Rumat naiset

Olin taas pitkästä aikaa viikonloppuna baarissa ja voi hyvät hyssykät! Kyllä suomalaiset naiset on rumia. Miksi ette käy kampaajalla tai kosmetologilla tai opettele sitten edes itse jotain naamallenne tekemään!
83224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

" Olin viikonloppuna baarissa. Olisin niin halunnut rakkautta, tai edes yhdenillanjutun, korottamaan surkeaa itsetuntoani. Ei onnistunut, itsevarmuutta puuttuu sen verran ja asennekin on huono. Vihaan maailmaa.

Menin kotiin yksin nakkimakkaran kanssa ja istuin syömään TV:n ääreen ja katselin chattiä. Aloin oikein miettimään miksi en saanut seuraa. Syyhän oli tietenkin se että en todellisuudessa edes halunnut niitä rumia naisia, jotka eivät käy kampaajallakaan.

Syy siihen, että minulla ei ole naista on siis, se että tarjolla ei ole ketään minun tasoistani. Ja minun nimenihän on Johnny Depp ja olen miljoonien mielestä oikein komea."

Äänestä

Siks ettei sun takia ainakaan kannata..

Äänestä

mutta kun ovat aivottomia, mokomat...

siinä ei auta hyvä tahtokaan...

Äänestä
  • katkerat femakot pääsivät vauhtiin,alittajalle voisin mainita että vähemmän kauniilta saa helpommalla ja osaavat arvostaa niitä jotka tajuavat tilanteen.Parasta p......ä olen saanut vähemmän kauniilta.

    Äänestä

suomalaiset miehet sit niin ihmeellisiä,aika seinästä revittyjä ovat kyllä ja tyhmiä.

Äänestä

vaihda maisemaa ...

esim. munkkiluostari voisi olla sulle oiva kasvupaikka

Äänestä

???

Äänestä

Harvoin sita kuulee miehen kehottavan laittautumaan ENEMMAN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chico kirjoitti:

Olin taas pitkästä aikaa viikonloppuna baarissa ja voi hyvät hyssykät! Kyllä suomalaiset naiset on rumia. Miksi ette käy kampaajalla tai kosmetologilla tai opettele sitten edes itse jotain naamallenne tekemään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu