Kovimmat kotimaiset

1. Maj Karma
2. Viikate
3. Kotiteollisuus
4. Suburban tribe
242706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

1. Tarot
2. Stone
3. Slugathor
4. The Scourger
5. Deathchain

Äänestä

Ei missään tietyssä järjestyksessä:

Sentenced (R.I.P), Children Of Bodom, Amorphis, Mokoma.

Äänestä

Amorphis, Tarot, CoB, Sentenced, Norther. Ei mitenkään erityisessä järjestyksessä.

Äänestä

Kovimmat kotimaiset? Hmm... Moonsorrowin uusin täyspitkä on sen verran jylhä paketti, että kyseinen yhtye kiilasi allekirjoittaneen kotimaisten suosikkien kärkisijalle. Arvostusta on toki riittänyt aiemminkin, mutta nyt se kruunu lopulta kirkkaimmaksi kiillotettiin.

Toiseksi rankkaisin taasen Kalmahin, jonka "The Black Waltz" -levyä pidän yhtenä viime vuoden tiukimmista täyspitkistä.

Kolmas sija menee takavuosien ehdottomalle ykkössuosikilleni eli Impaled Nazarenelle. Vaikka "Pro Patria Finlandia" olikin pettymys, on tätä top kolme -listaa mietittäessä otettava huomioon Luttisen retkueen koko tuotanto...


Muita? Wyrd, Kotiteollisuus ja Timo Rautiaisen edesmennyt Trio Niskalaukaus. Viimeiset kaksi osittain lyriikkapuolen ansiosta. Suomalaiskansallinen melankolia ja ns. miehinen ahistus kun koskettaa meikäläistä. Siihen on helppo samaistua...

Äänestä
  • 1. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (R.I.P.)
    2. Kotiteollisuus
    3. Mokoma
    4. Stone
    5. Sentenced (vanha death metal-aika)

    Äänestä

Suburban Tribe
Amorphis
Maj Karma


Noin kolme parasta mieleeni...

Äänestä

1. Mokoma
2. Amorphis
3. Children of Bodom

Äänestä

1. Children Of Bodom
2. Shade Empire
3. Scorngrain
4. Mokoma
5. Rotten Sound
6. Nicole
7. Dauntless
8. Diablo
9. Pain Confessor
10. Waltari
11. The Scourger
12. Steep
13. Tarot
14. Nightwish
15. Amorphis
16. Sentenced
17. Impaled Nazarene
18. Kalmah
19. Suburban Tribe
20. Poisonblack

Äänestä

vähän englannintamista teille;)

Talviaurinko
Lävistetty Nasaretilainen
Enochialainen puolikuu
Auringonnielijä
Pilaantunut ääni
Miekankantaja
Suomipeikko
Pohjoisempi
Bodomin lapset
Yötoive
Kiteetön
Kuun suru
Kuusikymmentä yhdeksän tiettyä silmää
Pohjoiset sävelet
Hänen suurenmoinen majesteetillisuutensa
Helvetin aski
Surmavitja
Pastori Outo
Hulluuden peili

ja ulkomaisia

Pultinviskain
Saastan kehto
Kelttiläinen jää
Paloittelu
Tumma linna (islanninna!)
Kuolemantähdet
Keijukuningas
Raavas nuori sälli
Vanhan miehen lapsi/vanhan Aatamin lapsi
Kuolematon
Keisari/Valtias
Gamma-säde
Tukehtuminen
Rautaneito
Suukko
Ihoton
Teurastaja

Äänestä
  • Niin ymmärtää muuttiin:

    Talaviuarinko
    Lävistetty Nasaretilaenen
    Enokkialaenen pueljkuu
    Aurinkonnielijä
    Pahaks männy iän
    Miekankantaja
    Suompeekko
    Pohjosempi
    Potomin äpärät
    Yötoeve
    Kitteetön
    Taevaanmollukan suru
    Kuuskytä yheksän tiettyä silimee
    Pohjoset sävelet
    Hänen suuremmoinen majesteetillisuutesa
    Helevetin aski
    Surmavitja
    Pastorj Ooto
    Hulluuven peeli

    ja ulukomualaesija

    Pultinviskain
    Suastan kehto
    Kelttiläenen jiä
    Palottelu
    Kaaheen pimmee linna (islanninna!)
    Kuolemantähet
    Keejukuninnas
    Raavas nuerj sälli
    Vanahan miehen äpärä/vanahan Aatamin äpärä
    Ee taho piästä hengestään
    Keesarj/Valtias
    Gamma-säe
    Tukehtuminen
    Ruataneeto
    Suutelma
    Vaella piällikerrosta
    Teerastaja

    Äänestä

  • Ierika Kuappinen kirjoitti:

    Niin ymmärtää muuttiin:

    Talaviuarinko
    Lävistetty Nasaretilaenen
    Enokkialaenen pueljkuu
    Aurinkonnielijä
    Pahaks männy iän
    Miekankantaja
    Suompeekko
    Pohjosempi
    Potomin äpärät
    Yötoeve
    Kitteetön
    Taevaanmollukan suru
    Kuuskytä yheksän tiettyä silimee
    Pohjoset sävelet
    Hänen suuremmoinen majesteetillisuutesa
    Helevetin aski
    Surmavitja
    Pastorj Ooto
    Hulluuven peeli

    ja ulukomualaesija

    Pultinviskain
    Suastan kehto
    Kelttiläenen jiä
    Palottelu
    Kaaheen pimmee linna (islanninna!)
    Kuolemantähet
    Keejukuninnas
    Raavas nuerj sälli
    Vanahan miehen äpärä/vanahan Aatamin äpärä
    Ee taho piästä hengestään
    Keesarj/Valtias
    Gamma-säe
    Tukehtuminen
    Ruataneeto
    Suutelma
    Vaella piällikerrosta
    Teerastaja

    hauskasti savonnettu;) tiiäkkö keitäkä bändejä tarkotin? No annetaan pikku vinkki: Raavas nuori sälli on esimerkiksi Strapping young lad.

    Äänestä

  • hannu huttula kirjoitti:

    hauskasti savonnettu;) tiiäkkö keitäkä bändejä tarkotin? No annetaan pikku vinkki: Raavas nuori sälli on esimerkiksi Strapping young lad.

    Täytyy myöntää, että muutamia outoja siellä oli, mutta osa ihan tuttuja. Oivaltavaa oli myös tuo sinun suomentaminen. :)

    Äänestä

  • mitä tarkoitinkaan, nnnno: [ Frangenin tyyliin;)]

    Wintersun
    Impaled nazarene
    Enochian crescent
    Swallow the sun
    Rotten sound
    Ensiferum
    Finntroll
    Norther
    C.O.B
    Nightwish
    Amorphis
    Moonsorrow
    yhe Sixtarit
    Sonata arctica
    H.I.M
    Hellbox
    Deathchain
    Reverend Bizarre
    Mirrow of madness ( Appelsiinijahvaa)

    Bolt thrower
    Cradle of filth
    Celtic frost
    äääh en jaksa enää

    Äänestä

Sentenced
Poisonblack
Machine Men
Kotiteollisuus

Äänestä
  • siis Tuomittu, Myrkynmusta, Konemiehet, Hembageri/ Kotileipomo

    miten ois vielä Teknoväri ja jimi Peäkallo

    Äänestä

1 Children of Bpdom
2 Norther
3 Stam1na
4 Kotiteolisuus
5 Amatory

Äänestä

1.Diablo
2.Imperanon
3.Wintersun
4.Ensiferum
5.Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
6.Kotiteollisuus
7.Stratovarius
8.Children Of Bodom
9.Moonsorrow
10.Mokoma

Äänestä
  • Winska ja Enska tosiaan on hyviä, vähän kuin veljeksiä, ellei peräti kaksosia keskenään. Bodoms kids, Moonari ja Mokoma taas ovat vähän raivoisampaa ja tylympää tilitystä, eivätkä mielestäni aivan yhtä taitavia kuin W ja E. Kotileipomoa taas ei voi oikeen verrata muihin, mutta ihan vakavasti otettavaa sekin.

    Äänestä

Eli tässä:

1.Oratorio
2.Mokoma
3.HB
4.Terapia
5.Deuteronomium

Hevari777

Äänestä
  • Mikä ihme siinä Mokomassa on niin hyvää? Aivan turha bändi, yliarvostettu ainakin.

    Äänestä

  • Muusikko______ kirjoitti:

    Mikä ihme siinä Mokomassa on niin hyvää? Aivan turha bändi, yliarvostettu ainakin.

    CoB, Norther ja Kalmah nyt ainakin. Joista ensinmainittu paras aina ja ikuisesti

    Äänestä

  • sarai9 kirjoitti:

    CoB, Norther ja Kalmah nyt ainakin. Joista ensinmainittu paras aina ja ikuisesti

    mikä kenenkin mielestä on hyvää? Vaikka sinä et pidä Mokomasta, joku toinen voi pitää paljonkin. Ja kyllä Mokoma on pikemminkin ali-, kuin yliarvostettu. Jätkät kuitenkin tekevät musiikkia omakustanteena ja rahoittavat käytännössä katsoen kaiken omasta pussistaan, että sikäli en mistään yliarvostetusta menisi puhumaan. Ennemminkin käyttäisin sanaa "työvoitto". Maailmaan mahtuu kato musiikkimakuja yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

    Äänestä

1. Machine Men
2. Amorphis
3. Sonata
4. Thunderstone
5. Strato
6. Kilpi

Äänestä

Sonata arctica. Ehdottomasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metalli-bändit: kirjoitti:

1. Maj Karma
2. Viikate
3. Kotiteollisuus
4. Suburban tribe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu