ahdistaa

Ajattelen työasioita jatkuvasti vapaa-ajallanikin. Töissäni on kova kilpailuhenki ja tietoa pantataan työtovereilta. Huudetaan päin naamaa ja juoruillaan joistakin poissaolijoista selän takana. Itsekehu on muutamilla suuri, että he on niin hyviä siinä ja siinä. Kaiken huippu on se kun puhutaan opettavaiseen sävyyn kuin lapselle.
6796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

toi vika lause oli tuttua ennen entisessä työpaikassa. ja poissaolija jututkin.oliko se laki joka märitteli että ei saa lähimmäsinkään työtoveri tietää toisen poissaolosta.

Äänestä

näyttää olevan paljon ja monilla aloilla. itse olen sair.hoit ja niin pahaolo koko ajan. Alanvaihto olisi kai kaikkein järkevintä, mutta mitä alkaisin tekee???

Äänestä
  • Lähde pois sieltä mehiläispesästä ja ala villiksi ja vapaaksi. Tarvitaan sellaisia kotipalveluyrittäjiä, jotka ovat myös hoitajia. Sairaan lapsen kotihoitoon, vahustenhoitoon jne. ja erityisesti tarvitaan sellaisia, jotka myös tekevät ruuan lapselle ja keräävät lelut niin että vanhemmat voivat tulla suht' normaalikunnossa olevaan kämppään töistä. Luultaavsti tulet hyvin toimeen asiakkaiden kanssa kuitenkin, vaikka työpaikka ahdistaakin.

    Äänestä

  • Kyllä on tuttua toimintaa, itse olen entinen hoitsu ja joutunut ennenaikoja työkyvyttömyyseläkkeelle kiusaamisen tähden. 90-luvulla alkoi lamat, lakkautukset ja kilpailuhenkisyys, ilmeisesti EU toi nämä asiat keskuuteemme, joltain sivulta olin näin lukevani. Se ehkä pitää paikansa, koska kaikki muukin on "kuusin" kertaistunut euron myötä.

    Äänestä

Millä saisi nollattua ajatukset?
Tiedon panttaaminen on todella lapsellista, siinä kärsii myös asiakas kun hlökunta ei osaa parhaansa mukaan auttaa. Sitten yksi "tietävä" on polleana tietonsa kanssa, oikeasti nolatessaan itsensä siinä kun ei kerro olennaisia työhön liittyviä asioita muille.

Juoruilu on vakiokuvio työpaikalla, varsinkin jos naisia on kolmesta tt:stä väh. 2.

Jaksaminen on kovilla, terveys kiikunkaakun. Eräitten turhamaisuus ajaa paljon porukkaa sairaslomille.

Äänestä

en vaa viittis tänne mitää laittaa ettei joku tunnistais. mut aika tuttua. mä oon pitkään ajatellut että työpaikkakiusaaminen johtuu aika pitkälle kilpailuhengetä. nii ja poissaoloista eihän sitä lähiimmäisenkään työntekijän kuulu tietää toisen työkverin poissaolosta vaikka olis kaxkin viikkoa kipeä ellei itse omasta poissaolostaan kerro. ja toi vika lause kuulostaa aika paljon työvalmentajilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikalla kirjoitti:

Ajattelen työasioita jatkuvasti vapaa-ajallanikin. Töissäni on kova kilpailuhenki ja tietoa pantataan työtovereilta. Huudetaan päin naamaa ja juoruillaan joistakin poissaolijoista selän takana. Itsekehu on muutamilla suuri, että he on niin hyviä siinä ja siinä. Kaiken huippu on se kun puhutaan opettavaiseen sävyyn kuin lapselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu