tänään olen vähän miettinyt asioita.
Taitaa vaan olla niin että en pysty koskaan rakastumaan, seurustelemaan vaikka niin haluaisinkin :)
Elämäni pyörii oman napani ympärillä tai oikeastaan voisi sanoa että se pyöriin oman nenäni ympärillä. Inhoan omaa ulkonäköäni. Ja inhoan itseäni koska en pääse erooon näistä ajatuksista...olen vaikeuden huippu. Jep.
Mua on sanottu nätiksi ja jos nyt rehllinen olen itselleni, niin on muhun ihan hyvännäköiset miehet ihastuneet.. Mä en vaan kertakaikkiaan pysty päästämään ketään lähelleni. Siis tä mun suojamuuri jonka oon tässä ajan kuluessa tähän ympärilleni kehittänyt on niin paksu, niin vahva..Ja mä en kyllä enää ite ees tiedä kuinka pääsen täältä tuubista pois...jään tänne, täällä mun on hyvä olla...täällä on turvallista..kukaan ei varmasti satuta...mutta on mun niin helvetin yksinäin olokin välillä..tuntuu että koko elämä ja nuoruus valuu hukkaan kuin hiekka kädestä..
Kavereille valitan, että kun olisi niin kiva löytää kumppani ja lässyn lässyn..sitten jos joku kiinnostuu musta niin siihempä se sitten jääkin..mä sulkeudun takaisin mun suojamuurien taa..on niin kiire en ehdi tapailla..jne
tä on ihan vitun naurettavaa..mutta mä en vaan voi itselleni mitään.
Jotenkin ajattelen, että vaikka joku kiinnostuukin musta, niin kyllä se vielä jossain vaiheessa huomaa kaikki mun viat ( ja joo, mä kyllä ihan tiedostan että kaikissa meissä on isoja ja pieniä vikoja) mutta silti..
äsh ihan sama..oli vaan pakko purkaa..en mä pääse näistä ajatuksista koskaa eroon..
80% pelkään että jään yksin ja 10% haluan olla yksin/vain kaveri kaikkien kanssa ja 10% en tiedä mitä haluan...
Jotkut miettii jossain kuinka saada perhelle ruokaa, kuinka selvitä kun ei ole työpaikka, kuinka selvitä vakavasta sairaudesta..ja mä täällä hei hei, mä täällä ruikutan joka päivä tämmöstä ongelmaa....
oon mä kans tyhmä...mutta en vaan voi mitään..
Taitaa vaan olla niin että en pysty koskaan rakastumaan, seurustelemaan vaikka niin haluaisinkin :)
Elämäni pyörii oman napani ympärillä tai oikeastaan voisi sanoa että se pyöriin oman nenäni ympärillä. Inhoan omaa ulkonäköäni. Ja inhoan itseäni koska en pääse erooon näistä ajatuksista...olen vaikeuden huippu. Jep.
Mua on sanottu nätiksi ja jos nyt rehllinen olen itselleni, niin on muhun ihan hyvännäköiset miehet ihastuneet.. Mä en vaan kertakaikkiaan pysty päästämään ketään lähelleni. Siis tä mun suojamuuri jonka oon tässä ajan kuluessa tähän ympärilleni kehittänyt on niin paksu, niin vahva..Ja mä en kyllä enää ite ees tiedä kuinka pääsen täältä tuubista pois...jään tänne, täällä mun on hyvä olla...täällä on turvallista..kukaan ei varmasti satuta...mutta on mun niin helvetin yksinäin olokin välillä..tuntuu että koko elämä ja nuoruus valuu hukkaan kuin hiekka kädestä..
Kavereille valitan, että kun olisi niin kiva löytää kumppani ja lässyn lässyn..sitten jos joku kiinnostuu musta niin siihempä se sitten jääkin..mä sulkeudun takaisin mun suojamuurien taa..on niin kiire en ehdi tapailla..jne
tä on ihan vitun naurettavaa..mutta mä en vaan voi itselleni mitään.
