Mulla on niin ahdistunut olo koko ajan. Olen hoitoalalla töissä ja työsuhteeni on uusi. Hommat aivan levällään ko paikassa. Ei ehdi paneutumaan asioihin, mutta kaikkea pitäisi tehdä ja vielä laadukkaasti. Mä on pirun vastuuntuntoinen ja haluaisin tehdä työni hyvin. Pelkään tekeväni virheitä. Motivaatio on laskenut...on kuin taistelisi niitä tuulimyllyjä vastaan. Hommat tehdään siten, että on vain yksi hoitaja työvuorossa.
Univaikeuksia on, ajatukset koko ajan duunissa. Vittu ku ei enää edes mikään naurata, itkeä voisin, mutta tuntuu, että kyyneleetkin ovat jossain...missä lie!
Univaikeuksia on, ajatukset koko ajan duunissa. Vittu ku ei enää edes mikään naurata, itkeä voisin, mutta tuntuu, että kyyneleetkin ovat jossain...missä lie!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oon ollu lähes samanlaisissa työolosuhteissa kohta neljä vuotta. Siinä ajassa mulla on ollu yks vakava masennuskausi ja stresistä johtuva erittäin kivulias vatsahaava. Eli tarpeeks kauan kun stressaa niin elimistö alkaa temppuilemaan ihan varmasti! Kärsin jatkuvasta päänsärystä sekä niska-hartiakivuista. Työssäolo aikanani lukuisa määrä ihmisiä on tullut ja mennyt. Ketään ei huvita olla ko. paikassa töissä. Mä lopetan myös pian, mitta on aivan täynnä!! Jos sun työpaikallas on asiat huonosti, ja tuntuu vaikeelta jo alkuunsa niin voin luvata että se ajan myötä tuskin helpottaa. Huonoimmassa tapauksessa asiat voi vaan vaikeutua, sulta vaaditaan aina enemmän ja enemmän.. Mulle on käyny just niin, ja ihmettelenkin miks oon ollu niin hullu etten oo jo aiemmin lopettanu!! Jos et itse huolehdi itsestäs ja omasta terveydestäs, niin työnantaja on viimeinen ihminen joka sen tekee! Oletko kenties yksityisellä töissä..? Mä olen, ja tiedän monia muitakin ykstyisiä hoitokoteja joissa kyykytetään työntekijöitä ihan kuus nolla. Onhan niitä varmasti kivojakin paikkoja, mutta omalle kohdalle ei kyllä ole sattunut.. Neuvoisin sinua harkitsemaan työpaikan vaihtoa. Ei jatkuva paha mieli ym. ole sen arvoista! Ala vaan aktiivisesti etsimään uutta paikkaa!
Yksityisellä olen töissä. Iso-pomo käskee tehdä vaikka mitä työtehtäviä, mutta eipä hän anna siihen tarvittavaa aikaa, eikä riittävästi työntekijöitä. Lisäksi pitäisi luoda koko hoito-organisaatio(kyseessä uusi paikka) ja tavat ja keinot miten asioita hoidetaan!! Että hu hu vaan kyllä pienen ihmisen niskaan kaadetaan paljon. Luulen, että alanvaihto olisi poikaa. Kyllä tämä karu totuus on jo nähty!
Just, hyvä, lähde vaan! Niin hulluna teettävät töitä että.. Tuntuu ettei ole mitään ihmisarvoa enää, olet vain kone. Ja kuinka ollakaan, palkka on pienin mahdollinen. Meillä kuuluu hoitotyön lisäks tehtäviin siivous, ruuanlaitto, pyykkihuolto ym. kaikki ylimääräinen. Ja nämä kaikki tehdään yövuoroissa! Yöt tehdään pätkä-aamun kanssa, eli yht. 15 h/vrk ja vielä toinen yö päälle. Ja hoidettavat on meillä tosi huonokuntoisia, tarttevat apua kaikessa mahdollisessa. Viikonloppu vapaa joka SEITSEMÄS viikko. Että tosi paljon ehdit siis nähdä kavereita ja perhettä! Mutta kohta tää rumba on loppu, tämän kevään kun vielä jaksais. Tiukkaa tekee, todella. On kohtuutonta että yhden ihmisen eli sun, pitäis saada koko organisaatio pyörimään. Se on niin iso juttu, että "sisäänajo" kestää lähes ainakin vuoden ennenkun homman saa rutiinilla pyörimään ja on löytänyt oikeet tavat toimia. Olen nimittäin vierestä nähnyt. Ja sitä oli tekemässä monta ihmistä! Eli ei siis kannata missään nimessä suostua tollaseen. Koska jos alussa annat kaiken periks ja suostut kaikkeen niin kusessa oot! Nyt oon tän itekin vasta jälkikäteen tajunnu.. Ja pidän huolen, että seuraavassa työpaikassa ei niin enää tuu käymään! Kyllä työntekijälläkin on oikeutensa!! Mutta jos hoitotyöstä pidät, niin ootko ajatellu kunnalliselta puolelta kysyä? Kiirettähän niissäkin pitää, mut mun käsityksen mukaan asiat on sillä puolella hieman paremmin (?). Itse menisin mielelläni esim. vanhainkotiin tai palvelutalolle. Henkilökohtaisen avustajan työtäkin oon miettiny. Palkka ei tosin oo kovin iso. Mutta kyllä työtä tekevälle löytyy, rohkeesti vaan eteenpäin :)
Kyllä toi sinunkin tekstisi on kuin omaa työnkuvaa lukisi... ei mitenkään kadehtittava ole kummankaan tilanne. Jotenkin on vain sellanen ole, ettei enää kestä yhtään pettymystä työn suhteen. Motivaatio alkaa kaikota. Paikka mihin haluaisi voisi olla vaikka pieni dementiayksikkö ja siellä hyvä ja toimiva tiimi tekemässä yhdessä arvokasta työtä. Tollanen jokapaikan höylänä oleminen, jota kuvailitkin, alkaa todella rasittaa henkisesti ja fyysisesti. Alan vaihtaminen on myös mielessä. :)