ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kaksi vuotta ja musta tuntuu,ettei häntä enää kiinnosta.Oon pelkkää ilmaa.Asutaan yhdessä ja rakastan häntä ja näytän sen,mutta en saa mitään vastakaikua.Oon jopa sanonu miltä musta tuntuu,mutta ei tapahtunu mitään muutosta.Mies vaan sanoi että välittää ja haluaa olla mun kanssa.Miksi siis olen yhdentekevä vieläki?Mitä pitäis tehdä?Onko kellään mitään ideoita miten vois vähän piristää suhdetta vai tarviiko tää enää mitään piristystä?
mitäs nyt
Apua
4390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paitsi että meillä olen itse se "kylmä" puolisko.
Mekin olemme asuneet yhdessä parisen vuotta, enkä ole missään vaiheessa rakastunut mieheeni.
Olen sen hänelle suoraan kertonut, mutta hän oli varma että ajan mittaan rakastun. Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu, mutta tunteeni vain vähenevät entisestään, vaikka samalla rakastan häntä ystävänä koko ajan enemmän, enkä siis kuitenkaan haluaisi erotakaan.
En kuitenkaan halua seksiä, enkä muutakaan koskettelua, koska en rakasta häntä "sillä tavalla".
Olemme molemmat ihan sekaisin tilanteesta.
Noh, tunnetusti miehet on miehiä ja niille pitää todellakin sanoa suoraan, jos haluaa jotain muutosta tapahtuvan.
Sinä siis olet päässyt alkuun, sanonut miltä sinusta tuntuu. Hyvä! Nyt kun vielä kerrot hänelle, että mitä muutosta haluat tapahtuvan hänen asenteissaan..
Toivottavasti saat tulosta aikaseksi. Kannattaa myös muistaa ottaa pieni viive huomioon.. ;)
...kuitenkin että ainoastaan itseään voi muuttaa. Ehkä sitten sitä kautta vaikuttaa toiseenkin... mutta vain ehkä. Vaatimalla toista muuttumaan ette saa tilannetta ainakaan paremmaksi, mutta pahemmaksi kylläkin.
Miehenä voisin mainita oman näkemykseni, mikä tosin on vain minun näkemys ja kokemus eräästä suhteestani.
Aloin puntaroimaan suhteessani yhdessä olon järkevyyttä ja keikuin ns. siinä rajamailla, että jäädäkö vai lähteä.
Tunteita oli naista kohtaan, mutta kuitenkin tunsin olevani väärässä paikassa ja en tuntenut rakkautta häntä kohtaan. Suhteessa kuitenkin halusin elää, vaikka en pelännytkään yksin jäämistä.
Kyselyihin oli helppo vastata aina, että välitän toki ja jätin loput kertomatta, syyt mitkä kaiversi ja mitkä ehkä olisi jollain tapaa saattaneet loukata toista.
Paras keino olisi ollut naisenkannalta aloittaa keskustelu parisuhteen järkevyydestä ja sen jatkamisesta varovaisesti vihjaillen ja sitten ottaa asia kunnolla puheeksi. Toisen on silloin paljon helpompi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, kun on niin sanotusti pakon edessä. Usein asiat avautuvat ja korjaantuvat tai sitten kärjistyvät, mutta ehkä parempi sekin kuin tutun turvallinen, tasaisen paksu, 'tunteeton' suhde.