Susan Kurosen kirja Pääministerin morsian ei järin isoja kustantamoja kiinnosta.
Pääministeri Matti Vanhanen ei ole lukenut "vuosisadan rakkaustarinaa" etukäteen.
- En ole saanut Kurosta, jotakuta manageroiva Leila Sundberg tarkentaa. Siis Susan oli tiukkis pihtari ja sanoi et kioski pysyy ny kiinni, sanoo Annukka Leilan tuttava.
Sundströmmin sanoin "herkän" naisen selviytymistarina sisältää myös yhteiskunnallisia elementtejä. Kirjassa tuodaan esiin vastakkainasettelunaika ei ole vielä ohi kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin ja ylellistä arkea viettävän Euroopan presidentin välillä.
- Siinä tullaan kertomaan, mitä Susan on joutunut kokemaan. Nää on kato ihan aikuistn oikeesti aika vakavia asioita, mitä hänelle on tapahtunut. Elämää huonompia asioita, Sundberg puhuu suojattinsa suulla.
- Yksityishenkilö joutuu tämmöiseen mediamyllytykseen, onhan sekin jo uutinen.
Etukäteen hämmästystä on herättänyt Kurosen kirjan Pääministerin morsian kustantaja, Tiukka Etukeno-niminen jätteenkäsittelylaitos. Nettisivuillaan puhtaanapitolaitos ilmoittaa erityisaloikseen ympäristön, liikenteen ja rakentamisen.
Ilkeät kielet ovat epäilleet, ettei Kurosen päiväkirjoihin perustuva käsikirjoitus yksinkertaisesti sytyttänyt suurempia kirjakustantamoja ilmiliekkeihin, koska zippo unohtu ratkaisevalla hetkellä kotiin.
- Sandaali ei ole mikään erityisen hyvä lähtökohta julkaista kirjaa, Otavan tiedotuspäällikkö Liisa Riekki toteaa. Mutta kuitenkin aivan riittävä näin Suomen oloissa, tarkentaa Sundin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
lutkillakin on jo omat managerit manageroimassa sitä lutkailua!
nyt jo, helvetti soikoon, mitään pistettä saada.
Eikö virkavalta voi viedä sitä naista jonnekin saunan taa?
hyväksyttävä keino selviytyä...
Kuka suojelee Susania manageri-Leilalta? Tämänhän naisen satojen miesten treffailuista on tehty dokumenttikin...Mediamyllytys on vielä pientä siihen verrattuna kun on tämän naisen kynsiin joutunut. Sääliksi käy Susania.
Taitaa Kohu-Manageri Leila Sundström haluta itse julkisuuteen vaalenapunaisine paitoineen jos vaikka löytyisi paremmin se unelmien prinssi. Varo Susan tätä tärähtänyttä naisparkaa!
Leila, Leila, Leila on lausunut nettideittailustaan näin:
"Netistä saa enemmän oleellista tietoa, tietysti jää myös tärkeätä tietoa saamatta, koska ei tapaa ihmistä. Tässähän etsitään myös seksuaalista suhdetta, tästä tietoa saa vasta kun ihmisen kohtaa, ja voi koskettaa ja kuulla ihmisen äänen."
Kyllä mahtaa olla mimmillä kokemusta, mutta tarviiko sitä kaikille julistaa. On siinä ollut Susannalla kouluttaja!