Kun lähdin lukioon 16-vuotiaana, brittiläinen kirjekaverini, samanikäinen, ihmetteli sitä kovasti. Hän kysyi, mikset mene töihin. No itsellä oli työpaikkakin jo silloin, siivosin lukion ohella ja sain viisisataa markkaa kuussa. Silloin muuten sai tienata opintotuen lisäksi niin paljon kuin lystäsi, eihän se kotona asuvalle lukiolaiselle se tuki paljon ollut, mutta ostin kaiken itse, vain ruoka ja asunto tuli kotoa.
Huvittaa kyllä, kuinka jotkut kehuvat itseään, että he ovat töissä sillä kun ovat aloittaneet nuorena yms. Ja sillähän ei ole paskankaan merkitystä.
Huvittaa kyllä, kuinka jotkut kehuvat itseään, että he ovat töissä sillä kun ovat aloittaneet nuorena yms. Ja sillähän ei ole paskankaan merkitystä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse 16-vuotiaana (1970-luvun finaalissa) harkitsin lukion ja ammattikoulun välillä. Päädyin kolmanteen vaihtoehtoon eli menin töihin, kun mahdollisuus unelmapaikassa toteutui.
Aluksi olin tsupparina eli jalkalähettinä. Liksa oli tuolloin alle virallisen minimipalkan, mutta siltikin tähtitieteellinen verrattuna näihin filatovilaisiin orjatyöpesteihin. Muistan, kuinka intin kutsuessa mielessäni protestoin, kun juuri ennen väkeen vaellustani onnistuin kinumaan liksan minimipalkkatasolle: tuntui, että joudun sotimaan juuri kun pääsisin "lyömään rahoiksi".
Siihen aikaan systeemit kuitenkin olivat inhimillisiä. Unelmapaikka venaili kunnes TJ oli nolla, ja palasin duuniin - josta piakkoinkin minulle osoitettiin ylenemismahdollisuus.
Toteutin lähes vanhakantaisen unelman "juoksupojasta johtajaksi". Kymmenen vuoden uurastuksella ja opiskelulla pääsin asemaan, jota - ihan totta - jotkut kadehtivat niin paljon että olisivat tirvaisseet, ellei olemukseni olisi kielinyt SM-tason kamppailulajitietämyksestä. Saavutin mammonaa ja mainetta, kansallisia ja kansainvälisiäkin palkintoja.
Sitten saapui markkinaliberalismi.
Kyllä. Osaan ja taidan vähintään triplasti enemmän kuin menestykseni aikoina. Olen kehittynyt valtavasti sekä työn tekijänä - tämä ei siis tarkoita työntekijää - että uurastajana.
Mutta ongelmani on se, etten hyväksy nykyistä työelämää. Kun aloitin, homma toimi vielä jotenkuten inhimillisyyden ja työntekijän kunnioituksen periaatteilla. Tämä nykyinen ihmistä hyväksikäyttävä, loppuunpusertava työmaailma ei ole ajattelevaa ihmistä varten.
Kyllähän minä edelleen töitä etsin. Mutta niinkuin asian pitäisi mennä jo pelkästään palkkakehityksen vuoksi, vaadin tasavertaisuutta myös tulevaa työnantajaani kohtaan. Orjatyöhön en tule lahjojani tuhlaamaan.
Olen ammattitaidoltani ja kyvyiltäni helmi. Olen valmis suuriinkin ponnistuksiin, jos työ on mielekästä.
Vastapainoksi vaadin helmityöpaikan. Niin pitäisi myös jokaisen muunkin. Kuten mainos sanoo - ja kuten jokaisen tulisi se mieltääkin - "olet sen arvoinen".
Jos nöyrästi hyväksymme jokaisen filatovilaisen osoituksen tai jatkuvan palkkamaltin, olemme kohta jokainen "paska"työpaikassa. Jos sensijaan sanomme, etteivät tämän-ja-tämän työn ehdot riitä meille, alkavat silloin vasta edut ja palkat nousta. Varaahan liksojen korotuksiin on, kansantalous on kukkeimmillaan ja nousee koko ajan.
Menen mielelläni vaikka katuojia lapioimaan. Kunhan liksa on sopiva.
" Mutta ongelmani on se, etten hyväksy nykyistä työelämää. Kun aloitin, homma toimi vielä jotenkuten inhimillisyyden ja työntekijän kunnioituksen periaatteilla. Tämä nykyinen ihmistä hyväksikäyttävä, loppuunpusertava työmaailma ei ole ajattelevaa ihmistä varten. " ,
täysin samaa mieltä , kauankohan sitä jatkuu ?
mielenterveysongelmat tulevat räjähtämään käsiin ja näkymään. Ei kukaan jaksa sitä, että etsii töitä päivästä toiseen vuodesta toiseen, menee töihin lähes ilmaiseksi ja siitä huolimatta syyllistetään laiskaksi, alkoholistiksi ja ties miksi, koska ei onnistu ja joku sattuu tuntemaan jonkun tutun tutun joka elää tietoisesti sossun rahoilla (ja todellisuus tässäkin saattaa olla pelkkää huhua).
Mitenkähän nämä ihmiset muuten kasvattavat lapsiaan? Ovatko he niitä, jotka huutavat naama punaisena urheilukentän reunalla, kun muksu ei menesty tarpeeksi hyvin? En usko, että näillä syyllistäjillä on onnellista perhettäkään. Minulla sentään on: On hyvin koulussa menestyvät teinit ja tasapainoiseksi kehuttuja ulkopuolistenkin puolesta.