Kyllä ero ottaa koville, vaikka elo yhdessä ei ollutkaan mitään "ruusuilla tanssimista". Olin 18 vuotta naimisissa ja näin jälkikäteen huomaan miten koko avioliiton ajan olemme kasvaneet pikkuhiljaa erilleen. Kummallakin oli oma elämä tai sitä ei ollut kummallakaan. Alkoholi näytteli suurta osaa elämässämme. Mieheni ei pystynyt puhuman tunteistaan. Aina kun yritin puhua hänelle hän meni "lukkoon". Avioliittomme alkuaikoina hän lähti "halkoja hakkaamaan", kun yritin lähestyä puheen kautta. Välillämme oli muuri, jota en pystynyt murtamaan, vaikka kuinka yritin. Vuosien saatossa mies alkoi juomaan yhä enemmän ja alkoholi oli "hänen lohtu" tunteiden lukkoja vastaan.(välillä join itsekin, kun en jaksanut) Näännyin pikkuhiljaa, mutta päätin että yhdessä ollaan. Lopulta tuli masennus. En jaksanut nousta aamulla sängystä ylös. Olin aina väsynyt ja halusin vain nukkua. Jostakin sain kuitenkin voimaa vaan jatkaa. Ja jatkoimme liittoamme. Vuonna 2004 mittani tuli täyteen aloin ajatella, että minun pitää saada muutakin elämää, kuin tämä lannistava avioliitto. Lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja kävin viikonloppuisin kotona. Tuon vuoden aikana huomasin paljon asioita, joita en huomannut silloin,kun asuin mieheni luona. Kävin moneen kertaan avioliittoamme läpi ja kauhistelin itselleni miten olin voinut elää tuollaisessa suhteessa noin kauan. Keväällä 2006 aloin tosissani pohtia sitä, että ero on väistämätön. Kesällä laitoin eron vireille ja viime viikolla tuli vahvistus, meidät on tuomittu avioeroon.
Yllätykseni huomasin sen että kyllä on vaikea erota pitkän liiton jälkeen. Ajoittain kaipaan miestäni, mutta tiedän ettei yhteiselosta tule mitään. Ehkä sitä vaan nostaa toisen "paremmalle tasolle", kun ei enää asu saman katon alla ja nää sitä elämää, jota kauan eli. On tosi hyvä olo, kun voi olla "omassa rauhassa". Ei tarvitse kokoajan miettiä millä päällä toinen on ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Olen käynyt paljon tunteitani läpi ja siitä huolimatta ajoittain on "hyvin vaikeaa", olen kuitenkin päättänyt etten katkeroidu.
Toivotan kaikille eronneille hyvää uutta elämää. Kannattaa käydä eroon liittyvät tunteet kunnolla läpi, vaikka tuntuu vaikealta. Sitä kautta ilo ja rauha löytyy. Kyllä elämä voittaa!
Yllätykseni huomasin sen että kyllä on vaikea erota pitkän liiton jälkeen. Ajoittain kaipaan miestäni, mutta tiedän ettei yhteiselosta tule mitään. Ehkä sitä vaan nostaa toisen "paremmalle tasolle", kun ei enää asu saman katon alla ja nää sitä elämää, jota kauan eli. On tosi hyvä olo, kun voi olla "omassa rauhassa". Ei tarvitse kokoajan miettiä millä päällä toinen on ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Olen käynyt paljon tunteitani läpi ja siitä huolimatta ajoittain on "hyvin vaikeaa", olen kuitenkin päättänyt etten katkeroidu.
Toivotan kaikille eronneille hyvää uutta elämää. Kannattaa käydä eroon liittyvät tunteet kunnolla läpi, vaikka tuntuu vaikealta. Sitä kautta ilo ja rauha löytyy. Kyllä elämä voittaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
enää paremmin kertoa sillä näin se meni itsellänikin.
Olin aviossa 30v ja erosin lopulta mutta mikä rauha viimeinkin.
Hyvää ja aurinkoista elämää!, jatkossa muillekkin eronneille.
Samanlaisia tuntemuksia on minullakin. Olimme naimisissa hieman yli kahsikymmnentä vuotta. Mieheni alkoi noin seitsemän vuotta sitten käyttämään alkoholia pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Piilopulloja löytyi autotalista eli hän joi aika paljon salaa minulta. Tientekin sillä varjolla, että oli muutama kalja näkösälläkin, mutta se kirkas pullo sitten piilossa. Lopulta tuntui, ettei häntä kiinnostanut mitkään kotityöt. Aina kun pyysi häntä tekemään jotakin, niin vastaus oli, ettei nyt vaan kohta. Ja se kohta ei monestikaan tullut. Jos esim. puita täytyi hakea, niin ei niitä kovin kauaan jaksanut odotella, vaan hain itse.
Erohakeus jätettiin jo reilu vuosi sitten ja erokin on astunut voimaan ja erillään on asuttu jo vuoden verran. Miehen vapaa aika taitaa mennä vieläkin makoillessa ja juodessa, vaikka välillä hän muuta väittää. Mutta vaikeaa on luovuttaa kokonaan ja ajatella, että loppu mikä loppu. Ei tästä tule enää koskaan mitään yhdessäoloa. Mies välillä haikailee myös yhteisestä tulevaisuudesta. Hän ei ymmärrä sitä, että en todellakaan voi enää sietää hänen juomistaan. Välillä mietin, että löytäisipä hän itselleen uuden naisen, niin jättäisi minut kokonaan rauhaan, eikä pitäisi yhteyksiä.