Jotenkin ajattelen, että vaikka joku kiinnostuukin musta, niin kyllä se vielä jossain vaiheessa huomaa kaikki mun viat ( ja joo, mä kyllä ihan tiedostan että kaikissa meissä on isoja ja pieniä vikoja) mutta silti..
äsh ihan sama..oli vaan pakko purkaa..en mä pääse näistä ajatuksista koskaa eroon..
80% pelkään että jään yksin ja 10% haluan olla yksin/vain kaveri kaikkien kanssa ja 10% en tiedä mitä haluan...
Jotkut miettii jossain kuinka saada perhelle ruokaa, kuinka selvitä kun ei ole työpaikka, kuinka selvitä vakavasta sairaudesta..ja mä täällä hei hei, mä täällä ruikutan joka päivä tämmöstä ongelmaa....
oon mä kans tyhmä...mutta en vaan voi mitään..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sua on joskus joku satuttanut, ehkä rakastamasi henkilö jättänyt, ja nyt pettymyksen ja menetyksen pelossa, et uskalla päästää enää ketään lähelle?
Kuinka monta vuotta viimeisestä vakavammasta suhteestasi on?
Ps. Jos ajatukset alkaa kiertää kehää melkein ahdistukseen asti, kannattaa lähteä kävelylle. Siellä saa muuta ajateltavaa :-)
Noo ei nyt ihan noin..en oo oikeestaan ees seurustellut kunnolla koskaan, yks lyhyempi juttu oli kerran. Ton jätkän kanssa olen edelleen hyvissä väleissä..kavereita..käydään aina välillä syömässä, jos satutaaan törmäämään samassa baarissa niin usein ollaan kävelty samaa matkaa pois, tosi kiva kaveri, aina hauskaa sen kaa jne..(ja ei mikään sekstaillaan silloin tällöin -suhde)
sit oli yks jätkä, sattumalta törmäsin. Hän oli varattu..mutta niillä oli jotain hässäkkää siinä suhteessa. Oltiin vaan kavereita ja olis ollut kiva olla pitempäänkin, mutta hänellä ilmeisesti tilanne tyttöystävän kanssa parani sen verran tai sit se vaan kyllästy mun seuraan kun ei puolen vuoden jälkeenkään päässyt sekstaileen mun kaa.. (pidän periaatteista kiinni - ei varatuille ) Tonkin kaa oli tosi hauskoja hetkiä, mutta olisin ehkä paennut ja jättänyt sen jos se olis ollut vapaa.. en pysty muuta ku vaan kaveruuten, vaikka ihastunut häneen olinkin...
sitten oli yks jätkä. Tosi ihana, mutta mua alko ehkä ahsistaa meidän ikäero..6vuotta ikäeroa.. tääkin päätty tällaseen klassiseen..musta tuntuu että tästä puuttuu jotain..vaikkei puuttunutkaan..mä en vaan uskalla päästää lähelleni...välillä tosi kova ikävä häntä..mutta hän ansaitsee paljon parempaa, kuin tämmösen epätietoisen pölkyn :)
ja sit onhan noita muitakin poitsuja kavereina..en vaan osaa olla muutaku vaan kaveri..alan aika vittumaiseks jos huomaan että joku on kiinnostunut..
että tämmötä. "Vaikeeta" on ihmisen elämä. Missäs on lähin nunnaluostari. Kai sinne voi lähtee vaan hengaaman, vaikkei niin uskonnosta välittäiskään? Vois olla oikee paikka mulle..
ja noi jutut on tästä puolentoista vuoden sisältä..
:(
ps. liikuntaa harrastan aika paljon, monta kertaa viikossa
Lyö vaan ja raivoa, mutta hei oikeasti. Tekis varmaan ihan hyvää välillä ajatella jotain ihan muuta sitten :-)
Luin aloituksesi jotenkin liian nopeasti. En tajunnut, että olet ihan nuori! Ajattelin, että olet kuten ystäväni, 42v. nainen, joka ollut viimeiset 6,5v ihan yksin. Hän pelkää ylikaiken ryhtyä suhteeseen, kuvittelee jäävänsä yksin ja pää on hajoamassa. Silti minä kun katselen sitä ulkopuolelta, en olisi vielä huolissani, mutta toisen hätäähän ei koskaan voi tuntea.
Mutta siis, häntä heilumaan, varmasti tulee vielä paljon kivoja kundeja ja kun tulee sellainen, josta oikeasti tykkäät, niin annat mennä vaan. Kauhea klisee, mutta parhaiten löytää kun ei etsi... Helpommin sanottu kuin tehty. Tsemppiä!
PS. Luulisin, että nunnaluostarissa pitää vähintääkin olla valmis ottamaan Jeesus elämäänsä ja sitoutua elämään elämänsä Herralle... joten ei ehkä paras pakopaikka.
Sun pitäs sitäpaitsi lakata pakenemasta. Turn around and face the enemy instead! :-)
Eli sulla on kuitenkin ollut useampi juttu puolentoista vuoden sisällä?
Ei sulla kuule ole vielä mitään hätää. Kun se oikea kohdalle osuu, niin hän hyväksyy kyllä sinut putteeinesi ja vikoinesikin.
Ihan hyvä ottaa asiat rauhallisesti, eihän sitä nyt heti tarvitse sänkyyn hypätä. Opettele tuntemaan ihminen ensin paremmin ja sitten jos luottamusta ja rehellisyyttä löytyy kummaltakin puolelta niin sitten voi ajatella jotain vakavampaakin.
Harrasta, pidä hauskaa kavereitten kanssa, mikä pakko se olisi koko ajan seurustellakaan jonkun kanssa!?
eka täydelline saa viskata ekan kiven.
et niinku kaikista löytyy vikaa. mut niistä vioista välii. kaikista löytyy kuitenki paljo enempi sitä hyvää :)
Sinulle tuo ongelma on yhtä vakava juttu kuin jollekin toiselle työttömyys.
Pelkohan sut siellä kaapissa pitää. Hylätyksitulemisenpelko, läheisyydenpelko, huono itsetunto: "en ole rakastamisen arvoinen, koska minulla on iso nenä jne."
Kuuntele noita pelkojasi ja muistele, mistä tapahtumista ne ovat saaneet alkunsa. Ehkä sinulle on joku sanonut ilkeästi ulkonäöstäsi tai millainen olet ihmisenä? Oletko muodostanut omakuvasi muiden, kypsymättömien ihmisten typeristä kommenteista? Ei kukaan muu voi määrittää sinua kuin sinä itse. Ne muut eivät tunne sinua todella ja he ovat väärässä. Älä elä heidän näkemystensä mukaan, vaan elä omien näkemystesi mukaan.
Kuten itse terävästi huomasit, saat palkkion siitä, että annat pelolle sijan elämässäsi: "jään tänne, täällä mun on hyvä olla...täällä on turvallista..kukaan ei varmasti satuta."
Yksinäisyys on kuitenkin kova hinta turvallisuudelle.
Löydä syyt päästä eroon peloistasi. Ne ovat varmasti painavampia kuin ne palkkiot, joita pelkäämällä saat.
Etpä arvaakaan, kuinka moni ihminen -nainen ja mieskin- pyörittelee ihan samanlaisia ajatuksia päässään. Ja kuta enemmän pyörittelee, niin sitä enemmän alkaa uskoa niihin ja pikku hiljaa niistä tulee itseään toteuttava ennustus. Tämä on hyvin luonnollista, niin ihmismieli toimii.
Huomaat varmaan itsekin, että kun uskot jääväsi yksin, samalla toteutat sitä uskomusta elämässäsi ja siitä tulee totta, sen sijaan että eläisit järkevästi tunteista ja ajatuksista huolimatta ja näin loisit itsellesi toisenlaisen, palkitsevamman totuuden.
Saattaa kuulostaa yliyksinkertaistamiselta, mutta mielestäni sinun pitäisi tavata ihmisiä ja uskaltaa avautua heidän seurassaan, vaikka se aluksi pelottaisi tai tuntuisi muuten kamalalta. Kaikki lähtee toiminnasta: unohda tunteet ja ajatukset hetkeksi. Mitä enemmän suuntaudut ulospäin ja elät ja toimit tässä ja nyt, sitä etäämmäs pääset sisälläsi myllertävistä negatiivisista ajatuksista ja voit korvata niitä positiivisemmilla.
Salli itsesi olla mitä olet ja toimi silti, kaikkine puutteinesikin. Kaikki me ollaan jollain tavalla viallisia, pitää vaan elää täysillä niillä eväillä mitä on annettu.
Olet kirjoitustyylistäsi päätellen minua nuorempi
mutta ei se mitään...
Taidat olla siellä missä minäkin olin joku aika sitten,,,
murheenlaaksossa...
kyllä sieltä pois pääsee,,minäkin pääsin..
elä pelkää..rakkautta..tai sitä,että se sattuu..
aivan varmaa on ,rakkaus sattuu aina...sihen on vain uskallettava heittäytyä,ja taas sattuu...
tosin sitten kun oikein ottaa kipeesti...
niin ei enää satukkaan...
kun muuristasi aina muutama kivi lohkeaa,näitten
sattumusten jälkeen..elä muuraakkaan niitä takaisin paikalleen...niin
kohta sinulla onkin muurissasi..
rakkauden mentävä reikä....
ja sieltä se "luikertelee" ,muurinreiästä...
etkä edes sitä huomaa....
kärsivällisyyttä....toivotan..
kiva metafora sulla... :)
mua ärsyttää tässä sekin, että aina välillä "olen valmis" kokeilemaan, että jos nyt lähtisi tä homma etenemään, mutta ei..aina alan jänistää..
ja muuten en tarkoita että olen joku magneetti (mietin vaan etti kukaan saa väärää kuvaa mun teksteistä, itseni ilmaisu kirjallisesti ei ole paras taitoni), todellakaan..aina silloin tällöin vaan joku kiinnostuu ja itsekin kiinnostun..mutta sitten se alkaakin ahdistaa..
ja sit mulle itellekin tulee paha mieli, kun annan eka jonkun kundin ymmärtää että oon kiinnostunut jne.. ja sitten alankin vältellä kun tajuan että en taaskaan pysty.. :(
kannatan rehellisyyttä ihmissuhteissa (kukapa ei) Mun varmaan pitäis varmaan jo heti kättelyssä alkaa sanoon suoraan että hei älä sitten hämmenny jos annan ymmärtää itseni väärin..oon vähän vaikee tapaus..
..jotenkin vaan tuntuis niin nuijalta lähtee kertomaan heti kättelyssä ittestään tommosta negatiivista piirrettä, (hei olen vaikea!)..mutta oon vaan niin väsynyt tähän tämmöseen :(
Milloin ja miksi rakensit suojamuurin? Tai lähinnä milloin siitä tuli niin korkea ja paksu ettei siitä läpi mennä inhimillisessä ajassa?
Toisella aluaeella oli keskustelua ikisinkuista ja niiden syistä. Tässä linkki jos lisälukeminen kelpaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000023335580
Monilla yhdistävä tekijä siellä tuntuu olevan nuoruudessa tapahtuneet vaikeudet, jolloin se ensimmäinen erä jäi niinkuin väliin ja muita ei uskalla pelata kun pelkää että ei osaa... Ilmeisesti sinulla kuitenkaan ole aivan sama tilanne, koska tunnut jonkinlaista sosiaalista elämääkin omaavan.... mutta ehkä löydät jotain yhtäläisyykisä, jotka herättävät lisäajatuksia.
