Sydän paranee

Särkynyt sydämiset, antakaa ajankulua ja pian olo on parempi.

Itse tapasin joitakin vuosia sitten netin kautta miehen, ihastuin ja rakastuin. Tapailtiin salaa, erosin. Elämä oli vuoristorataa, välillä jätin hänet vaimonsa takia, mutta sitten palasimme yhteen.

Kun vaimo sai tietää, suhteemme päättyi. Jäin kuin nalli kalliolle, yksin suuren tuskan ja katkeruuden kanssa.

Alussa olin surullinen, vihainen, katkera, masentunut. Kesti kauan, ennenkuin pääsin eroon ikävän tunteesta. Mutta se onnistui.

Alussa pidin sähköpostilla yhteyttä, mutta ne kerrat harvenivat ja harvenivat. En enää ajatellut häntä joka päivä, lopulta en edes joka viikko.
Lopulta suljin sähköpostiosoitteen ja en pidä enää yhteyttä ollenkaan.

Näin jälkeenpäin tiedän, että teimme niin monta asiaa väärin mm. petimme kumppaneita. Salasuhteesta ei todellakaan seuraa MITÄÄN hyvää.

No, elämä opettaa ja nyt kaikki on niin toisin. Sydänkin on ehjä ja uusi rakkaus on läytynyt ajat sitten.

Sydän eheytyy, uskokaa minua.
101596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin vaikeaa kuin se onkin uskoa tuskallisimpina hetkinä, sydämellä on kuitenkin taipumus eheytyä.
Itse en olisi voinut kuvitella vielä parikaan kuukautta sitten, että tuo mies ikinä hälvenisi ajatuksistani. Vaikka yhteydenpitoa on edelleenkin, en enää kaipaa niitä. Kun viestejä tulee, ovat ne teennäisiä. Kun ei tule, seuraa selityksiä miksi ei. Kerta kerralta nuo yhteydenotot ovat muuttuneet arvottomimmiksi. Vastata saatan ehkä yhdellä lauseella.
Uskomatonta, että todella tällainen fiiliskin on mahdollista....tuo mies ei enää hallitse elämääni. Mahtavaa! Ja mikä parasta, en kaipaa häntä. Hän pyysi minua kesällä seurakseen kesämökilleen (varattu mies). Oli vapauttavaa huomata, että pystyin sanomaan ei. Eikä kaduta yhtään.

Äänestä

Mitäs siinä valitat. Sä olit toinen nainen ja itselläsikin oli vielä mies alussa. Etkö sä osaa kommunikoida ihmisten kanssa, vai mikä vittu sai sut ryhtymään tuollaiseen?

Voi meidän pientä surullista, katkeraa ja vihaista tyttöstä. Sun pitäisi olla noita kaikkia pelkästään itsellesi! Mies varmaan nautti kahdesta naisesta ilman mitään tunnontuskia ja taitaa olla sen vaimonsa kanssa edelleen yhdessä?

No joo, ota opiksesi!

Äänestä
  • vasta kyyninen ja sarkastinen ihminen, kuka sua on noin satuttanu?

    Äänestä

  • Siinäpä kirjoitti:

    vasta kyyninen ja sarkastinen ihminen, kuka sua on noin satuttanu?

    kuin tuo kirjoittaja, kyyninen ja loukattu. Raukka.
    On tainnut saada itse siipeen ja kunniaa on loukattu, pahasti.

    Miten se sydän eheytyisi?
    On vaikeaa uskoa että rakkaus kuolee, toisen voisi unohtaa ja vielä vaikeampaa uskoa että rakastuisi koskaan enää :)

    Ihanaa kuitenkin että jollekin on käynyt hyvin ja kivun jälkeen on löytynyt vielä onni. Itse en taida moiseen onneen enää uskoa.

    Äänestä

  • Siinäpä kirjoitti:

    vasta kyyninen ja sarkastinen ihminen, kuka sua on noin satuttanu?

    Ei kai kukaan nyt pettämistä hyvällä katso? Kyllä nyt aikuiset ihmiset tietää että ovat tekemässä väärin. Semmosta se on, kun ei osata enää kommunikoida sen oman miehen/naisen kanssa. Täytyy kaivaa ongelmat esille ja selvittää ne.

    Äänestä

  • Shiii. kirjoitti:

    Niin se vaan on, parempi hyväksyä.
    Oikein tai ei, enää siitä ei kivitetä kuoliaaksi.
    Turha täällä on moralisoida.

    Äänestä

  • Kuka valittaa? Vastahan tässä kirjoiteltiin, että sydän on ehjä ja uusi rakkaus löytynyt--> kaikki siis menee HYVIN eikä valittamista ole =D

    Osaan kommunikoida ihmisten kanssa, omaan valtavan sosiaalisenverkoston ympärilläni, minulla on valtavasti hyviä ystäviä, jopa useita sydän ystäviä. Paras ystäväni on uusi rakkaus, hänen kanssaan taivalta takana pian 2 v ja elämä hymyilee.

    Se, mikä ajaa pettämiseen liki 15 avioliitto vuoden jälkeen, mikä saa eroamaan.. en aio sinulle selitellä, koska piposi on pieni ja et ymmärtäisi kuitenkaan. Joten näen turhaksi ryhtyä asiasta kädenvääntöön. Turhaan siis moraliosit, voit senkin ajan käyttää suuremman pipon neulomiseen ;)

    Vielä kerran, en siis ole surullinen, enkä katkera, enkä vihainen. En itselle, enkä kenellekään muulle. Lue aloitusteksti uudelleen niin huomaat että suru, katkeruus, viha oli kirjoitettu menneessä aikamuodossa. Uusi rakkaus ja ehjä sydän tästä hetkestä. Minulla menee hyvin, oikeastaan erittäin hyvin eka kerran elämässäni.

    Mies ei nauttinut kahdesta naisesta, erosi pian vaimostaan ja tällähetkellä hänellä on oma uusi ja parempi rakkaus kuin silloin oli.
    Kummallekaan ero ei tuonut ikävää menetystä, vaan antoi mahdollisuuden parempaan.

    Miksi jäädä huonoon suhteeseen?

    Otin opikseni. Eron olisi voinut hoitaa toisin, samoin suhde olisi voinut olla erilainen, jos se ei olisi ollut salasuhde. Salasuhdetta hämmentää lopulta liian moni ihminen ja suhdekriisi on valmis. Siksi kirjoitinkin, ettei salasuhde koskaan kannata.
    Tosin asia on jo takana ja uusi elämä hyvällä alulla.

    Kirjoituksen poinnti oli, että sydän paranee vaikka suhteen päättymisen jälkeen olo on maassa ja sydän on hajalla.
    Sydän paranee ajan kanssa ja on valmis parempaan rakkauteen.

    Voimia teille, joilla sydän on vielä hajalla.
    Antakaa ajan kulua, aurinko paistaa vielä.

    Äänestä

  • Kaikki pettää. kirjoitti:

    Niin se vaan on, parempi hyväksyä.
    Oikein tai ei, enää siitä ei kivitetä kuoliaaksi.
    Turha täällä on moralisoida.

    Taidat olla mies. Ainakin yleistät aika lailla.

    Äänestä

  • Shiii. kirjoitti:

    Taidat olla mies. Ainakin yleistät aika lailla.

    Shiii. nainen jolla vaaleanpunaiset aurinkolasit ja ikää 21w.
    "Muka kaikki tietävä" kukkahattu, jota elämä vielä kouluttaa.

    Äänestä

Sydän paranee juuri tuollaisilta, joilla ei oikeastaan ole sydäntä lainkaan. No, tai ei ainakaan toisten kunnioitusta ja moraalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikävä katoaa kirjoitti:

Särkynyt sydämiset, antakaa ajankulua ja pian olo on parempi.

Itse tapasin joitakin vuosia sitten netin kautta miehen, ihastuin ja rakastuin. Tapailtiin salaa, erosin. Elämä oli vuoristorataa, välillä jätin hänet vaimonsa takia, mutta sitten palasimme yhteen.

Kun vaimo sai tietää, suhteemme päättyi. Jäin kuin nalli kalliolle, yksin suuren tuskan ja katkeruuden kanssa.

Alussa olin surullinen, vihainen, katkera, masentunut. Kesti kauan, ennenkuin pääsin eroon ikävän tunteesta. Mutta se onnistui.

Alussa pidin sähköpostilla yhteyttä, mutta ne kerrat harvenivat ja harvenivat. En enää ajatellut häntä joka päivä, lopulta en edes joka viikko.
Lopulta suljin sähköpostiosoitteen ja en pidä enää yhteyttä ollenkaan.

Näin jälkeenpäin tiedän, että teimme niin monta asiaa väärin mm. petimme kumppaneita. Salasuhteesta ei todellakaan seuraa MITÄÄN hyvää.

No, elämä opettaa ja nyt kaikki on niin toisin. Sydänkin on ehjä ja uusi rakkaus on läytynyt ajat sitten.

Sydän eheytyy, uskokaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu