Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut tappelua miniöitten ja anoppien välillä. Ja aika paljon hämmästellyt. Tuntuu että jonkin sortin valtataistelu on meneillään.
Huvittavimpia vastauksia tulee selkeästi kitkerän katkerilta miniöiltä, eritoten jos joku miniä sattuu pitämään anopista ja tulee vielä kaiken lisäksi toimeen. Miten se nyt voi olla monelle niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää?
Itse tulen oman anoppini kanssa hyvin toimeen. Ja minusta on ihan mukavaa kun välillä kyläillään puolin ja toisin. Jutustelua kun riittää aina. Toki olemme eri aikakaudelta, joten sanomattakin selvää ettemme ole aina samaa mieltä asioista, mutta mitäs siitä?
Mieheni soittelee äidilleen useamman kerran viikossa. Olenkin vähän kateellinen heidän perheelleen lämpimistä väleitä, koska omassa perheessa asiat ovat aika lailla toisin. Ovat aina olleet.
Nyt mielä vähemmän kun kaksi siskoa on ulkomaillekkin muuttaneet.
Eli koittakaas vähän antaa tilaa myös niille vanhankansan anopeille, ei sitä pidä niin helposti omaan nahkaansa ottaa. Anopit ovat kuitenkin synnyttäneet teille sen ihanan miehen jota rakastatte, ja tottahan äidit aina haluavat tietää mitä oman lapsensa elämässä tapahtuu.
Monta kertaa se oma asennekkin ratkaisee miten tulee toimeen sukunsa kanssa. Ja tämä maailma kun sattuu olemaan omaa napaa isompi.
Ja ennen kun joku kitkerän katkera taas vastaa, olen 30v. En anoppi vaan itse miniä, joka sattumoisin tulee hyvin toimeen oman anoppinsa kanssa.
Huvittavimpia vastauksia tulee selkeästi kitkerän katkerilta miniöiltä, eritoten jos joku miniä sattuu pitämään anopista ja tulee vielä kaiken lisäksi toimeen. Miten se nyt voi olla monelle niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää?
Itse tulen oman anoppini kanssa hyvin toimeen. Ja minusta on ihan mukavaa kun välillä kyläillään puolin ja toisin. Jutustelua kun riittää aina. Toki olemme eri aikakaudelta, joten sanomattakin selvää ettemme ole aina samaa mieltä asioista, mutta mitäs siitä?
Mieheni soittelee äidilleen useamman kerran viikossa. Olenkin vähän kateellinen heidän perheelleen lämpimistä väleitä, koska omassa perheessa asiat ovat aika lailla toisin. Ovat aina olleet.
Nyt mielä vähemmän kun kaksi siskoa on ulkomaillekkin muuttaneet.
Eli koittakaas vähän antaa tilaa myös niille vanhankansan anopeille, ei sitä pidä niin helposti omaan nahkaansa ottaa. Anopit ovat kuitenkin synnyttäneet teille sen ihanan miehen jota rakastatte, ja tottahan äidit aina haluavat tietää mitä oman lapsensa elämässä tapahtuu.
Monta kertaa se oma asennekkin ratkaisee miten tulee toimeen sukunsa kanssa. Ja tämä maailma kun sattuu olemaan omaa napaa isompi.
Ja ennen kun joku kitkerän katkera taas vastaa, olen 30v. En anoppi vaan itse miniä, joka sattumoisin tulee hyvin toimeen oman anoppinsa kanssa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minulla on myöskin mukava anoppi, anoppini on minulle läheisempi, kuin oma äitini.
Käytät vielä samoja sanoja ja lauseitakin kuin täällä on jo aiemmin suollettu.
Mukava ihminen on mukava, onpa hän sitten anoppi tai tytär tai miniä tai mikä vaan. Vittumainen ihminen on vittumainen, onpa hän sitten anoppi tai tytär tai miniä tai mikä vaan. Hör och häpna, ihan sama koskee myös miespuolista ihmiskuntaa.
Mukavat ihmiset tulee keskenään toimeen ihan helposti. Mutta jos kahdesta ihmisestä vain toinen on mukava, ja se toinen onkin vittumainen, niin rakennapa siinä sitten mukava ihmissuhde.
Aika mahdotonta, vaikka olisi miten päin ja "antaisi tilaa" sille toiselle. Pirulla on aina ollut tapana viedä koko käsi, kun sille pikkurilliä tarjoaa.
