkimasta tietoa muutoin kuin oikealla aikomuksella. Tietoa Islaamista tulee etsiä opettaaksemme itseämme ja muita, mutta kaikkein tärkeintä on toimia kuten Allaah - Kaikkein Korkein - ilmoitti: "Vain ne Hänen palvelijoistaan, joilla tieto on, pelkäävät Jumalaa; totisesti Jumala on mahtava, anteeksiantava." [Suura Fatir 35:28] ja kuten jotkut menneen ajan oppineet tapasivat sanoa: "Tieto ei ole useiden (hadithien) kerrontaa, vaan tieto on Allaahin pelkoa." [8] Sitä ei tule etsiä maineen tai sosiaalisen aseman takia, mitkä molemmat ovat tämän maailman tavoitteita. Meidän tulisi olla varuillamme, jottemme tipahtaisi tähän kategoriaan, sillä ahadeeth sanovat, että seuraukset ovat vakavia - Helvetin tuli.
Siksi meidän tulee yhtenään tarkistaa aikomuksemme varmistaaksemme tekojemme vilpittömyyden ja puhtauden, etenkin ne, jotka toimivat Da'wan eturiveissä, kutsuen ihmisiä Islaamiin; sillä aikomusten on helpompi tulla tahratuiksi kun edustetaan yleisön tai ihmisjoukon edessä. Shaitaan on myös jatkuvasti töissä yrittäen pilata hyvät tekomme millä keinolla hyvänsä. Joten olkaamme varovaisia ja huolissamme siitä, miksi etsimme Islaamin tietoa ja pyytäkäämme Allaahia pelastamaan meidät siltä, että olisimme heidän joukossaan, jotka tulevat ensimmäisenä Hänen tuomiolleen Tuomiopäivänä, joista profeetta (SAWS) meitä varoitti: "...joten ensimmäinen joka kutsutaan, on mies, joka oppi tietoa, ja opetti sitä ja luki Qur'aania. Hän tulee sen kanssa ja hänelle tehdyt palvelukset tehdään selviksi hänelle ja hän tunnistaa ne. Hänelle sanotaan: Minkä tähden olet sitä tehnyt? Hän sanoo: Opiskelin tietoa, opetin sitä ja resitoin Qur'aania Sinun vuoksesi. Hänelle sanotaan: Olet valehdellut. Paremminkin opiskelit tietoa, jotta sinusta sanottaisiin: 'oppinut' ja resitoit Qur'aania, jotta sanottaisiin sinusta : 'resitoija'. Ja se oli sanottu. Sitten hänet käsketään viemään kasvoillaan raahaten, kunnes hänet heitetään Tuleen..." [9] Allaah -Hän, joka on ilman epätäydellisyyksiä- meidät tältä suojelkoon.
Alaviitteet
1. Kerännyt al-Bukhaaree ja Muslim Umar ibn al-Khattaab:ilta radiAllaahu 'anhu.
2. Kertonut Sufyaan ath-Thawree kuten on mainittu Jaamiul-Uloom wal-Hikam:ssa (s.34) kirjoittanut Ibn Rajab.
3. Kertonut Yahyaa ibn Abee Katheer Jaamiul-Uloom wal-Hikam:ssa (p.34) kirjoittanut Ibn Rajab.
4. SAHEEH: kerännyt Ahmad ja Ibn Hibbaan. Luotettavaksi julistanut al-Albaanee kirjassaan Saheehul-Jaami [6297].
5. Akhlaaqul Ulemaa (s.42-43) kirjoittanut Imaam al-Aajurree.
6. SAHEEH: kerännyt Ahmad (2/338), Aboo Daawood (3664), ja muut Aboo Hurairah_lta radiAllaahu ‘anhu. Luotettavaksi julistanut Shaikh al-Albaanee kirjassaan Saheehul-Jaami (6159).
7. SAHEEH: Kertonut Aboo Hurairah al-Faqeeh wal-Mutafaqqih:ssa, kirjoittanut Khateeb al-Baghdaadee (2/88).
8. kirjasta Fadlul ilmus-salaf, kirjoittanut Ibn Rajab (p.46).
9. Muslim, an-Nasaaee (6/23-24), Ahmad (2/322) ja muut Aboo Hurairah:lta (RAA).
Niin muslimina olo ei ole vain poikaystävän miellyttämistä tai elämistä hänen tapojensa mukaan.Saattaapa ollakkin että kaikki tämä jonka jo luit on jopa poikaystävällesikin täyttä hepreaa....

Vastaukset 1
Vanhimmat
Monet näistä ovat menneet naimisiin kapakki tai muun tuttavuuden kautta eivätkä ole islamin kanssa muuten missään tekemisissä kuin että kysyvät oletko muslimi ja vastapuoli vastaa olen muslimi..siihenpä se jääkin se islam.
Toisekseen toinen saa olla vaikka kuinka varuillaan niin se luihumpi osapuoli silti huijaa ei sitä estä mikään "ohje".
Niin kuulitko sinäkin sananvapaus.
Ja toisekseen jos puhutaan terrorismista mitä kummaa merkitsee sanat jihadisti tai islamisti?
Miksei niitä terroristeja kutsuta hamasisteiksi, siionisteiksi,israelisteiksi,usalisteiksi,arabisteiksi ym.?Kysynpähän vaan?Ei se terrorismi islamin uskosta tule.