perheen tukeminen...

Jouduin samaan tilanteeseen 90-luvun loppupuolella.
Maailma oli silloin jonkinverran toinen kuin 2000-luvulla. Elettiin vanhan rahan aikaa ja moni muukin asia oli toisin.

Hain apua monesta paikasta enkä päässyt puuta pidemmälle. Hakeuduin lyhytpsykoterapiaan omilla rahoilla.

Suosittelen www.plaza.fi/ellit/yksinhuoltajapalstaa. Myös muillakin Ellien palstoilla on melko leppoisaa surffailla.

Suomessa yksinhuoltajat ja opiskelijat on jätetty heitteille. Onneksi sentään kirkko on lähtenyt www.yhteisvastuu.fi kampanjaan. Kyllä ongelmat tiedetään, mutta keinot ovat vähissä. Joka puolella karsitaan kustannuksia.

Olin aamulla työpalaverissa. Isoja laitoksien toimitoja yhdistetään, henkilökuntaa vähennetään.
Jotenkin on vain jaksettava muutoksen myllytyksessä.

Nettikirjoittelu on ollut minulle hyvää terapiaa.
Kommentoin äsken Ellien Julkut palstalla Susan Kuronen kirjaviestiketjuun.

Jotkut kirjoittavat kirjan pahasta olostaan. Minullakin on kotona Avoin kirja kirjoitettu kannesta kanteen. Mutta en tule koskaan julkaisemaan yhtään mitään. Minulle riittää nettihöpinä.

Ammattiauttajatkin ovat vain ihmisiä. Ei kannata pahoittaa mieltään siitä, että saa ei oota osakseen. Jonot ovat pitkiä ja resulssit ovat rajallisia.

Kasvoin lapsuuteni 9-lapsisessa perheessä. Isä oli sotaneurootikko. Miten paljon kirkko ja muut tahot olisivatkaan saaneet minua auttaa, jos sellaiseen olisivat ryhtyneet.

Minusta välistä tuntuu, että vaikeudet ovat vain vahvistaneet minua. Olen kokenut elämässäni suurta johdatusta ja enkelien läsnäoloa. Tykkään katsoa telkkarista Enkelin kosketus sarjaa. Sellaisia ne enkelit ovat. Tulevat ihan tavallisen ihmisen hahmossa auttamaan, kun elämä on vaikeaa.

Katselepa sinäkin ap. ympärillesi. Sinäkin selviät. Niin meistä on moni muukin selvinnyt päivän ja hetken kerrallaan. Yksi askel kerrallaan.

Nyt suljen suuni ja koneen. Lähden kotiin lepäämään. Teen kahta työtä. Tänä iltana lepään.
Syön hyvin ja menen ajoissa nukkumaan. Tänä aamuna heräsin tasan klo 7. Herätyskello oli unohtunut pois päältä. Näin ihmeen kaunista unta ja sitten googletin netistä unen aiheen. En ollut uskoa silmiäni mitä näin. Ehkä enkeli painoi soittonapin alas. Kiitos seurasta. Siunasta ja voimia elämää.

Olkoon kyse eroa edeltävästä ajasta, eron konkretisoivista ajoista, tai eron jälkeisistä ajoista. Yksin on aina. Ystävät kyllä puhelimessa kehottavat pyytämään apua jos trvitsen,.. ja kun sitten tarvitsisin, ei heillä olekaan aikaa. Eivät he jaksa edes kuunnella varttia puhelimessa. Yksin on vain jaksettava. Ajatella että asiat muuttuvat paremmiksi. Kun loppuu riidat ja paha olo, jaksaa paremmin. Minä jaksoin vain ajattelemalla, etten enää ole riippuvainen miehestä joka teki minulle niin pahan olon. Hän ei tehnyt sitä tahallaan, mutta ei voinut sille mitään ettemme sopineet enää yhteen. En minäkään. Silti se on raskas kokemus. Jaksoin reilut kolme vuotta. Toinen lapsi lähti maailmalle ja toinenkin alkoi olla enemmän kaereidensa kanssa. Silloin minä repesin. Masennuin. Vajaan vuoden pelleilin työpaikan kanssa kun en aina jaksanut mennä. Olin sairaslomilla, kunnes työterveyslääkäri keksi tilanteeni johtuvan työstressistä. Siihen suuntaan se jo alkoi mennäkin, että tuli ongelmia esimiesten kanssa kun en jaksanut heidän aiheetonta "pomottamista" ja nälvimistä ja aloin sanoa takaisin. Sain 4 kk_n sairasloman, johon päälle pidin normaalit vuosilomat. Sen aikana sain itseäni uuteen kurssiin ja aloin nauttia elämästäni yksin. Uusi parempi minäni herätti mielenkiinnon eräässä mukavassa miehesää, mutta en ole valmis edes rohkaisemaan häntä. Yritän pitää etäisyyttä, saadakseni nauttia tästä yksinäisyydestä, johon olen vihdoin tottunut.