niin se

Petin miestäni vajaat kolme vuotta sitte...No kiinni jäin ja muutaman riitaisen kuukauden jälkeen mieheni antoi anteeksi ja asiasta ei enään puhuttu.
Siitä alkoi sitten uusi alku joka ei sitten kestänyt.. Reilu puoli vuotta sitten aloin ajattelemaan ja miettimään meidän välejä ja eihän ne entiselleen oleet palautuneet, tyhmää näyttelemistä vain . Toki hyviäkin aikoja on väliin riittänyt, mutta näin puolen vuoden mietiskelyn jälkeen pakko on itselle myöntää rakkautta ei minun puolelta enään tule..
No jonkin aikaa sitten tutustuin mieheen.. niin niin ...olemme paljon jutelleet puhelimessa ja käynneet kahvilla muuta ei ole tapahtunut kuin kädesta pitämistä ja halausta.. kerroin hänelle että en halua uudestaan pettää miestäni eron on tapahduttava niin etten tunne syyllisyytä siitä että taas olen pettänyt ja hän tämän ymmärtää... Mutta vaikeaahan se oli miehelle sanoa että haluaa erota ja pettänyt en ole ainakaan samalla lailla kuin aikaisemmin..
No nyt mieheni tietää että olen jutellut toisen miehen kanssa ja koska on tällä hetkellä täynnä vihaa minua kohtaan ei edes kuuntele mitä sanottavaa minulla on.. ja sen nyt tietenkin ymmärrän ja oikeus hänellä on siihen. Ero on edessä ja olen siitä helpottunut enään ei tarvitse esittää kenellekkään että meni hyvin. Saan aloittaa oman elämän ja uusi mies ei ole muuttamassa saman katon alle minun kanssa enkä minä hänen välit pysyvät vaan kaveri pohjalla ensin ja käy miten käy sen aika näyttää!! mutta onnellinen olen, vaikka riidat ja syyllistäminen ja viha ja haukkuminen odottaakin.
0383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sitten meni kirjoitti:

Petin miestäni vajaat kolme vuotta sitte...No kiinni jäin ja muutaman riitaisen kuukauden jälkeen mieheni antoi anteeksi ja asiasta ei enään puhuttu.
Siitä alkoi sitten uusi alku joka ei sitten kestänyt.. Reilu puoli vuotta sitten aloin ajattelemaan ja miettimään meidän välejä ja eihän ne entiselleen oleet palautuneet, tyhmää näyttelemistä vain . Toki hyviäkin aikoja on väliin riittänyt, mutta näin puolen vuoden mietiskelyn jälkeen pakko on itselle myöntää rakkautta ei minun puolelta enään tule..
No jonkin aikaa sitten tutustuin mieheen.. niin niin ...olemme paljon jutelleet puhelimessa ja käynneet kahvilla muuta ei ole tapahtunut kuin kädesta pitämistä ja halausta.. kerroin hänelle että en halua uudestaan pettää miestäni eron on tapahduttava niin etten tunne syyllisyytä siitä että taas olen pettänyt ja hän tämän ymmärtää... Mutta vaikeaahan se oli miehelle sanoa että haluaa erota ja pettänyt en ole ainakaan samalla lailla kuin aikaisemmin..
No nyt mieheni tietää että olen jutellut toisen miehen kanssa ja koska on tällä hetkellä täynnä vihaa minua kohtaan ei edes kuuntele mitä sanottavaa minulla on.. ja sen nyt tietenkin ymmärrän ja oikeus hänellä on siihen. Ero on edessä ja olen siitä helpottunut enään ei tarvitse esittää kenellekkään että meni hyvin. Saan aloittaa oman elämän ja uusi mies ei ole muuttamassa saman katon alle minun kanssa enkä minä hänen välit pysyvät vaan kaveri pohjalla ensin ja käy miten käy sen aika näyttää!! mutta onnellinen olen, vaikka riidat ja syyllistäminen ja viha ja haukkuminen odottaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu