The Beatles

Kuulin jo ensimmäisen kerran 70-luvulla lapsena ko. bändiä ja jo silloin en pitänyt siitä, enkä edellekään pidä. Aivan yliarvostettu. En pidä kenestäkään bändissä olevasta henkilöstä. Stg. Pepper on aivan yliarvostettu. Psykedelialevyistä parempi esim. Pink Floydin The Piper at the Gates of Dawn(-67). She loves you yeah yeah- porukka oli rahastusta.
12547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se on makuasia sanoi Lumperi kun lehmää pussas.

Äänestä

Eihän mitään musaa ole pakko kuunnella, eikä kaikilla ole sama maku musiikin suhteen, olemmehan ihmisinäkin hyvin erilaisia.
Tuosta Beatlesin yliarvostuksesta olen eri mieltä.
Pink Floyd on toki hieno bändi, mutta hekin ovat paljosta kiitollisia Beatlesille. En minäkään heti oikein arvostanut Beatlesiä, koska olin 60-luvun alussa hurahtanut rautalankaan. Sen minkä olen vuosien myötä huommannut, että ilman George Martinia ei olisi koskaan syntynyt nykyisen kaltaista Beatlesia - Martin oli enemmän kun bändin viides jäsen.

Mitä tulee rahastukseen siitä ei vielä 60-luvulla ymmärretty juuri mitään. Iso joukko nykyisin tunnettuja bändejä oli sen sijaan rahastuksen kohteina, kuten Beatleskin oli. Takavuosien managerit olivat suuria kusettajia, jotka riistivät bändiä suruitta ja hoitivat bisneksiä kun nakkikioskia, vaikka fyrkkaa tuli ovista ja ikkunoista.

Äänestä
  • Olet oikeassa mitä tulee takavuosien managereihin. Taisi Led Zeppelinin manageri ollut tuolloin ainoa joka katsoi itse bändin etuja.

    Beatlesin manageri Brian Epstein on surullisen kuuluisas todella kehnoista sopimuksista. Taitoja oli kaikkeen muuhun mutta ei raha-asioihin. Beatles oli 60-luvulla suosioonsa ja levymyyntiinsä nähden käsittämättömän pienituloinen yhtye.

    Epstein ei ollut niitä managereita jotka kusettivat suojattejansa, itse asiassa Beatlesin ja Epsteinin välillä ei ole koskaan edes ollut mitään kirjoitettua managersopimusta, hän vain ei onnistunut nettoamaan niin paljon kuin Beatlesilla olisi voinut.

    Äänestä

  • Juppe.. kirjoitti:

    Olet oikeassa mitä tulee takavuosien managereihin. Taisi Led Zeppelinin manageri ollut tuolloin ainoa joka katsoi itse bändin etuja.

    Toi on kyllä totta. Peter Grant oli ensimmäinen, joka rupesi tosissaan rahastamaan rockbändillä.
    Esimerkiksi Jimi Hendrix sai elämänsä aikana manajeriltaan Mike Jeffreyltä vain suolarahoja verrattuna summiin, jota hänen musiikistaan on herunut. Samaten Rollarit rupesivat tienaamaan vasta kun Jagger rupesi itse enemmän puuttumaan talousasioihin.

    Äänestä

  • Juppe.. kirjoitti:

    Olet oikeassa mitä tulee takavuosien managereihin. Taisi Led Zeppelinin manageri ollut tuolloin ainoa joka katsoi itse bändin etuja.

    Beatlesin manageri Brian Epstein on surullisen kuuluisas todella kehnoista sopimuksista. Taitoja oli kaikkeen muuhun mutta ei raha-asioihin. Beatles oli 60-luvulla suosioonsa ja levymyyntiinsä nähden käsittämättömän pienituloinen yhtye.

    Epstein ei ollut niitä managereita jotka kusettivat suojattejansa, itse asiassa Beatlesin ja Epsteinin välillä ei ole koskaan edes ollut mitään kirjoitettua managersopimusta, hän vain ei onnistunut nettoamaan niin paljon kuin Beatlesilla olisi voinut.

    ihastunut John Lennoniin ja yritti myös iskeä McCartneyä kuten Lennoniakin...

    Äänestä

  • Olettaisin kuulijan nuottikorvassa olevan kovastikin häiriötä, jos ei Beatles-sävelmistä pidä.

    Jos oikein muistan tai väärin: Beatles "sai" naapuristudion puolelta vaikutteita Pink Floydin The Piper at the Gates of Dawn levyltä, joka pitkälti Syd Barret`in "levy".
    Niin, kumpi tuli ensin, Sergeant Pepper vai Piper?
    Molemmat kuitenkin loistavia levyjä.

    Äänestä

Sillä perusteellako voit sanoa, että bändi on yliarvostettu, jos itse et siitä pidä? En minäkään pidä kuin harvasta yhtyeestä, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö arvostaisi muita ollenkaan. En tykkää mm. Iron Maidenista oikeastaan yhtään, mutta arvostanpahan kyseistä retkuetta todella paljon.

Onpahan vaan tuo nykyinenkin pop/rock ilmiö aikalailla koko Beatlesin ansiota. Ja ovat muuten musiikillisesti aika kaukana varsinaisesta "psykedeliasta".

Ai niin, mutta taas lankesin selkeään ansaan... Hyvää yötä!

Äänestä
  • Jos jostain en pidä en sitä myöskään arvosta.

    Äänestä

  • ei hyvä! kirjoitti:

    Jos jostain en pidä en sitä myöskään arvosta.

    Älä vaan mene Beatles-palstalle arvostelemaan Beatlesesita! Itse menin ja perustelin asiani, mutta sain vaan henkilökohtaista arvostelua.

    Äänestä

  • ei hyvä! kirjoitti:

    Jos jostain en pidä en sitä myöskään arvosta.

    The Beatles on paha. Ymmärrän.

    Äänestä

oli yksi asia mielessä tehdessä Dark side of the money- levyä . Rikkaaksi ja kuuluisaksi tuleminen.
Se ei tarkoita sitä että he eivät tykkäisi tekemästään musiikistaan ja tekisivät sitä vain rahasta.

She Loves you on myös hieno sävellys. Se oli siinä rahastusta kuin myös rakkautta musiikkiin. Ja kyllä John Lennon ja Paul McCartney olivat jälkeenpäinkin ylpeitä sävellyksistään, ja syytäkin oli ja ne merkitsivät myös heille jotain, jotain muutakin kuin tilipäivää.

Äänestä
  • Olihan se lahjakas ja tuottelias bändi, mutta samalla myös selkeästi aikansa ilmiö ja tarkkoin markkinoitu tuote. 1960-luvulla oli taiteellisesti huomattavasti korkeatasoisempiakin bändejä ja artisteja, kuten myös 1970- ja 80-luvuilla. Beatlesit jäävät armotta kakkosiksi- hyviä biisejä, muttei yhtäkään täydellistä levyä. Siinä se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yliarvostettu! kirjoitti:

Kuulin jo ensimmäisen kerran 70-luvulla lapsena ko. bändiä ja jo silloin en pitänyt siitä, enkä edellekään pidä. Aivan yliarvostettu. En pidä kenestäkään bändissä olevasta henkilöstä. Stg. Pepper on aivan yliarvostettu. Psykedelialevyistä parempi esim. Pink Floydin The Piper at the Gates of Dawn(-67). She loves you yeah yeah- porukka oli rahastusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu