Miten parisuhteenne ja elämänne on muuttunut kun olette saaneet lapsen?
-Onko teillä enään aikaa toisillenne ja onko keskenäinen suhteenne muuttunut jollaitavalla? (olen kuullut kauhujuttuja siitä miten parisuhde muuttuu kämppäkaveruudeksi jne.)
-Käyttekö enään yhdessä ulkona syömässä, bilettämässä? (vai käyttekö vuorotellen kavereiden kanssa bilettämässä?)
-Millaisille kesälomamatkoille voi pienen lapsen kanssa lähteä? (olemme tottuneet käymään ulkomailla, huvipuistoissa, festareila, risteilyillä, kylpylöissä jne. joudummeko lapsen syntymän jälkeen lopettamaan reissaamisen?
-Onko vauvasta mitään HYVÄÄ vaikutusta parisuhteelle?? (Liikaa kuulee juttuja siitä miten lapsi suunnilleen tuhoaa suhteen)
-Mitä voi harrastaa pienen lapsen kanssa niin ettei elämä muutu kotona kökkimiseksi? Vai pitääkö lapsi viedä hoitoon jos haluaa säilyttää harrastuksensa?(yhteiset sellaiset) Vai pitääkö ruveta harrastamaan vuorotellen... eli toinen jää ns. lapsen likax kotiin? (Siitähän se parisuhde varmasti kärsii!)
Suurin pelkoni olisi että emme pääsisi enään kaxin minnekkään emmekä keksisi mitään yhteisiä "koko perheen" harrastuksia. Molemmat kävisivät vuorotellen bilettämässä kaveriporukalla, matkoilla, harrastuksissa jne. Se olisi varmasti lopun alkua parisuhteelle.
-Onko teillä enään aikaa toisillenne ja onko keskenäinen suhteenne muuttunut jollaitavalla? (olen kuullut kauhujuttuja siitä miten parisuhde muuttuu kämppäkaveruudeksi jne.)
-Käyttekö enään yhdessä ulkona syömässä, bilettämässä? (vai käyttekö vuorotellen kavereiden kanssa bilettämässä?)
-Millaisille kesälomamatkoille voi pienen lapsen kanssa lähteä? (olemme tottuneet käymään ulkomailla, huvipuistoissa, festareila, risteilyillä, kylpylöissä jne. joudummeko lapsen syntymän jälkeen lopettamaan reissaamisen?
-Onko vauvasta mitään HYVÄÄ vaikutusta parisuhteelle?? (Liikaa kuulee juttuja siitä miten lapsi suunnilleen tuhoaa suhteen)
-Mitä voi harrastaa pienen lapsen kanssa niin ettei elämä muutu kotona kökkimiseksi? Vai pitääkö lapsi viedä hoitoon jos haluaa säilyttää harrastuksensa?(yhteiset sellaiset) Vai pitääkö ruveta harrastamaan vuorotellen... eli toinen jää ns. lapsen likax kotiin? (Siitähän se parisuhde varmasti kärsii!)
Suurin pelkoni olisi että emme pääsisi enään kaxin minnekkään emmekä keksisi mitään yhteisiä "koko perheen" harrastuksia. Molemmat kävisivät vuorotellen bilettämässä kaveriporukalla, matkoilla, harrastuksissa jne. Se olisi varmasti lopun alkua parisuhteelle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
pahalla tarkoita, mutta kuulostaa siltä, ettei teidän kannata vielä kannata edetä lapsen yrittämiseen asti. Kun olet/olette valmiita lapsen vanhemmiksi, niin nuo asiat eivät enää ole valtavia pelon aiheita, vaan enemmänkin olette valmiita, uteliaita ja halukkaita nauttimaan (ja joskus vähemmän nauttimaan) lapsen tuomista muutoksista parisuhteeseenne. Tottahan lapsi varsinkin alussa rajoittaa varsinkin äidin menemisiä (esim. imetys ja se, ettei sitä malta lähteä mihinkään), mutta se on kuule pientä se... Jos sinusta tuntuu, ettei parisuhteenne kestä lasta, ei lapsen saaminen ole ajankohtaista.
Itse kävimme myös mieheni kanssa paljon ulkona, matkoilla ym. Nyt meillä on reilu vuoden vanha poika, ja kakkosta odotellaan puolessa välissä raskautta. Emme enää useinkaan käy bilettämässä (emmekä kaipaa sitä todellakaan mitenkään erityisesti), matkoilla käydään lapsen ehdoilla, eli meluisat humalahakuiset väentungosfestarit poissa kuvioista. Ulkomailla voi matkustaa, mutta matkaa, sisältöä ja kohdetta mietitään lapsilähtöisesti. Ikäkin voi tietysti vaikuttaa (minä 30, mies 36)siihen, ettei jatkuva baarissa ramppaaminen kiinnosta. Kavereiden kanssa istutaan ihan mielellämme kotona ja nautitaan hyvästä punaviinistä (paitsi, että minä nyt en sattuneesta syystä sitä enää juo, mutta mies ystävien kanssa toki vieläkin silloin tällöin).
Mutta lapsi on vain vahvistanut parisuhdettamme ja innoissa odotamme myös tätä toista. Tottakai alussa oli rankkaa, kun emme olleet tottuneet yövalvomisiin (paitsi vapaaehtoisiin biletysiltoihin=), imetyksiin ja univajeeseen. Mutta sekin kesti vain vajaa 5 kk, ja sitten helpotti jo kummasti, kun poika rupesi nukkumaan yöt kunnolla.
Mutta meillä oli jo vahva usko parisuhteeseemme ja sen kestävyyteen lapsen/lasten tulla kuvioon mukaan. Mitäänhän ei voi ennustaa, mutta usko ja halu selviytyä (kommunikointi, arvot yms.) ovat tärkeitä siinä vaiheessa kun perheenperustamista ruvetaan tosissaan toivomaan.
Meillä edelleen nautitaan yhdessäolosta, kun poika on päikkäreillä tai yöunilla, juteltavaa riittää.(tottahan usein keskustelu sivuaa poikaa ja hänen touhuamisiaan, mutta sepä onkin puheenaihe, joka kiinnostaa kumpaakin - sekä miestä, että minua=)
Toki juttelemme myös muista asioista, ei meistä kumpikaan missään uutispimennossa maailmanmenosta halua olla. Eikä tarvitsekaan. Hullutellaan ja ollaan ihan kuin ennenkin. Välillä kinataan ja sitten taas sovitaan.
Tekemistä keksii vaikka kuinka, lapset voi ottaa kuitenkin useimpiin juttuihin mukaan! Harrastuksia voi soveltaa, tai vaihtaa lajia sellaiseen, johon pääsette perheenä. Tuskin elämä yhteen harrastukseen kaatuu? Toisekseen näin äitinä, nautin suunnattomasti käydä harrastamassa yksikseni välillä. Vaikka rakastankin miestäni ja poikaani, niin jaksan rakastaa paremmin, kun välillä saan olla yksin.
Kehoittaisin nauttimaan vielä toistaiseksi parisuhteestanne kahdestaan! Kyllä se jossain välissä yleensä rupeaa tuntumaan, että lapset olisivat toivottu lisä parisuhteelle. Ja jos ei rupea tuntumaan siltä, niin eihän kaikkien tarvitse lasta/lapsia yrittää saada.
Nämä nyt olivat minun ajatuksiani asioista, kukin tekee ja ajattelee ihan kuin itse parhaaksi näkee=)
Nämä ovat niin ihmisistä kiinni.. hyvin pitkälle voi ihan itse vaikuttaa siihen, miten asiat menevät.
-Onko teillä enään aikaa toisillenne ja onko keskenäinen suhteenne muuttunut jollaitavalla?
..on aikaa toisillemme, mihinkäs se aika katoaisi. Kyllä ne vauvat/lapsetkin sentään joskus nukkuvat, jolloin on ihan kahdenkeskistä aikaa ja vauvan tykönä on ihan luonnollista kokea senkin olevan aikaa toisillemme, koko perheelle.
-Käyttekö enään yhdessä ulkona syömässä, bilettämässä?
..käydään samaan malliin kuten ennenkin, eli joskus yhdessä ja joskus erikseen. Mitään joka viikonloppuista menoa ei ole viime vuosina ollut muutenkaan, ja voipa joskus mennä useampi kuukausikin ilman ulkona käymisiä. Tätä varten onkin sitten ne lastenhoitajat. Meillä ei ole samalla paikkakunnalla sukulaisia, mutta onneksi toisesta kaupungista löytyy ja näin ollen voimme siellä käydä joskus illalla ulkona. Onneksi on kavereitakin, jotka ovat tarjoutuneet lapsenvahdiksi :) Syömässä ollaan käyty ihan vauvan ollessa mukana!
-Millaisille kesälomamatkoille voi pienen lapsen kanssa lähteä?
..lapsiperheetkin voivat matkustaa. Omat käytännön huomioimisensa se toki vaatii. Emme tietenkään ota lasta mukaan Ruisrockiin.
-Onko vauvasta mitään HYVÄÄ vaikutusta parisuhteelle??
..mikä olisikaan enemmän hyvää vaikutusta, kuin yhteisen nyyttiimme kasvun ja kehityksen seuraaminen. Tai se, kun nukahdamme koko perhe yöunille ja usein miehen kanssa vielä hihittelemme vauvan tuhinalle, kun hän on niin suloinen nukkuessaan.. Vauva on nimenomaan sitä hyvää vaikutusta, eihän lapsi missään tapauksessa negatiivinen asia ole!
-Mitä voi harrastaa pienen lapsen kanssa niin ettei elämä muutu kotona kökkimiseksi? Vai pitääkö lapsi viedä hoitoon jos haluaa säilyttää harrastuksensa?
..riippunee harrastuksista. Voi olla vaikeaa vaikkapa lasketella vauvan kanssa. Jos haluatte yhtäaikaa harrastaa jotain lajia, niin riippuen lajista lapsi on sitten sen aikaa hoidossa.
Ja kun puhut vauvasta, niin se vuosi on kuitenkin niin lyhyt aika, että mahtaako se elämä siihen kaatua jos vuoden ajan harrastuksenne olisivatkin minimissä? Jos elätte suhteessanne sellaisessa symbioosissa, ettei mitään osata tai haluta tehdä ilman toista, kannattaa varmaan vielä jonkun aikaa elellä siinä ja odottaa, että tuntuu siltä, että on valmis edes vuodeksi niistä itsekkäistä haluistaan luopumaan.
on mennyt...
Lapsemme sai alkunsa vahingossa...Lapsia ei oltu suunniteltu vielä vähään aikaan..No, vaaveli tuli maailmaan...ja ja..noh..siis minä olin lapsia halunnut koko ikäni ja kun olin yhden abortin aikoinani vähän vasten tahtoani tehnyt, olin todella onnellinen raskaudesta ja valmistauduin siihen että menemiset menvät minimiin..Mieheni taas ei oikein osannut/osaa asennoitua vielä siihen ettei lapsen kanssa voi noin vaan lähteä ja tehdä ja mennä van on kuljettava murun ehdoilla..ja että omista menemisistä on karsittava..Liian usein meillä on tappelu siitä kuinka mies haluisi lähteä kaljalle ja minä en joko halua/halua laittaa lasta hoitoon/emme saa lasta hoitoon..ja liian usein asiat etenevät niin että mies lähtee joka tapauksessa..Jolloin minä jään tietenkin kotiin..Lapsi on aikalailla kaatunut minun hoidettavaksi..Älä käsitä väärin, rakastamme molemmat lastamme valtavasti, mutta mies ei osaa suhtautua siihen että menemiset on nyt suurimmaksi osaksi menty..mutta minä olen se kuka syöttää(lapsi on korvikkeilla), vaihtaa vaipat, laittaa nukkumaan, kylvettää jne jne..ja jos yritän pyytää apua niin..noh, ainahan joku muu asia on tekemättä ja pitää tehdä juuri nyt..
Miehestäni vielä..hän oli jopa suunnitellut ystäväpariskuntamme kanssa että lähdemme ensi syksynä matkalle etelään..poikamme olisi silloin alle vuoden..sanoin sitten että joo, no olisipa kiva minun sitten iltaisin yhdeksän aikaan linnottautua hotelliin kun he menevät ulos...ja vastaus oli "no mehän laitettais poika tietysti hoitoon loman ajaksi"..VIIKOKSI??HOITOON??ALLE VUODEN IKÄINEN???Tottakai minullekkin tulee joskus olo että olisipa kiva mennä kavereiden kanssa ulos..nyt menen n. reilun kk:n välein..ja mieheni käy n kerran viikossa...lapsen syntymän jälkeen olemme käyneet kerran yhdessä. Silloin kun oli syntymäpäiväni..mutta kokemuksesta voin sanoa että kun on lapsen kanssa 24/7 ja miehen kanssa melkein saman, niin kyllä sitä mielellään lähtee pelkästään kavereiden kanssa ulos...
sanompa sen, että lapsen kanssa ei lähetä festareille tms mutta voihan sen kanssa reissata aluksi vaikka koti-suomessa..ilman alkoholia vanhemmilla ja hirveää meteliä....
ja jos päätätte hankkia lapsen, jutelkaa ensin selväksi se, että molemmat ovat valmiita jäämään kotiin ja huolehtimaan lapsesta.Ei niin että vain toinen on asennoitunut siihen että menemiset on menty, ja toinen huitelee miten haluaa...
mutta tuo se vauveli hyvääkin...kaikesta em huolimatta...joskus köllöttelemme sängyssä yhdessä, joskus kuuntelemme aamuisin murun ääntelyä sängyssä..leikimme ja nauramme yhdessä vauvan ilmeille ja eleille..tottakai enää ei voida extempore ruveta seksiä harrastamaan vaan pitää aina ododttaa siihen kun vauva nukkuu vaikka kuinka tekisi mieli..yhteiset hellyttelyhetket ovat ehkä vähentyneet..kun vauva nukkuu olemme mekin väsyneitä..joskus on vain nipistettävä aikaa toisellekkin..se pitä muistaa ja löytää aikaa ja tarmoa vaikka väkisin...ai niin, olemme me muutaman kerran käyneet yhdessä elokuvissa kun anoppi on hoitanut poikaa sen aikaa...
nosiis...jos ett ole valmiita siihen että ette pääse edes joka kuukausi baariin, ja haluatte mennä vaan yhdessä, niin ehkä kannattaa odottaa..jos kumpikin taas on valmis olemaan kotona niin siitä sitten vaan...kyllä se vauva hyvääkin tuo tullessaan..vaikea vaan välillä muistaa mitä:)
ja kuten edellinen kirjoitti..pitää luopua itsekkäistä haluistaan..nimenomaan...MINÄ ITSE ei mene sitten enää ensin..vaan ensin menee vauva..
Parisuhde muuttui jo raskausaikana, sitä ei ole, korkeintaan se kämppäkaveruus. Olen sitä yrittänyt hoitaakin, mutta yksin on vaikea mitään rakentaa, joten olen antanut olla. Enää en edes tunne kuin suurta inhoa mieheni ollessa kotona, yleensä menenkin pojan kanssa nukkumaan ennen miehen töistä tuloa, ettei vahingossakaan tarvi nähdä häntä.
Ei käydä syömässä, ei bilettämässä, ei missään. Ei ole sukulaisia, ei tuttuja eikä näin ollen myöskään lapsenhoitajaa paikkakunnalla. Mies tekee tuplapitkää työpäivää omassa firmassa, viimiseen 5 kuukauteen ei ole varmaan ollut ainootakaan vapaapäivää. Olen aina yksin, pari kertaa viikossa ukko vielä soittaa tulevansa "myöhään" (normaali tuloaika on noin 22:30 kun lähtee aamulla 9 jälk). On aikaa biljardinpeluulle ym.
Kerran on vaihtanut vaipan 1-vuotiaalta ja koskaan ei ole syöttänyt, saati sitten kylvettänyt. Poika ei ole suostunut nukkuun vaunuissa, joten mökkihöperöksi on kyl tullut. Nyt on ollut kuukauden tarhassa pari päivää viikossa, niin pääsen edes kampaajalle.
Ns. kesälomalla käytiin anoppilassa: lapsi ei saanut hetken rauhaa, ei edes syödessä, nukkuessa. Itse piti istua kk neljän seinän sisällä edustusvaimona 1 huoneessa 20 ihmisen kanssa. Ei ihan minun käsitykseni lomasta -työstä kävi.
Kyllä, haluan avioeron ja odotan lähinnä vain, saanko töitä edes kesäksi entiseltä työnantajalta kotipaikkakunnaltani, jotta voin pakata kamppeet ja jättää eropaperit vireille. En näe mitään syytä jatkaa yhteiselämää.
meillä parisuhteelle ei ole juurikaan aikaa. vauvamme on kyllä vasta 3kk ja tarvitsee äitiään melkein kaikenaikaa. kyllähän vauva toki hyvää tuo ja paljon. mutta meillä ainakin parisuhde on vaan kärsinyt. toivttavasti asiat muuttuu kun vauvamme kasvaa ja sillon jää aikaa parisuhteelle. mutta meillä on juuri niinkun itse sanoit että tuntuu kun oltais kämppiksiä. mutta silti en vaihtais hetkeekään pois. oma vauva on aina ykkönen.
Aikaa meillä löytyy silloin kun minä sanon, että nyt olisi kivaa taas viettää yhdessä tämä ilta. Mieheni tuntuu välillä hiukan perääntyvän perhe-elämästä. Olimmehan kumpikin menevää sorttia ennen raskauttani. Mutta ei tämä mulle tuota mitään ongelmia olla vauvan kanssa kotona.
Olemme suunnitelleet lähtevämme mieheni firman risteilylle huhtikuun puolivälissä, ja se tulee oleman todennäköisesti ensimmäinen kerta kun lähdemme yhdessä mihinkään. Ja se tulee tekemään hyvää meille molemmille ja meidän parisuhteelle.
Matkailusta meillä on pieni "velvollisuus" koska vanhempani asuvat 600 km päässä joten ensimmäinen matka tehdään vauvan ollessa kuukauden ikäinen eli parin viikon päästä. Ulkomaille en tiedä kuinka se onnistuu.. luultavasti häämatkalle kun lähdemme vauva jää mummin hoiviin :) häämatkamme aikaan lapsi on vuoden ikäinen.
Vauvasta on ollut hyvää vaikutusta suhteellemme. Vauva on toisaalta tietyllä tunnetasolla lähentänyt minua ja miestäni. Ja nyt kun rakastaa kahta, niin se tuntuu uskomattomalta että ihmisessä voikin olla niin paljon rakkautta annettavana :) ihana tunne.
itse "joudun" lähtemään salille (että mahdun hääpukuuni :D ) kunhan tässä vähän toipuu enemmän, ja mummi lähtee sitten samalla vauvan kanssa vauvajumppaan :) saa vauva ja mummikin tutustua keskenään :) itse en jumppaamisesta ole niin kiinnostunut, mutta vauvauintia ajattelin kokeilla :)
mutta tsemppiä teille ja kyllä parisuhdekin siitää luonnistuu kun perhe-elämä alkaa sujua :) ja muistakaa puhua ja kertoa toiveistanne ja ajatuksistanne :) niin meilä tehdään :) avoimuus kaikki kaikessa :D
mieheni kyllä hoitaa ja hoivaa ja paijaa lasta kuin isän pitääkin.. jotensiitä ei ole ongelmaa.. ja nyt kun olemme siirtymässä pullolinjalle pikkuisen kanssa kun maito ei itselläni riitä, niin isäkin pääsee osallistumaan yösyöttöihin :) ja hänestä se on vain hyvä asia.. joten kyllä mäuskon että sekin, vaikka mies välillä perääntyykin, niin kyllä tämä tästä... rakastamme toisiamme ja vauvaa todella paljon.. eikä mieheni käy baareissa, hän käy töissä, ja välillä turhankin.. oma yritksensä vie kyllä aikaa, mutta tiedän mikä on keksitty työjuttu ja mikä ei..
olemme puhuneet asiasta ja uskon että se on jonkinsortin stressiä. uusi elämä, firman asiat pakko hoitaa kuntoon. ja kotona on nyt kaksi ihmistä jotka tarvitsevat huomiota :)
mies häippäs raskausaikana ja alkoi seurustella lapsettoman "huoran" kanssa, prkele,
että isompiikin murheita nääs voi olla