Olen ollut painoindeksin ylärajalla jo ala-asteen viimeistä luokilta lähtien muistaakseni (näin olen kuullut) ja nyt pituuskasvuni taitaa loppua (olen 16-vuotias) ja olen huomannut, että olen ylipainoinen, lihoin yhdessä viikossa 3 kiloa. Myönnän, että en harrasta liikuntaa, käy ulkona muuta kuin kouluun mennessä ja syön vaikka ei olisi nälkä. Tätä ei myöskään auta se, että joudun käymään äitini mukana ruokakaupassa ja näin en pysty hillitsemään itseäni ja äitini suostuu ostamaan minulle herkkuja vaikka toruu, että eihän keskellä viikkoa herkkuja saisi ostaa.
Tahtoisin laihduttaa, olen yrittänytkin, mutta en pääse siitä mihinkään. Tiedän, että minun tulisi harrastaa liikuntaa ja joskus olen tehnyt vatsalihaksia ja käynyt lyhyillä lenkeillä, mutta sitten ne kaatuu pariin kertaan, kun minulla on "koulukiireitä". Oikeasti tiedän alitajunnassa, että minulta toki löytyisi aikaa. Ongelmaa ei myöskään auta se, että en ole koskaan nähnyt itseäni lihavana. En omista kiinteää vartaloa ja läskit roikkuvat, mutta silti katsoessani peiliin pidän itseäni todella kauniina ja miltei laihana. En sitten tiedä voiko olla jotain anoreksian vastaista sairautta, jossa pidetään itseä laihana vaikka on ylipainoinen?
Tiedän, että jos söisinkin vain tiettyyn aikoihin ja vähärasvaista ruokaa, niin en pysyisi siinä rytmissä. Ajattelin, että jos alkaisin syömään hedelmiä ja kasviksia, ne eivät kai lihottaisi paljoa vaikka niitä söisi miltei koko ajan. Tietysti koulussa syön ruoan ja aamuisin, mutta koulun jälkeen voisin kyllä jo rauhoittua syömisen suhteen. Mutta minkälaisia kasviksia ja hedelmiä kannattaisi syödä? Voisiko niistä tehdä jotain "ruokaakin" kuin vain syödä sellaisenaan tai salaattina? Aion kyllä käydä ulkona enemmän vähän kerrallaan ja harjoittaa lihaskuntoa, jotta olisin energisempi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielipiteeni on, että jos et kerta koe olevasi pullero, niin miksi ihmeessä laihduttaisit? Jos olet onnellinen juuri sellaisena kuin olet, niin anna olla.
On tosin fakta, että ylipaino on riski terveydelle, mutta voithan sinä vain terveellistää elämäntapojasi. Sano äidillesi seuraavalla kerralla, että ei todellakaan kuuluisi syödä herkkuja keskellä viikkoa ja jätä ne ostamatta. Itsekuri ei ole pahitteeksi.
Jonkinlainen liikunta olisi hyvä, ihan vain siksi, että esim selkävaivat yleistyvät vanhemmiten. Enkä puhu nyt keski-iän selkävaivoista, itse olin 19-vuotias, kun sain tuskakseni kamalat selkäkivut. Ne lähtivät liikunnalla.
Suosittelen sinulle lämpimästi remonttia elämäntapoihisi, mutta en kyllä oikeasti tajua miksi laihduttaisit. Vain koska muuta haluavat sinun laihtuvan? Tai että muut ovat sitä mieltä, että olet lihava.
Itsetuntosi tuntuu terveeltä, joten pidä mieli korkealla!
Haluan laihduttaa, koska olen ylipainoinen. Eihän se sinänsä haittaa jos on vähän pullero, mutta en tahdo olla ylipainoinen.
En vain usko, että itselläni riittää itsekuri jos yritän syödä vain vähän terveellisemmin. Minun tulisi muuttaa elämäntapojani ja ruokatottumuksiani radikaalimmin. Olen itsekin joskus 13-vuotiaana kärsinyt todella pahoista selkäkivuista kaksi kertaa. En pystynyt yhden päivän aikana edes kunnolla istumaan tai menemään selälleni, se tuntui kamalalta. Nyt nuo kivut on onneksi loppuneet, mutta kyllä silti hartiat ovat kipeät. Tämä on tietysti yksi hyvä syy lisätä liikuntaa pikku hiljaa.
Toki on minulla muitakin syitä laihduttamiseen. Ihmisten mielipiteet. Lihavien syrjintä on vain kasvamassa, joskus ihmiset katsovat ylipainoisia pahemmin kuin murhaajia. En tahdo olla aikuisena 200-kiloinen, jota pikkulapset osoittelevat kaupoissa ja jolle teini-ikäiset nauravat. On myös ikävää, kun kaupoista ei meinaa löytää kauniita, mutta päälleni sopivia vaatteita. On noloa, kun isot jenkkakahvani pursuvat housujen yli vaikka en pidäkään matalia housuja.
Minulla on myös pieniä "mitättömiä" sairauksia, jotka luultavasti johtuvat liikunnan puutteesta ja ylipainosta. Tahdon olla terve henkisesti ja fyysisesti, joten painonpudotus olisi hyvä asia.
Kiitos mielipiteestäsi kuitenkin :)
moi! oon samanikäinen kun sä, tein muutama kuukausi sitten elämäntaparemontin ja olen jo hyvää vauhtia hoikistumassa. Luulen tietäväni mitä koet, koska olin itsekin mukavasti yläpainoinen. Jos haluut niin voisin antaa jtn vinkkejä miten itse pääsin painon pudotuksen alkuun. mailaa mulle jos haluut :)
[email protected]