mitähän neuvoksi kun kihlattuni kanssa olemme asuneet yhdessä pian pari vuotta ja joulun jälkeen hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, eileen hän soitti ja sanoi että haluaisi pitää taukoa suhteessa että voisi keskittyä kouluu ja hän kuullosti erittäin väsyneeltä ja tänään laittoi viestin ettei ole nukkunut kuin muutaman tunnin viime yönä ja syönyt viimmeksi eileen koulussa.
koulusta hänellä on paljon stressiä ja kova tahti siellä, lisäksi täällä kotipaikkakunnallamme olemme muuttamassa toiseen asuntoon, hän sanoi että on niin kyllästynyt todistelemaan minulle kaikkia menemisiään ja tekemisiään vaikken ole edes niistä paljoa kysellyt, suhteestamme on puuttunut intohimoisuutta jo pitkään mutta seksi on silti jotenkin sujunut, en tiedä mikä hänelle on tullut ja miksi hän haluaa pitää tauon?? mikä on se todellinen syy?? haluaako hän vaan todellakin olla minusta erossa vai onko syy jokin muu?? jossain syvemmällä ja suurempi?? epäilen vähän tätä viimmeisintä.. miksei hän kerro minulle mikä se syy on?? pelkään että suhteemme loppuu tämän 1kk tauon jälkeen
koulusta hänellä on paljon stressiä ja kova tahti siellä, lisäksi täällä kotipaikkakunnallamme olemme muuttamassa toiseen asuntoon, hän sanoi että on niin kyllästynyt todistelemaan minulle kaikkia menemisiään ja tekemisiään vaikken ole edes niistä paljoa kysellyt, suhteestamme on puuttunut intohimoisuutta jo pitkään mutta seksi on silti jotenkin sujunut, en tiedä mikä hänelle on tullut ja miksi hän haluaa pitää tauon?? mikä on se todellinen syy?? haluaako hän vaan todellakin olla minusta erossa vai onko syy jokin muu?? jossain syvemmällä ja suurempi?? epäilen vähän tätä viimmeisintä.. miksei hän kerro minulle mikä se syy on?? pelkään että suhteemme loppuu tämän 1kk tauon jälkeen
Vastaukset 6
Vanhimmat
moi..tosiasia on se, että jos toinen haluaa pitää "taukoa" niin toisin sanoen se on että so long...ei vaan kehtaa sanoo sitä tolla lauseella...sorry...vittumaista
tätähän mä just pelkäänki...
hän sanoo kyl ettei toivo sitä ja välillä lähettelee vistejä et kuinka tärkee on mulle ja kuinka paljo mä sille merkitten ja pariviikkoa sit ku meillä oli pientä kränää, niin hän sanoi et hän ei kestäsisi jos meille tuls ero, hänellä ei lapsuus ole ollut kovin helppoa aikaa ja sanoi että miettii sitä paljon nyt kun opiskelee uudella paikkakunnalla ja ei oikeestaan tunne sieltä ketää ja täällä hänellä on paljon ystäviä, meillä on mennyt paljon huonomminkin ennemmin ja sen takia ihmettelenki et minkätakia just nyt ku asiat alkaa mennä paremmin niin pistää tuommosta taukoa...
eräs hänen ystävänsäkin piti poikaystävänsä kanssa taukoa ja nyt ne on paljon onnellisempia, en sit tiedä mikä on oikein, toisaalta tekee hyvää olla välillä vähä pitempäämki erossa ku ollaan koko seurustelu aika 4 vuotta oltu sillälailla et ei oikeestaan viikkkoa pitempää aikaa oltu erossa, sit muutettiin puolitoista vuotta sit tänne uuteen paikkaan ja täällä ei oo oikeestaan kumpikaan viihtyny ja sen takia kumpiki vähä aihdistunu tässä suhteessa jollain tavalla, hän on viime aikoina itkenyt paljon lapsuuttaan ja sitä että kun kaikki kouluhommat painaa päälle, jotenki mä en vaan jaksa tai en halua uskoa et tää kaikki loppuu tähän ja että tämä tauko johtuu oikeasteaan meidän suhteesta tai kummastakaan meistä, ehkä osittain muttei kokonaan...
minulla ja miehelläni oli kauhean vaikea aika jonkin aikaa sitten. Meillä oli vaihtoehtona jatkuva riitely/tappelu ja väliaikainen ero. Jotenkin niin kaikki ahdisti mutta kuitenkaan ei halunnut erotakaan. Olimme jonkin aikaa ettemme nähneet toisiamme, viestiteltiin vaan kuulumisia. Sitten tuli kauhea pakko palata yhteen ja taas meni pitkän aikaa hyvin. Että voi näinkin käydä. Tiedän tunteen, kun on itsensä kanssa vaikeaa ja opiskelut painaa päälle ja vielä pitäis olla mieliks toiselle (ei saa unohtaa pitää yhteyttä eikä loukata toista, aina ei jaksaisi nähdäkään kun väsyttää tai on muuta tekemistä), etäisyys on välillä hyväksi. Onnea teille et kaikki menee hyvin!
luulen että edellisen eroni olisi voinut välttää jos olisimme pitäneet ajoissa taukoa. Olisi saatu pöytää puhtaammaksi ja nähty asioita selvemmin. Voihan olla että kihlattusi tauon aikana näkee että suhteenne on ollut hänelle kaiken elämässään olevan kaaoksen keskellä voimavara (...tai sitten ei ole ollut?). Mikäli tuo tauko tarkoittaa taukoa eikä eroa, tätähän ei kukaan tiedä, jos hänellä on paha olo, niin ehkei hänkään tiedä.
Meille tuli siis ero ja tämä ero oli se tauko jonka aikana eksälleni selvisi suhteemme merkitys. Asiat olivat kuitenkin menneet minun näkökulmastani kauan pieleen, en enää jaksanut/halunnut uskoa asioiden muuttumiseen. Ajoissa pidetty tauko olisi voinut avata eksäni silmät ja minä en olisi ehtinyt väsyä/katkeroitua.
Moi, mun mielestä, näin naisena, sun pitäs mennä
sinne toiselle paikkakunnalle ja pelastaa sun suhde, sillä kuukauden ero varmasti tappaa sen!!!!! Mene ja kuuntele sun naista, ja syötä ja hoivaa, mutta älä ahdista nurkkaa.
Miuku
kuule. parempi ehkä on että jaksat vaan odottaa kun ei se asia siitä jankkaamalla selviä. ite tiiän kun on just kuukaus taukoa takana. ei tosin ollut oma idea tuo tauko, mutta huomaahan sen että kyllä se joskus on ihan hyväkin asia.
eiköhän se syykin sitte sieltä pikkuhiljaa kuulu kun annat ajan kulua. kerro miten kävi.