Monesti yksinänikin asioita pohtiessani huomaan etten silloinkaan uskalla olla täysin rehellinen - outoa.
Mainitsit että et ole sinut ulkonäkösi kanssa... Eihän joku ole joskus esim nuorempana sinua siitä pilkannut ja siitä olisi jotain arpia jäänyt (Vaikka nykyisin olisitkin muuttunut ulkoisesti) ?
"80% pelkään että jään yksin ja 10% haluan olla yksin/vain kaveri kaikkien kanssa ja 10% en tiedä mitä haluan..."
Luepa tuo ylläoleva pätkä tekstistäsi. Mitä sinä siinä haluat? Enimmäkseen vain pelkäät ja 10 % haluat olla yksin?
Mikään tyhmä ole vaan ihan tavallinen ajatteleva tai sanotaan liikaa ajatteleva ihminen.
Taidat vaan tarvita itsellesi sellaisen äijän joka osaa tuon suojamuurisi purkaa edestä pois. Itse sitä on aika vaikea tuhota jos sitä pitkää on eteensä kasannut.
Et sinäkään niin pahasti ole kriittinen oman ulkonäkösi suhteen olet vaan harhautunut väärille raiteille ja muodostat ulkonäöstäsi tuo suojamuurin itsellesi.
Miksi sitten, no sitä et tiedä kuin sinä itse. Todennäköisesti olet vaan niin rutinoitunut omiin juttuihisi et alitajuntaisesti et enää halua tai uskalla tehdä mitään et pääsisit suhteeseen. En tiedä ikääsi mut jos olet jo vähän maailmaa nähnyt ja suhteita kokenut sekä sieltä vähän näpeillesi saanut nii tuosta syystä et enää oikein uskalla ajatella uusia suhteita.
Asioiden tunnustaminen on jo puoli voittoa joten kyllä se siitä lähtee. Pikku hiljaa eteenpäin ja vähän muurinreunoja raotellen ni kyllä se siitä lähtee kuhan vaan et anna itsesi hautautua tuonne muurien kätköihin.
tota tunnetta sanotaan kosmiseksi ikäväksi. siitä pääsee helposti eroon, kun asuu vähän aikaa jonkun kaverin luona. kimppa-asuminen alkaa nopeasti pännimään ja osaa taas arvostaa omaa kotia. tää helpottaa ainakin itselläni.
ei tarvi asua kuin vuorokausi samojen seinien sisällä, kun jo alkaa tulemaan kaikenlaisia ongelmia esim. telkan kattelusta, musan kuuntelusta ja vessassa käymisestä ym. Sit alkaa taas jo järki palaamaan päänuppiin ja ihan vapaaehtoisesti palaa omaan kotiin.
Siis onko tuollainen termi oikeasti käytössä? Jos on, niin mistä siitä voisi lukea lisää?
Niin minäkin pelkäsin pitkään, mutta sitten löysin tämän minun kullan ja hän jaksoi vakuutella, ja silti jaksaa että rakastaa minua. Kai se on suomalainen huono itsetunto, pettymykset aikaisemmissa suhteissa jne. syynä että olin rakentanut just tommoisen suojamuurin ympärilleni. Yritin jopa sabotoida suhdetta juuri sen takia, että arvelin että ei se kumminkaan minua halua, kun näkee mun huonot puolet. Mutta halusipas. Ja vaikka minä kuinka sanoin hänelle pelkääväni, että en uskalla rakastua jne. hän sanoi että semmoista se rakkaus on. Jokainen joka rakastuu, heittää itsensä siihen haavoittuvaan tilaan. Et sinä, enkä minä olla ainuita. Mutta kun rakastaa ensin itseään, pystyy sitten rakastamaan muitakin. Onnea sinulle, aivan varmasti löydät vielä sen oikean! :)