Että se sitten niistä sarasvuoitten jne. höpötyksistä.
"Ilo on pahasta
YHDYSVALLOISSA tehdyn tutkimuksen mukaan pahantuuliset työntekijät ovat huomattavasti luovempia ja tehokkaampia kuin onnelliset ja iloiset ihmiset. Hyväntuuliset ihmiset eivät varaudu kriiseihin vaan havahtuvat niihin yleensä vasta liian myöhään. Pahantuuliset sen sijaan uskovat kaiken menevän pian päin p-tä ja ovat työssään analyyttisempiä sekä kiinnittävät enemmän huomiota yksityiskohtiin, paljastaa Rice Universityn tekemän selvitys."
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/200702065707303_hu.shtml
"Ilo on pahasta
YHDYSVALLOISSA tehdyn tutkimuksen mukaan pahantuuliset työntekijät ovat huomattavasti luovempia ja tehokkaampia kuin onnelliset ja iloiset ihmiset. Hyväntuuliset ihmiset eivät varaudu kriiseihin vaan havahtuvat niihin yleensä vasta liian myöhään. Pahantuuliset sen sijaan uskovat kaiken menevän pian päin p-tä ja ovat työssään analyyttisempiä sekä kiinnittävät enemmän huomiota yksityiskohtiin, paljastaa Rice Universityn tekemän selvitys."
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/200702065707303_hu.shtml
Vastaukset 18
Vanhimmat
Yhdysvalloissa?? Rice Universityn???? Onpa se vaikuttava tietolähde. Olen mykistynyt ja murjotan loppupäivän, tehokkaasti töitä tehden.
Niin Rice Univ. on rankattu 17. parhaaksi US Newsin mukaan. Kaikenkaikkiaan USA:ssa on n. 3.600 yliopistoa.
http://www.usnews.com/usnews/edu/college/rankings/brief/t1natudoc_brief.php
Hui! Olen ällikällä lyöty! Ihan yliopisto??? Vai olisiko sittenkin paikallista teekkarihuumoria, pahantuulisten nettinörttien tai jopa ihan CIA:n arkistoista. Mutta uskotaan, uskotaan kun se ihan iltapäivälehdessä ja netissä sanotaan.
No niin, nyt jo ennestään kiukkuiset ja sivistymättömät suomalaiset saavat oikein luvan kanssa kiukutella kuin pahaiset kakarat!
Ehkä sen takia Suomi onkin eräs maailman vauraimmista maista?
käytännössä näkyy?
Rikkaat rikastuu, raha tulee rahan tykö.
Liliuskin on saanu pätäkkää ihan miehekkäästi.
Lilius ymmärtää pysyä pahantuulisena.
Yhdestä näkövinkkelistä näin varmaan onkin.
Miten sitten on, kun ne pahantuuliset myrkyttävät työilmapiirin ja tämän seurauksena alkaa työyhteisön pahoinvointi näkyä lisääntyvinä sairaspoissaoloina?
Masennus- ja työuupumusluvut lähtivät roimaan nousuun samaan aikaan kun virastoissa siirryttiin yksityisistä työhuoneista avoimiin työpisteisiin. Aikaisemmin mököttäjät saivat mököttää omassa rauhassaan ja kälättäjät joutuivat menemään taukotilaan juoruamaan. Nyt kälätyksestä ja mökötyksestä pääsee osalliseksi jokainen, tahtoi tai ei. Ihmekös tuo jos semmosessa hulinassa böönautti iskee.
Meillä on nykyään pääosin avokonttoreita ja on näissä tiloissa välillä kipinät lennelleet, pääasiassa melun takia.
Ihmisiä on jouduttu siirtämään konttorista toiseen tämän takia.
Toinen pointti on se, että toisella on kuuma ja toisella on kylmä.
että tavallaan työpaikoilla tarvitaan erilaisten sosiaalisten ja psykologisten roolien sekamelskaa. Se, jolla on esim. porukan piristäjän ja hauskuuttajan rooli ei voi toteuttaa roolinsa mukaista käyttäytymistä jos ei ole hapannaamoja ja kaikkeen kyynisesti suhtautuvia tyyppejä. Monien työtehtävien onnistumisen ja yhteisten päämäärien saavuttamisen kannalta on myös hyvä, että on tietynlainen roolien dynamiikka.
Toisaalta joku voi ikäänkuin tahtomattaan joutua/ajatua olosuhteiden pakosta tai asemansa vuoksi itselle epämieluisaan rooliin ja se alkaa kuormittaa henkisesti. Aika jännä ilmiö yleensäkin, miten nuo roolit työyhteisössä menevät ja mikä osuus niissä on persoonan mukaista toimintamallia ja mikä taas enempi sosiaalisesti ja tilannekohtaisesti määrittynyttä.
mihinköhän se iloisuus, hyväntuulisuus ja positiivisuus suurimmalla osalla perustuu, siihen et ollaan henkisesti paremmissa sfääreissä vaikka heikko ja veltto ruumis siellä duunipaikalla aikaa kuluttaiskin. Eikä sovi unohtaa et humala se on syntymähumalakin, kait se nyt on selvää et sellainen kevyt 2.5 promillen syntymähumala vaikuttaa kaikkeen mitä tekee.
tuossa varmaan perää on, meilläkin on töissä näitä yltiöpositiivisia vaimon tossun alla olevia "miehiä", joiden työhuoneen seinä on vuorattu muijan ja lasten kuvilla, lisäksi jokunen luontokuva kesäiseltä asuntovaunumatkalta Lapista. Radiossa niillä soi vanha iskelmä, ne hymyilevät aina ja ovat pomon kanssa mielin kielin ja kyseistä läskireittä pitkin kiipeävät parempiin tehtäviin. Mutta niiden kompetenssi työntekijänä sitten on mitä on, me angstiset kollegat korjaamme niiden jälkiä neljän jälkeen iltapäivällä kun ne ovat vaimon kanssa salsaharjoituksissa.
että ottaa niin saatanasti päähän justiinsa nuo yltiöpositiiviset henkilöt työpaikalla. Ne kun juuri on usein niitä teflontyyppejä eli mihinkään ei tartu eikä mikään tartu niihin. Ja siihen vielä yhdistettynä se asenne, että oma (perhe)elämä on täydellinen ja sitä on välttämätön tarve hehkuttaa joka ikisessä kahvipöytäkeskustelussa ja palaverin alussa. Aina ei vaan jaksais olla pakotettu kuuntelemaan toisten yksityisasioita.
Omassa ex-työpaikassani sitten riitti näitä, joilla on mitä mainioin puoliso, (lapsen)lapset, koira, anoppi jne. Sitten kovaan ääneen kauhistellaan joka käänteessä miten nykyään ihmisillä menee huonosti, erotaan, on kaiken maailman ongelmia jne., yhtään miettimättä, että entäpä jos tässäkin porukassa on kuulolla joku jota ko. ongelmat koskettavat...
Ja taukotilan pöydällä tietysti valokuva-albumit nähtävillä joka reissusta mikä on siipan kanssa tehty, lasten valokuvat laitettu ei vain oman työpöydän kulmalle vaan myös yhteiselle ilmoitustaululle.
Anteeksi katkera ja kyyninen (?) purkaukseni mutta tää on asia, joka todella nyppii!
mutta asiaa. Taukotiloista tulee mieleen se, että mainitsemani salsamiehet muistavat aina laittaa työkavereille postikortin reissuiltaan vaimon kanssa. "Lämmintä 30, vedessä 24, hyvää ruokaa, vähän viiniä maisteltu". Sitten kun niitä ei kukaan kehtaa heittää pois niin niitä kortteja on tallessa ainakin ne seitsemän vuosikertaa jotka itse olen taukotilassa viettänyt. Niitä on laiteltu sinitarralla laseihin ja nuppineuloilla ilmoitustauluihin. No oikeasti mua nyt vaan vituttaa nää pakkaset.
paras oli meillä kun eräs onneaan hehkuva, juuri isoäidiksi tullut henkilö kiikutti kahvihuoneen pöydälle jonkun imetyskerhon (älkää kysykö tarkemmin?!) esitteen, vaikka työyhteisössämme ei tuolloin ollut yhtään imeväisikäisen lapsen äitiä tai isää. Oli vaan niin suuressa onnenpuuskassa kai.
Ja sitten vielä ne teennäisen humoristiset ketjukirjeet joita laitetaan tulemaan sisäisessä sähköpostissa tai mikä pahempaa, kopioidaan lojumaan siihen taukopaikan pöydälle. Niissähän on yleensä jotain tosi vitsikästä tyyliin "lupsakan savolaesen elämänohjeita". Ei vaan jaksa enää näitä, ei.
Ja meillä vielä pomolla oli tapana ottaa jouluateriapuheessaan esille, että ketkä ovatkaan menneet naimisiin ja lisääntyneet kuluneen vuoden aikana, ja raskaudet tietysti myös julkistettiin viimeistään tällöin. Miten ihastuttavaa yhteisöllisyyttä! Eikö voisi tasa-arvon nimissä kertoa myös kenellä kaikilla avioliitto hajosi ja pullat ei ole uunissa vieläkään, vaikka mitä ilmeisemmin yritystä on ollut jo pidemmän aikaa.
on toisten työntekijäin olo yhtä helvetii joten olkaa vain ilosii.