Hei! Onneksi olkoon vaan erosi johdosta! Se oli ainoa oikea vaihtoehto, jos aiot itse säilyä terveenä ja nauttia omasta elämästäsi. Alkoholisti pilaa oman elämänsä ja siinä sivussa myös läheistensä. Itse olen eronnut jo yli viisi vuotta sitten ja toipuminen on ollut riemastuttava kokemus. Elämänilo on palannut, ystävien kanssa voi viettää aikaa, kun haluaa. Voit tehdä mitä haluat tai olla tekemättä. Tottakai suru ja kaikenlaiset tunteet tulevat pintaan vielä monta kertaa, mutta ne kuuluvat asiaan.Tällä hetkellä tunnen ex puolisoani kohtaan syvää sääliä, mutta myös kiitollisuutta yhteisistä hyvistä vuosista. Ratkaisuni oli oikea, en ole katunut hetkeäkään. Hyvää jatkoa sinulle!
Minulla on meneillään raskas kausi. Olemme olleet naimisissa 23v. Toimin aikoinani yrittäjänä ja siitä jäi hirvittävät verovelat ja tein aikoinani jopa 30-tuntisia työvuoroja yrityksessäni ja salasin vaimoltani taloudelliset ongelmat vuosikausia,kunnes kaikki tuli verotarkastuksessa ilmi. Jouduin lähes psykoosiin ja talomme oli myytävä. Vaimoni luonnollisesti on syyttänyt nyt jo muutaman vuoden minua ja sanonut,että olen tehnyt niin paljon pahaa...Ymmärrän,että "suojeluni" ja talon pitäminen tekohengityksellä oli väärin,mutten kuitenkaan tehnyt asioita "uotimaisesti" ja siksi syyttely tuntuu niin pahalta...yrittämisen puutteesta minua ei ainakaan voi syyttää !
En käytä alkoholia,urheilen ja kroppanikin on siinä sivussa pysynyt vaimoni mukaan "täydellisenä". Seksi meillä on aina sujunut mahtavasti...kunnes n. 2 kk sitten erehdyin katsomaan vaimoni mukaan MusicTV:tä liian pitkään.
Hän suuttui ja syytti minua noiden ketkuttelevien,mustien naisten himoojaksi. Sen jälkeen emme ole rakastelleet. Hän ei ole oikein sinut kroppansa kanssa. Mitä minun pitäisi tehdä ?
Kerta oli 1.,kun katsoin kanavaa hänen nähtensä,enkä muutenkaan ole koskaan tuijotellut toisten takamuksia tms.,hänen läsnäollessaan,vaikka tiedän uimarantakokemuksistani,että moni nuorikin nainen kroppaani katselee.
n. 10 vuotta sitten hän aloitti opiskelun uuteen ammattiin,ja tuolloin hänen juomisensa lisääntyi. Hänen isänsä on alkoholisti ja saattaa nyt eläkkeellä ollessaan juopotella välillä päiväkausia putkeen,eikä joululahjaksi voi ajatella esim. viskipulloa,kun hänen viinan himonsa ei pysy kurissa ja pullo on tintattava kokonaan heti aattona ja anoppi motkottaa...
Sama on meillä. Sukulaiset kuvittelevat,että vaimoni on esimerkillinen vaimo ja äiti ja hän osaa pitääkin hyvin kulisseja. Tuolloin kymmenisen vuotta sitten aloin löytämään pulloja likavaatekasoista,pesukoneesta yms. ja hän saattaa olla pikkujurrissa lomilla useita päiviä ja yleensä ei osaa lopettaa juomista...jos viinaa on tarjolla,hän on viimeisenä hereillä sitä tuhoamassa ja yleensä kännisin koko porukasta,miehet mukaanlukien. Olen sanonut hänelle,ettei haittaa vaikka hän ottaisi joka iltakin saunakaljan tai 2,mutta jos hänelle ostaa 6-packin,voi olla varma,että hän tinttaa sen muutaman tunnin sisään,eikä hän ole mikään jätti -painoa n. 60 kg.
Lisäksi minu isäni oli alkoholisti ja häpeä täytti pikku kylällä koko lapsuuteni,siksi vaimon juopottelun seuraaminen vierestä tuntuu pahalta.
Pari viikkoa sitten mittani tuli täyteen ja sanoin että hän hakisi avioeropaperit. Perjantaina käräjäoikeudesta tuli minulle lausuntopyyntöpaperit.
Kertokaa eronneina,miten 13-vuotias poikamme asian mahtaisi ottaa ? Olen ollut mielestäni ok isä ja nytkin vaimoni on viikonlopun tuttujen mökillä ja minä jäin kuskailemaan poikaani harjoituksiin yms.,laittamaan ruokaa,siivoamaan jne. APUA !!!!!!!
Mitäs, jos jatkaisit lasten tai lapsen kanssa yksin. Eli otat eron vaimosta ja jatkat sitten lapsen kanssa kahdestaan. Tai yrität ensin keskustella vaimon kanssa vaihtoehdoista. Ehdotat hänelle, että jättää sen alkoholin pois.