Niinpä,
Sinäkö olet sitten se ihminen joka osaa suorilta käsin kertoa kuka on vittumainen, hankala ihminen ja kuka on se kaikkien kanssa toimeentuleva mukava ihminen?
Sillehän ei voi yhtään mitään voi jos kahden ihmisen arvomaailmat ja käsitykset eivät kohtaa. Mutta omalle asenteelle voi tehdä hyvinkin paljon.
Kuten tossa aikaisemmassa viestissä sanoin, ei pidä ottaa niin herkästi omaan nahkaansa. Jos tässä maailmassa lähtee jokaisen kiukuttelevan ihmisen kanssa myös kiukuttelemaan niin aika lapselliselle tasolle vajoaa. Anopit ja miniät ovat kuitenkin eri sukupolvea, joten niitä mielipide ja käsityseroja voi tulla vastaan hyvinkin paljon. Johan lastakin kasvatetaan eri aikakausina eri tavalla.
En mene väittämäänkään että nk. "hankalan" ihmisen kanssa pitäisikään yrittää väkisin ihmissuhdetta luoda. Mutta aikuinen, fiksu ihminen osaa jättää omaan arvoonsa ikävät letkautukset. ja vaikka vetää naamalleen sen teennäisen ystävällisyyden.
Itselläni oli aikanaan sellainen anoppikokelas joka ei pitänyt minusta lainkaan. Yritin tarjota ystävällisyyttäni. Mutta kerta ei kelvannut, ei se minua juuri liikauttanut suuntaan eikä toiseen. Kohdatessa olin hyvin kohtelias ja puhelin yksinkertaisista asioista kuten säästä jne.
Sitä jokainen anoppi ja miniä jotka jollain astella taistelee toisiaan vastaan voi myös omassa pienessä mielessä miettiä kuinka vaikeaan tilanteeseen sitä oman miehensä/vaimonsa laittaa.
Kerta tämä palsta on täysin naisten valloittama kysymys on suoraan suunnattu sitten naisille:
Kuinka moni ihminen meistä naisista kestäisi jos oma mies haukkuisi joko omaa anoppiaan tai appiukkoaan? Aika harva kuitenkin.
Sitä vaan elämässä aina tulee kohtaamaan sellaisia ihmisiä joittenka kanssa ei tule juttuun. Mutta edelleen se oma asenne ja käyttäytyminen ratkaisee. Ja aina siinäkin tilanteessa PITÄÄ muistaa, että vaikka vastaan tulee ihmisiä joittenka kanssa kemiat eivät täsmää. Se EI TEE toisesta ihmisestä automaattisesti hankalaa/tyhmää/yksinkertaista ihmistä.
Asiat vaan eivät ole niin musta-valkoisia
"Kuinka moni ihminen meistä naisista kestäisi jos oma mies haukkuisi joko omaa anoppiaan tai appiukkoaan? Aika harva kuitenkin."
Eikös tämä palsta ole sitä varten, että voi anonyymisti päästää enimmät höyryt ulos? Jos purkaa täällä tuntojaan, ei se välttämättä tarkoita että heittää samat asiat suoraan päin miehen ja anopin naamaa.
Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja ne perustuvat aina johonkin.
Katsos kun asiat todellakaan eivät ole mustavalkoisia. Tekstisi mukaan sinulla on hirveä tarve korottaa itsesi muiden kirjoittajien yläpuolelle. Kai sentään muistat, ettet voi tietää meidän muiden elämästä yhtään mitään muuta kuin sen, mitä tänne kirjoitetut sanat sattuvat ilmaisemaan - oman tulkintasi läpi vielä.
Minusta on ennen kaikkea aivan lapsellista tulla jollekin palstalle moittimaan muita kirjoittajia "herkkänahkaisuudesta" ja kehuskelemaan, miten hyvin itse on onnistunut ihmissuhteissaan. Sinä olet sitten ilmeisesti todella ihmeellisen kestävä - tai täysin tunteeton, välinpitämätön tyyppi, johon mikään ei milloinkaan koske.
Sinusta ehkä "teennäinen, ystävällinen hymy" on ihan OK juttu. Minulle, ja varmaan monelle muullekin, teeskentely pistää vastaan niin paljon, ettei siihen kerta kaikkiaan pysty.
Kas, meissä ihmisissä on eri herkkyystasoisia tapauksia. Etkö pysty hyväksymään sitä? Mikä tarve sinulla oikeastaan on haukkua täällä herkkiä ihmisiä?
Minä satun muuten olemaan sellainen miniä, jonka anoppi oli jo etukäteen päättänyt, että minä en kelpaa yhtään mihinkään. Itselläni ei todellakaan ollut ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä hänestä, koska en ollut häntä nähnytkään ennen kuin olimme jo asuneet yhdessä ison osaa vuotta.
Parin hassun tapaamiskerran jälkeen rakas ihana ymmärtäväinen anoppi ilmoitti, ettei halua enää koskaan nähdä minua. Siihen ne minun ystävälliset jutteluyritykseni sitten jäivät. Että silleen.
Johtunee varmaankin siitä, että täällä monesti kirjoitetaan todella syyllistävästi niitä miniöitä kohtaan, jotka eivät tule toimeen anoppinsa kanssa; sinustakin miniät ovat vain "katkerankitkeriä" - mistä? Vaikka hyvin tulee anoppinsa kanssa niin ei toisia kannata sen vuoksi ryhtyä alentamaan. Vaikka sinä olet miniä ja olet sattunut saamaan toimivan anoppi-miniä-suhteen, niin onko sinun pakko haukkua kaikki muut anopit/miniät, jotka eivät ole yhtä hyvässä tilanteessa? Voitko todella tietää, että vain siinä yhdessä ja ainoassa osapuolessa on vika?
Ja uskon, että nekin miniät ovat tahtoneet tulla toimeen anoppinsa kanssa ja valitettavasti siitä ei ole tullut mitään, heidän kemiansa eivät vain ole toimineet tai muuta vastaavaa. Koitapa mennä vaikka naimissa olevana kirjoittaa eropalstalle, uskottomuuspalstalle kertoa kuinka miehesi on uskollinen, lapsettomuuspalstalle kuinka sinulla on lapsia, äiti-palstalla tai yh-palstalla että sinua ei väsytä laisinkaan ja hyvin jaksat. Voit huomata jotain yhtäläisyyksiä sinuun suhtautumisessa ;)
Terveisin myös miniä, joka tulee toimeen hyvin anoppinsa kanssa
Ennen kuin eksyin läpättämään muita asioita,
alunperin kirjoitin juuri niitä karkeran kitkeristä kommenteista jos joku tällä palstalla ilmoitti tulevansa toimeen anoppinsa kanssa.
Ja toinen pointtini on se että vaikka ei tulisi toimeen keskenään, se ei tarkoita sitä että toinen olisi automaattisesti hankala ihminen. Kun eivät kemiat kohtaa niin ne eivät kohtaa.
Silti sitä voi vaikka hammasta purren olla kohtelias. Se kuuluu minusta jotenkin automaattisesti hyviin käytös tapoihin. Koskee sekä anoppia että miniää.
Elävässä elämässä kun on niin helppo väistellä sellaisia ihmisiä joista ei pidä. Mutta suku vaan on sellainen jota ei pysty vaihtamaan. Valitettavasti. Samalla tapaa kun en itse pysty omaa perhettäni vaihtamaan. Toimeen on vaan tultava vaikka kuinka välillä hattua kiristää.
Jo pelkästään kahden eri sukupolven välinen kuilu on se joka monasti aiheuttaa näkemyseroja. Kuten kasvatus, vapaa-ajanvietto jne jne. Vanhemmat ihmiset haluavat helposti neuvoa ja työntää nokkansa "toisten asioihin", ja taas nuoremmat ottavat liiankin herkästi nahkaansa.
Jos anoppi heittää kärkevää kommenttia, --->Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tekee edelleen vaan asiat niin kuin on aikaisemminkin tehnyt. Ei sitä kuitenkaan anopin kanssa eletä.
Sitä elämä vaan voi olla paljon helpompaa kanssa ihmisten kanssa jos kaikkea ei otettasi niin kovin vakavasti ja kirjaimellisesti.
Kyllä täällä on ihan aikuisia ihmisiä lukemassa ja kirjoittamassa, taidat itse olla hyvin nuori, kun ymmärryskykysi näyttää jäävän aika matalalle ja yksioikoiselle tasolle.
Turun Sanomissa oli tänään tällainen, parisuhteita koskeva yleisönosastonkirjoitus. Minusta se sopii ihan hyvin kaikenlaisiin ihmissuhteisiin, sillä aitojen tunteidensa kieltäminen ja piilottaminen ei missään tapauksessa johda hyvään.
Energiaa ei kannata tuhlata mökötykseen
Kirjat ovat kuin kavereita, joidenkin kanssa vuorovaikutus pelaa ja hyvä niin. Hyvän kirjan haluan melkein aina myös omistaa, koska silloin voin tehdä omia merkintöjäni ja hyödyntää niillä vaikkapa omien lapsenlapsieni uteliaisuutta, jos haluavat tutustua vanhan ihmisen mielipiteisiin.
En ole vielä nähnyt kirjaa kirjoitetuksi mököttämisestä, mikä toiminta vielä nykyisinkin kuulemma saattaa vallita nuortenkin parissa. Olen luullut, että nykyään, kun tiedetään jo, miten asioista ja tunnetiloista voi ja pitää puhua, niin löytyy kuitenkin aviopareja, joissa jompikumpi mököttää.
Olen asiasta luennoidessani korostanut juuri tällaisen ihmisen kyvyttömyyttä ilmaista itseään rehellisesti. Kun on vihainen, mustasukkainen, alemmuudentuntoinen, kateellinen ei varmaan kehtaa tunnustaa tällaisia negatiivisia tunnetilojaan, mutta sortuu käyttämään voimaansa "vastustajaansa" kohtaan pahimmalla mahdollisella tavalla... eli etääntyy, kieltää vuorovaikutuksen ja muka elämä jatkuu.
Kieltäessään rehellisen tunteiden purun - osaamattomuudessaan - asettuu kuitenkin ikäänkuin toisen yläpuolelle hallitessaan tilannetta.
Älkää turhaan kuluttako energiaanne mökötykseen. Parisuhdettanne ette sillä paranna... päinvastoin.
Soili Salokangas
Julkaistu 7.2.2007
On hyvä, että sinulla menee hyvin appivanhempien kanssa. Mutta kai tiedät, ettei kaikilla voi olla niin hyvin kuin sinulla kuten kirjoitat. Eikä ratkaisuun auta ne keinot, jotka tarjoat. Olemme kokeilleet. Jokaisen pitäisi osata alkeellisemmat käytössäännöt, mutta niiden osaaminen ei usein riitä, jos toinen osapuoli (anoppi&appi) ei kunnioita toista (miniä&mies).
Miksi leimaat meidän vastaanhangoittelijat, jotka rohkenevat olla eri mieltä kanssasi, kitkerän katkeriksi, joilla on vain asenneongelma, jotka eivät ymmärrä olla kiitollisia miehen vanhemmille, koska nämä ovat saattaneet tuon lapsen alulle, ja siitä syystä vain emme tule toimeen?
Mieheni ei enää ole lapsi, eikä hänen tarvitse soitella äidille ja isille useita kertoja viikossa, koska mistä hän juttelisi vanhemmilleen, jotka eivät todellisuudessa ole kiinnostuneita hänen asioistaan, elleivät ne jotenkin liity hänen vanhempiinsa? Aika monta vuotta sivusta seuranneena, ja mieheni historian tuntevana, voin sanoa, että tyypillinen puhelu appivanhemmilta on: mitä teet huomenna/vkoloppuna, tuletko auttamaan?
Ja mieheni tietää tämän todella hyvin, että soitto heiltä tarkoittaa aina vain tätä. Eivät he vietä aikaa yhdessä, eivät kulje jäkismatkeissa, eivät käy kalassa. Mieheni ja isänsä käyvät huollattamassa apen autoa, hakemassa juttuja anopille ja apelle, usein mieheni bensoilla. Tämä ei ole katkeran miniän puhetta, vaan hieman ärtyneen miniän, joka ei ymmärrä alkeellisempien käytöstapojen puutetta, miksi he näkevät miehessäni vain auttajan, jonka pitäisi auttaa vain heitä?
Appivanhempieni pitäisi teoriasi mukaan olla kiitollinen minulle, minun suvulleni, pitkälle esi-äitien ja -isien ketjulle, joka saattoi Minut alulle, kiitollinen Minulle, joka valitsi tuon Miehen, kiitollinen Miehelle, joka valitsi minut, jotta me emme jäisi yksin. Jotta me auttaisimme vanhempiamme heidän vanhuudenpäivinä, jotta he eivät jäisi yksin. He ovat tässä eläköitymässä, he tässä enemmän apua tarvitsevat. Eli jos ketään kutsutaan katkeraksi, se ilmaisu kuuluu anopille ja apelle.
Loppuhuomautuksena: Kyllä sen riidan saa pystyyn ihan vain yksikin ihminen, ei siinä kahta tarvita, et ole koskaan kuullut työpaikka- ja koulukiusaamisista? Eikä sen kiusatun kohdalla ole kysymys mistään yksipuolisesta asenneongelmasta, vaan siitä, että joko henkilökemiat eivät natsaa tai se vastapuoli on päättänyt vain olla tykkäämättä sinusta. Eikä tähän auta mikään muu kuin tunteiden purku täällä palstalla.
