sisäänrakennettu

Me suomalaiset taidamme kantaa sisäänrakennettu syyllisyyttä työttömyydestä, myönnämme sitä itsellemme tai emme.

Onko se sitten sitä kuuluisaa "luterilaista työmoraalia", "yhteiskunnan tuomion" pelkoa, vai mitä.

Ja valitettavsti myös yhteiskunta kohtelee työttömiä c -luokan kansalaisina. Sen kyllä saa kokea nahoissaan.

Ei oikein solidaarisuus ole muodissa näinä päivinä.

Ei kenenkään kannattasi kateellinen olla, työttömäksi on helppo päästä, mutta töihin takaisin pääsemien onkin sitten vaikeaa
( jos on ikää kertynyt, se voi olla ylivoimaista; ainakin sellaiseen työhön josta maksetaan oikeaa palkaa).

Kummallista, vaikka työministeriössä rahaa on todella paljon käytettävissä, työvoimatoimistosta ei ole mitään apua.

Kovaksi on peli mennyt tässä maassa.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen miettinyt kovasti, mikä motiivi on tulla tälle palstalle syyllistämään. Luultavasti se suurimmaksi osaksi johtuu siitä, että muita, joiden rinnalla päteä ei löydy. Suurimmat vouhkaajat löytyvät usein niistä, jotka eivät oikein mitään saa aikaan.

Ne jotka jotain osaavat, eivät jouda miettimään työttömyyttä, he ovat tekemässä jotain järkevämpää. Enpä sitä itsekään mieti pahemmin silloin kun töitä on, sitä ei jaksa pitää kuin omasta pesästään huolen. Itse tiedän, että verot eivät paljon laske vaikka työttömyys poistettaisiin kokonaan. Työttömyys voitaisiin poistaa tai ainakin sitä voitaisiin pienentää rajusti ohjaamalla työttömyyden hoitoon käytetyt rahat sinne missä työvoimaa tarvitaan, oikeisiin työpaikkoihin.

Esimerkiksi se väite, ettei kukaan työtön halua töihin, on sairas. Niin voi väittää vain henkilö, joka itse on laiska ja haaveilee kotona lusmuilusta.

Äänestä

...Me suomalaiset taidamme kantaa sisäänrakennettu syyllisyyttä työttömyydestä, myönnämme sitä itsellemme tai emme...

Työttömät ovat olleet tämän yhteiskunnan sylkykuppeina riittävän kauan, että työttömät ovat sisäistäneet 'kelvottomuutensa', vaikkei se totta olekaan.

Päättäjistä lähtien työttömiä syyllistetään ja nöyryytetään jatkuvasti.

Harvalla niin hyvä itsetunto, että tuossa pyörityksessä jaksaa uskoa itseensä.

Äänestä

Kuka vielä puhuu solidaarisuudesta? Se oikeesti mieltä lämmittää, kun joku sen mainitsee.

Ehkä työttömillä on itsellään tosiaan sisäänrakennettuna se yhteiskunnan tuomion pelko.

Lapsesta asti on ainakin vanhemmat ihmiset patistettu aina jotain tekemään, jouten ei saanut olla hetkeäkään.
Lehteä ei saanut lukea, se tempaistiin kädestä...

Äänestä
  • joo no ei toimi mikään ilman työtä, mutta ei ole kehuttava työttömän asema. työttömästä kukaan välitä varsinkin jos syrjäytyy, niin rankkaa on ja sitten tarjotaan harjoittelua 8 euroa/päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyllisyys kirjoitti:

Me suomalaiset taidamme kantaa sisäänrakennettu syyllisyyttä työttömyydestä, myönnämme sitä itsellemme tai emme.

Onko se sitten sitä kuuluisaa "luterilaista työmoraalia", "yhteiskunnan tuomion" pelkoa, vai mitä.

Ja valitettavsti myös yhteiskunta kohtelee työttömiä c -luokan kansalaisina. Sen kyllä saa kokea nahoissaan.

Ei oikein solidaarisuus ole muodissa näinä päivinä.

Ei kenenkään kannattasi kateellinen olla, työttömäksi on helppo päästä, mutta töihin takaisin pääsemien onkin sitten vaikeaa
( jos on ikää kertynyt, se voi olla ylivoimaista; ainakin sellaiseen työhön josta maksetaan oikeaa palkaa).

Kummallista, vaikka työministeriössä rahaa on todella paljon käytettävissä, työvoimatoimistosta ei ole mitään apua.

Kovaksi on peli mennyt tässä maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu