Olen ollut kihloissa nyt vuoden. Suhde sujuu hyvin, lukuunottamatta pientä sivuseikkaa. Olen ihastunut työkaveriin.
Tämä kyseinen neitonen on myös kihloissa, ja on myös erittäin kiinnostunut minusta. Kumpikin toisaalta on tyytyväinen omaan suhteeseen, mutta välillämme on jotain, minkä kumpikin tuntee...
Tilanne on todella vaikea, mitä tässä pitäisi tehdä? Unohtaa koko ihminen...? Taitaa olla liian vaikeaa... Jospa joku samankokenut kenties antaisi muutaman neuvon...
Kiitos. :)
Tämä kyseinen neitonen on myös kihloissa, ja on myös erittäin kiinnostunut minusta. Kumpikin toisaalta on tyytyväinen omaan suhteeseen, mutta välillämme on jotain, minkä kumpikin tuntee...
Tilanne on todella vaikea, mitä tässä pitäisi tehdä? Unohtaa koko ihminen...? Taitaa olla liian vaikeaa... Jospa joku samankokenut kenties antaisi muutaman neuvon...
Kiitos. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olitko missään vaiheessa rakastunut kumppaniisi, vai otitko hänet vain koska hän on "hyvä"?
Itse olen seurustellut pari vuotta ja asunut mieheni kanssa yhdessä lähes yhtä kauan, minua pelottaa sillä en ole koskaan rakastunut häneen!
hän kyllä palvoo maata jalkojeni alla, joten en voisi kuvitellakaan hylkääväni hänet, mutta mitä jos vain rakastunkin johonkin muuhun?
Onko sekään oikein että heittää hukkaan oman elämänsä?
Tietenkin jos et ole enää rakastunut omaan kumppaniin ei suhdetta kannata jatkaa, mutta ei ole järkeä pilata hyvää suhdetta sillä että olet ihastunut työkaveriin. Se on vain ihastumista ja ehkä jännityksen/mahdottoman tavoittelua. Pientä flirttiä on kiva pitää töissä, mutta ajattele kun alkaisit seurustelemaan työkaverisi kanssa. Ehkä se ei olisikaan oikea ratkaisu... tai mitä jos teidän välillänne on vain seksuaalinen jännite... olisi kiva päästä sänkyyn sen kanssa? Nolottaisi varmaan seuraavana aamuna töissä, jos ette jatkaisi seurusteluun asti.
Itse olen myös ihasunut työtoveriin... se mies on sinkku ja minä.... avoliitossa, joka on varsin hyvä... Kai tämä on jotain nuoruuden hömpötystä ja halua kokeilla jotain muuta... mutta veri vetää aidan toiselle puolelle ja.... en tiedä miten kauan pystyn kieltämään itseltäni jotain muuta...
Ehkä nuorena ei kannattaisi sitoutua mihinkään ennenkuin on täysin varma kaikesta, ja on kokenut kaiken sen mitä haluaakin kokea, ehkä pitäisi elää, eikä jäädä jumittamaan....
En usko työpaikkaromanssien toimimiseen, koska on ikävää olla samassa työssä puolison kanssa ja työt menee plörinäksi siinä vaiheessa, kun tulee jokin elämää suurempi ongelma.
Mutta kehottaisin kuitenkin elämään, jos kanttia riittää... itselläni ei ole kanttia luopua jostain tutusta ja turvallisesta sen takia, että saattaisin kokea juuri sitä mitä haluankin.
Puhuimme juuri siitä asiasta ihastukseni kohteen kanssa. Kumpikin oli sitä mieltä, että kannattaisi olla vain kavereita, mutta se alkaa olla entistä vaikeampaa mitä enemmän olemme toistemme kanssa tekemisissä.
Muutenkin koko ajan tulee ajateltua häntä, ja ei pysty keskittymään mihinkään. Olin aina ajatellut, että ei mulle voisi käydä näin. Tää tuntuu olevan umpisolmu, mihin ei taida olla sitä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. :(
Voiko koskaan olla täysin varma kaikesta ja kokenut kaiken haluamansa? Mutta se on kyllä nähtävästi monen kohdalla totta, että jos on nuoresta asti seurustellut pidempään, niin jossain vaiheessa, yleensä ennen 23v ikää iskee kriisi, että nyt on jotain jäänyt kokematta, haluaa jotain uuttakin ja lisää intohimoa elämään, edes hetkeksi.
"Ehkä pitäisi elää eikä jäädä jumittamaan..." Niinpä niinpä. Eläminen on elämistä, oli sitten sinkku tai parisuhteessa. Et kai tarkoittanut, että parisuhde on jumittamista?
Sitoutuu nuorempana tai vanhempana ei KOSKAAN VOI olla täysin varma kaikesta! Se on ihan puhdas mahdottomuus. Tilanteita tulee ja menee. Kaikenlaista tapahtuu.
Jos pelottaa ottaa etäisyyttä kihlattuun, niin yrittäkää ottaa etäisyyttä toisiinne, joku joutuu kärsimään kuitenkin.
Poistakaa toistenne puhelinnumerot ja älkää vilkaisko toisianne...
Itse olen niin onnellisessa asemassa, että ihastuminen on yksipuolista, eikä mulla ole puhelinnumeroa, joten tästä pääsee loistavasti eroon, sillä pikku ihastushan tämä vain on ja ohi menee helposti.
Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ei usko ikuiseen rakkauteen. En ole sellaista omin silmin nähnyt tai kokenut, joten sellaista ei ole.
Lähes kaikki kaverini ovat pyöräyttäneet maailmaan lapsen, koska "halusivat elää", noh, miten kävi.... Nyt he jumittavat kotona lapsiensa kanssa ILMAN miespuolista henkilöä ja "elävät"... Taitaa olla hienoa se "elämä"...
Suurin osa parisuhteista on jumittamista, joko tyttö- / poikaystävä pakottaa elämään vain heille muihin katsomatta tai pahoinpitelevät kumppaninsa millä tekosyyllä tahansa... näitä on nähty niin paljon...
Ehkä joku kaunis päivä minäkin olen niin rohkea, että ryhdyn ELÄMÄÄN enkä anna yhden ukon retaleen pyöriä jaloissani, KOSKA olen nuori ja tahdon ELÄÄ
no,sen ainakin sanon että jos jotain aiot...tehdä sen työkaverin kanssa niin jätä kumppanisi.Mikään ei oo hirveempää kun pettäminen.Ja siitä tulee itellensäkkin arvet.Ja jos naisesi saa tietää sen on yleensäkkin sen jälkeen vaikeeta enää elää suhteessa.Mielestäni katsoa saa muttei koskea:)