ongelmani on tämä: Olen tapaillut jo jonkin aikaa erästä ihanaa miestä, mutta en anna itselleni rauhaa ihastua ja rakastua häneen niin paljon, kuin kuvittelen voivani. Silloin tällöin iltaisin jätän aivoni nurkkaan, ja tunne on loistava (en ole koskaan kokenut vastaavaa), mutta sitten aamu tulee taas...
eli häpeän miestäni jollakin tavalla. HÄn ei ole perinteisessä mielessä "normaalin" näköinen ja hänen vaatteensakin häiritsevät toisinaan. HÄn on todella sosiaalinen ja pidetty persoona molempien sukupuolien kesken ja minua häiritsee valtavasti tämä seikka, että miksi minua nämä asiat häiritsevät, kun muita ei. Persoonaltaan hän on massasta poikkeava ja ihastuin miltei heti, mutta silti en ole kehdannut kertoa kavereilleni asiasta.
En ole itsekään ulkonäkökeskeinen, sillä kaapistani ei esim. meikkejä juuri löydy jne. Olen ajatellut että tämä kaikki johtuu minusta, sillä itsetuntoni ei ole parhaimmillaan ja mietin aivan liikaa sitä mitä muut minusta ajattelevat. Tuntuu vain, että hän on niin eri maailmasta kuin minä, mutta silti en tahdo päästää irti, sillä uskon jos saisin itseni jonkin kynnyksen yli voisin rakastua häneen tosissani. En muista milloin viimeksi olisin kohdannut ihmisen, joka olisi aiheuttanut samanlaisia tunteita ja jonka kanssa olen kuvitellut jo tulevaisuutta pidemmällekin.
Inhoan itseäni, koska häpeän tunne on niin voimakas. Pelkään ettei valintaani hyväksytä. Ehken edes ansaitse häntä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia, tai häpeästä ylipäätänsä. Miten pääsisin yli, koska en häntä haluaisi menettääkään. Yhden kerran sen jo omaa tyhmyyttäni miltei tein ja se sattui enemmän kuin uskoinkaan.
eli häpeän miestäni jollakin tavalla. HÄn ei ole perinteisessä mielessä "normaalin" näköinen ja hänen vaatteensakin häiritsevät toisinaan. HÄn on todella sosiaalinen ja pidetty persoona molempien sukupuolien kesken ja minua häiritsee valtavasti tämä seikka, että miksi minua nämä asiat häiritsevät, kun muita ei. Persoonaltaan hän on massasta poikkeava ja ihastuin miltei heti, mutta silti en ole kehdannut kertoa kavereilleni asiasta.
En ole itsekään ulkonäkökeskeinen, sillä kaapistani ei esim. meikkejä juuri löydy jne. Olen ajatellut että tämä kaikki johtuu minusta, sillä itsetuntoni ei ole parhaimmillaan ja mietin aivan liikaa sitä mitä muut minusta ajattelevat. Tuntuu vain, että hän on niin eri maailmasta kuin minä, mutta silti en tahdo päästää irti, sillä uskon jos saisin itseni jonkin kynnyksen yli voisin rakastua häneen tosissani. En muista milloin viimeksi olisin kohdannut ihmisen, joka olisi aiheuttanut samanlaisia tunteita ja jonka kanssa olen kuvitellut jo tulevaisuutta pidemmällekin.
Inhoan itseäni, koska häpeän tunne on niin voimakas. Pelkään ettei valintaani hyväksytä. Ehken edes ansaitse häntä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia, tai häpeästä ylipäätänsä. Miten pääsisin yli, koska en häntä haluaisi menettääkään. Yhden kerran sen jo omaa tyhmyyttäni miltei tein ja se sattui enemmän kuin uskoinkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni oli joitakin vuosia sitten lähes vastaava tilanne. Kaikin puolin hyvä tyyppi, mutta jotenkin vain hävetti hän ja hänen kanssaan olo. Ihastumisen mentyä äljellä oli vain koko ajan kasvava nolous. Pakko oli päästää irti.
Ihan luonnollista. Minua hävettä että on vaan laatikko-Lada, mutta kaikkea ei voi saada. Muut ohittaa moottoritiellä niin läheltä, että tuulilasi on ravassa. Luultavasti sulle käy samalla tavalla, jos mies ei olle kuranttia tavaraa.
Sillä tavarasuhteitahan ihmissuhteet on, vai mitä mieltä olet? :D