Yhteiskunnassa. On varaa "seisottaa" 500 000 tuhatta ihmistä. Missä ovat nämä esim. työllistämistyöt? Entä risusavotat jne. Suomi puskittuu kun kaikki on vain kilpailutettu. Tekisin mielelläni yhteiskunnallista palvelua kuin ns. pätkätöitä ilmaiseksi yrityksille samalla. Turha ruveta puhumaan veronmaksuista jne. Missä nämä työt ovat? Hallituksella ei ole poliittista tahtoa ja joku taisi jo kirjoittaakin että meitä tarvitaan. Pysyypähän palkat alhaisena mm. Tässä meitinkin tienoolla olisi savottapaikkaa. Hakisi vain aamusella tarvittavat välineet kaupungin varikolta jos näin voisi toimia. Eihän päätökset tarvi kuin maalaisjärkeä pikkuisen. Mutta kai se on vain ja asennoitua tähän vallitsevaan tilanteeseen. Mennään nyt porukalla äänestämään.
Rahaa tuntuu olevan
minä vaan
6437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itse nysvännyt 3 ja puoli kuukautta stadin jonossa odottamassa vuoroa "risusavottaan"=viheryksikköön.eivät osaa kertoa edes suuntaa antavasti milloin tulee työhönosoitus,työkkärin ukko sanoi ettei ehkä vuoteen.no,sama se mutta mihinkään hömppä uusi suunta kurssille en tällä ajalla mene mitä se deeku ehdotti.
Kun jäin ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa työttömäksi, oli ns. velvoitetyöllistäminen olemassa. Kun olit ollut vuoden työttömänä, sinut oli pakko työllistää vuodeksi. Työllistäjänä oli ainakin valtio, taisivat olla kunnatkin. Palkka oli TES:n mukainen ja sen maksoi työministeriö. Se kerrytti myös koko ajalta työssäoloehtoa.
Sitten tuo vuoden velvoitetyöllistäminen muutettiin puoleksi vuodeksi ja sitten se lopetettiin kokonaan.
Jos vielä 1990-luvun alkupuolella joku olisi kehdannut puhua ilmaistöiden teettämisestä, siitä olisi varmasti noussut melkoinen meteli.
Mihin on moraali kadonnut? Solidaarisuudesta puhumattakaan.
Kansaa totutetaan hitaasti mutta varmasti kurjuuteen: muista, että tuolloin 90-luvun alkupuolen lamavuosina meni huonommin kuin nyt! Kun suunta on koko ajan alaspäin, oikein pelottaa, että millainen se pohjakosketus tulee olemaan.
Tarkoitit tietysti, että lama-aikana meni paremmin?
Se olikin varsinaista kulta-aikaa vielä. Tuskin täyttä kymmentä haastattelua niin lohkesi töitä kunnollisen palkan kera ja opinnot alussa vielä. Jos nyt kertoisin tällaisen jutun, niin minua pidettäisiin provona.
Eikö lapion varteen värjöttelemään mieluummin?
Nykyaikainen metsänhoito monitoimikoneineen on sen verran kustannustehokasta puuhaa, että risusavotoilla työllistäminen taitaa olla liian kallista yhteiskunnalle.
Nythän puutetta ei ole työvoimasta, vaan raaka-aineesta. Huipputehokas metsäteollisuutemme käyttää niin paljon puuta, ettei luonto pysy enää perässä. Osa paperitehtaistamme siirtyneekin riittoisampien raaka-aine-varantojen äärelle, eli Venäjälle.
Terveyden- ja vanhustenhoitoon tarvittaisiin toki työntekijöitä, mutta sinne pitää olla alan koulusta. Koulutusaikoja voisi kyllä lyhentää. Esim. lähihoitajakoulutuksen voisi aivan hyvin lyhentää kahdesta vuodesta yhteen.