Jotkut miniät, kuten minäkin, ovat aloittaneet appivanhempiin tutustumisen kuten sinä, hyvissä merkeissä, kaikki näytti aluksi menevän hyvin, tulimme toimeen, niin sanoakseni. Mutta ei tämä tila jatkunutkaan pidemmän päälle, vaikka tekemisissä olemmekin, vietämme joulut jne yhdessä... Mutta luottamus on kadonnut iäksi.
Tiedän, että he ovat mieheni vanhempia, siksi puran tuntojani täällä, enkä heille, kun vierailemme heillä. Mielestäni se osoittaa, että minulla ei ole asenneongelmia. Kaikista ihmisistä ei ole pakko pitää. Vai pidätkö sinä aivan kaikista ihmisistä, joita tapaat, joita olet tavannut elämäsi aikana?
Kyllähän tänne on mahduttava puolesta ja vastaan, vaan väärin on jos kukaan ei tahdo antaa toisilleen tilaa ja antaa mahdollisuutta kirjoittaa mistä on tarve. Ihmiset ovat erilaisia, eikä kukaan voi toisen puolesta elää ja ratkaista miten tullaan toimeen kenenkin kanssa. Jos kielteisyys ärsyttää sitä ei pidä silloin edes lukea saati ryhtyä ajattelemaan.
Heitit oletuksen, ettei kellään olisi miestä joka sättii vaimon vanhempia. Minullapa on! Koko suhteemme alkuvuodet kuluivat siihen, miten karsea äitini onkaan ja isäni pihalla aivan kaikesta saati pienilukuinen sukuni hienostelevaa p***sakkia. Anoppi ja appi säestivät taustalla, joten jos olisin kaiken uskonut pitäisin itseäni mahdottoman surkeana ihmisyksilönä jonka pitäisi vain ripotella tuhkaa päällensä.
Minä menin naimisiin hyvin erilaisista oloista olevan miehen kanssa, jota rakastin ja rakastan yhä samoin kuin hän minua. Vuosien saatossa asiat ovat pehmenneet, teot puhuneet puolestaan ja ilkeät sanat vaienneet liki kokonaan. Yksi tärkeä asia on ollut se, mitä äitini on neuvonut että pidä suusi kiinni ja ole fiksumpi. Se on auttanut, mutta myös hidastanut haavojen paranemista.En minä kaikkea pysty unohtamaan ja vaivoin vältin tanssimasta appiukon haudalla hautajaisten jälkeen.Mutta varmasti se erilaisuuden pelko ja siitä aiheutuva anopin/miniän kohtelu on osasyynä tämänkin palstan vihaisiin purkauksiin.
Joten antaa nyt vaan kunkin täällä purkaa tunteitaan. Mieluummin tänne kuin järjestää niitä kurjia kohtauksia oikeassa elämässä, joista ei sitten vuosikausiin selvitä. Jos itse olisin aikoinaan tämänkin palsta löytänyt miten monet kerrat olisin saanut helpotusta omassa tilanteessani.
Oletko lukenut Kanteletarta? Jo muinaiset suomalaiset ratkoivat samoja anoppi-miniä-ongelmia kuin nytkin :D
Minulla on ollut anoppi viimeiset 16v ja ikinä ei ole tullut eripuraa. Ei senkään jälkeen kun erosin miehestäni. Nykyään anoppini poika on siis ex-mieheni ja yhä kyläilen hänen luonaan ja hän pitää minusta omalla hiljaisella tyylillään.
UUdella miehelläni on kyllä äiti mutta ei mitään kontaktia häneen enkä ole häntä tavannut. Joten arvostan sitä jos kontakti on, pitäkää siitä kiinni!!!! Vanhemmissa ihmisissä on voimavara, sitä ei nuoret heti ymmärrä mutta ajan mittaan sen tajuaa.
Ensiksi kysyn, onko sinulla lapsia??? Vaikuttaa siltä ettei ole. Odotappas vaan sitä hetkeä kunnes niitä alkaa tulemaan, voi olla toinen ääni kellossa sitten!
Itse tulin mainiosti toimeen anoppini kanssa enne lapsia....nyt on sitten toisin, kun esikoinen syntyi. Ja en ole katkera en siteen yhtään. Jos anoppi toimillansa halusi ja haluaa pilata välimme, niin senkus sitten.