Kaikki alkoi noin kesällä 2003. Erosin pitkästä suhteesta (8 vuotta). Tämän jälkeen elin hulvatonta aikaa, johon ehdin jo hiukan kyllästyä... Yhtenä tequilan sekaisena syysiltana tapasin tumman nappisilmäisen pohjoisen pojan. sen yön jälkeen seurauksena minusta tuli nuori äiti. Pidin lapsen (josta en luopuisi mistään hinnasta...) ja teetätin isyystestin. Minusta miehelle oli vain oikeutettua olla varma, että tyttövauva on hänen.
Nuori mies pakkasi kamppeensa, otti oman poikansa mukaan ja muutti meidän luoksemme 550 km päähän. Pistimme pystöön yrityksen nimeltä parisuhde.
Puoli vuotta asuttuamme yhdessä pojan äiti tahtoikin lapsensa takaisin luokseen asumaan. Melkein vuoden kestävän oikeusjupakan ja kaiken mahdollisen suhteemme terrorisoimisen jälkeen oikeus tai pikemminkin sosiaaliviranomaiset päättivät lapsen jäävän isänsä luo, missä hän oli aikaisemminkin ollut. Hieno juttu nuorelle miehelle! Yhtäkkiä olin myös äitipuoli.
Noin vuosi sitten otimme yhdessä asuntolainan ja ostimme rivarin pätkän. Muka uusi alku. Perheemme kulmakivi. Ja paskat. Tästä alkoi yrityksemme "konkurssi".
Miehelläni on pari harrastusta: Hifi-laitteet ja Audi Coupe. Soittimet ja niihin kuuluvat systeemit nielevät omaisuuden. Auto loput. Millään muulla ei ole väliä, kunhan vehkeet ja virittimet ovat ne parhaat.
Viime kesänä mainitsin rahan käytöstä ensimmäisen kerran. Perille meni. Minä sain parannella asfaltti-ihottumaa ja mustelmia muutaman viikon. Arpien parannuttua otin asian uudelleen esiin. Puhuimme pitkään ja mies lupasi yrittää parantaa tapansa. Pari kuukautta kaikki oli loistavasti. Hän antoi jopa mulle rahaa ruokaan ja lasten vaatteisiin.
Aloin kait olla liian helppo tapaus/varma nakki, koska miehen mööpeleitten osto taas oli vauhdissa ja tavaroita löytyi aina kaappiin piilotettuina... Ihmettelyihini vastattiin vain "mitä se sulle kuuluu!". En olisi muuten ihmetellytkään, jos miehellä olisi oikeasti varaa. Mutta kaiken saa osamaksulla.
Kesäisen episodin, piilottelujen ja salaamisen jälkeen puhuminen "paratiisissamme" on loppunut ja lopulta myös seksi hiipunut. Yhden rahakeskustelun jälkeen tein äijät ja menin pubiin. Vedin kännit ja petin miestäni. Ei harmita yhtään.
Nyt kuukauden verran on sujunut melko kivuttomasti. Teen kahta työtä, joten olen todella harvoin mieheni kanssa yhtä aikaa kotona. Minun ei tarvitse katsoa, mitä hän tekee tai ostaa. Tuloni riittävät vallan mainiosti elättämään/hoitamaan raha-asiat ja käyttövaraakin jää, kunhan mies muistaa lyhentää asuntolainan.
Arvelin seisoa, vaikka päälläni vuoden loppuun saakka. Olen teetättänyt asuntoomme remonttia säästöjeni verran, joten en mielelläni anna myyntivoittoa verottajalle. Äitini takasi lainamme , joten en voi jättää sitä vain mieheni harteille... Jättää vielä maksamatta,vaikka ostais mut ulos...
Ikävää. Onkos kellään samankaltaisia kokemuksia ja kuinkas asiat on selvinneet? Miten joku ihminen voi muuttua ihan erilaiseksi lyhyessä ajassa? Jos ongelmista puhuminen ei ole mahdollista tai ei auta asioita, miten riidat selvitetään?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihana nappisilmä ei välttämättä ole parasta miesmateriaalia pitkän päälle. Taitaa olla aika nöösi, jos autostereot ovat elämän pääsisältö. Pistä jannu pihalle, sillä siitä pääsee.
Siis löikö miehesi sinua ? Nuo kaikki muut asiat ovat ehkä jossain määrin selvitettävissä ja erilaisin ratkaisuin tilanteesta voisitte päästä yli. Mutta jos miehesi lyö sinua (ja lasta?) niin mielestäni ei ole mitään neuvoteltavaa...Lähde. Ja sen jälkeen mene pankkiin selvittämään raha-asiasi.