Minun sydämeni särjettiin pienen pieniksi siruiksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Suuri ensirakkauteni käveli ulos elämästäni...tai ainakin niin luulin. Vuosia tapailtiin yhä, koska emme kumpikaan päässeet irti täysin toisistamme. Hän seurusteli tahollaa vakavasti, mutta minulle valehteli, että ei seurustellut kenenkään kanssa. Tapaili vain. No jaa, totuus on tänä päivänä jo tiedossa,koska on nykyään kihloissa tuon naisen kanssa. Ihmettelen vain, miksi ei minulle kertonut silloin seurustelevansa. Minäkin kerroin hänelle vapaasti kaikista tapaamisistamme miehistä. Hän ei tahtonut kuulla. Sitäkin ihmettelen. Hän jätti minut, miksi olisi pitänyt kiinnostaa, mitä teen?
Mies vain hoki kokoajan, että jatka elämääsi. No, jatkoin koko ajan ja elin täysillä sinkkutyttönä ja kuitenkin tapailtiin aina viikottain. Ehkä siksi ei kertonut seurustelevansa, koska minä olisin pistänyt stopin hänen käynneilleen luonani.Vihaan pettämistä ja salailua.
Sitten tapasin tulevan aviomieheni. Katkoin välit tähän exääni täysin, koska en ole pettäjä ja jatkoin eteenpäin. Yhä kuulen hänestä yhteisten tuttujemme kautta. Olen nähnytkin vilaukselta, mutta en kestä kuin moikata. Tuntuu sen verran pahalta. Jokin osa sydämestäni jäi hänelle.
Minulle sanottiin joskus, että särkyneestä sydämestä selviää ajan kanssa.Mutta en usko siihen. Kyllä elämä jatkuu, kun muutakaan ei voi. Löytää uuden ihmisen ja saa perheen. Mutta jos rakkaus on todellista, se ei katoa koskaan. Se on totuus.
Rakastan aviomiestäni. Tosi täysin erilailla, kun exääni. Minun ja exän suhde oli vuosia intohimoa ja naivia uskoa ikuisuudesta. Sellaista, johon on heittäytynyt täysinrinnoin nuorena ja "kuolemattomana".Olen naimisissa ja intohimoa ei ole koskaan ollutkaan räiskymiseen asti. Mies ei ole yhtä seksuaalinen kuin minä. Olen hyvin tietoinen siitä, että mikään ei kestä ikuisesti, joten naivius on poissa. Arki on työtä ja suhdetta pitää hoitaa. Mutta rakkaus on nyt erilaisella pohjalla. Olemme enemmän ystävät, elämän kumppanit ja rakastavaiset.
Mutta ensirakkauteni elää yhä sydämessäni haikeana muistona ja kivistyksenä. Jatkan, mutta muistan yhä kaiken. Ja joskus tulevaisuudessani tytärtäni sydänsuruissa lohduttuessani en valehtele, että kuule se unohtuu. Ei saisi vähätellä rakkauden voimaa. Jos tyttäreni sanoo, että rakastaa ikuisesti, niin uskon häntä.
Mies vain hoki kokoajan, että jatka elämääsi. No, jatkoin koko ajan ja elin täysillä sinkkutyttönä ja kuitenkin tapailtiin aina viikottain. Ehkä siksi ei kertonut seurustelevansa, koska minä olisin pistänyt stopin hänen käynneilleen luonani.Vihaan pettämistä ja salailua.
Sitten tapasin tulevan aviomieheni. Katkoin välit tähän exääni täysin, koska en ole pettäjä ja jatkoin eteenpäin. Yhä kuulen hänestä yhteisten tuttujemme kautta. Olen nähnytkin vilaukselta, mutta en kestä kuin moikata. Tuntuu sen verran pahalta. Jokin osa sydämestäni jäi hänelle.
Minulle sanottiin joskus, että särkyneestä sydämestä selviää ajan kanssa.Mutta en usko siihen. Kyllä elämä jatkuu, kun muutakaan ei voi. Löytää uuden ihmisen ja saa perheen. Mutta jos rakkaus on todellista, se ei katoa koskaan. Se on totuus.
Rakastan aviomiestäni. Tosi täysin erilailla, kun exääni. Minun ja exän suhde oli vuosia intohimoa ja naivia uskoa ikuisuudesta. Sellaista, johon on heittäytynyt täysinrinnoin nuorena ja "kuolemattomana".Olen naimisissa ja intohimoa ei ole koskaan ollutkaan räiskymiseen asti. Mies ei ole yhtä seksuaalinen kuin minä. Olen hyvin tietoinen siitä, että mikään ei kestä ikuisesti, joten naivius on poissa. Arki on työtä ja suhdetta pitää hoitaa. Mutta rakkaus on nyt erilaisella pohjalla. Olemme enemmän ystävät, elämän kumppanit ja rakastavaiset.
Mutta ensirakkauteni elää yhä sydämessäni haikeana muistona ja kivistyksenä. Jatkan, mutta muistan yhä kaiken. Ja joskus tulevaisuudessani tytärtäni sydänsuruissa lohduttuessani en valehtele, että kuule se unohtuu. Ei saisi vähätellä rakkauden voimaa. Jos tyttäreni sanoo, että rakastaa ikuisesti, niin uskon häntä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei rakkaus koskaan unohdu, menetyksen tuska pitää vain jollain saada taka-alalle. Muuten sitä helposti pilaa elämäänsä, vuosikausiksi. Näin tein itse kerran, vielä 15 vuoden jälkeenkään en pysty tiettyjä katuja kävelemään. Pitää kiertää kaukaa, muuten yhteiset kävelyretkemme tulevat mieleen, ja hirvittävä tuska tulee läpi, tuoksut, värit, katseet ovat muistissa kuin eilen tapahtuneina.
Taas olen menettämässä yhden rakkauteni mahdottomuuteensa. Mitään ei ehtinyt koskaan tapahtua paitsi avautumiseni naiselle, joka pisti saman tien jarrut päälle. En päässyt siitä yli, enkä koskaan voi olla hänen lähellään enää jos haluan olla onnellinen ja jatkaa elämääni. Vuosien takaisesta kokemuksesta viisaana käytän kaikki voimani siihen, että yritän unohtaa nämä kuukaudet ja pahan olon.
Mutta aina jäljelle jää se tunne, että tuon naisen kanssa kaikki olisi voinut olla täydellistä. Nyt elämäni sisältö pitää taas kaivaa kiven alta. Kun muuta en tarvitsisi kuin yhden tosirakkauden. Kaikki muu on säälittävää korviketta.
AIka ei ehkä koskaan paranna, mutta auttaa selviytymään, unohtamaan suuren osan ajasta, vie kriisin ohi...
Voimia sinulle.
Hyvin kirjoitettu, mutta kerro miksi tämä uusi suhde on sinulle mahdoton ja mitä tarkoitat sillä että hän löi jarrut päälle? Jättikö hän vai pettikö hän? Jos vanhat traumat ovat edelleen noin voimakkaita niin ehkä se selittää miksi toinen osapuoli löi jarrut päälle tai käyttäytyi sinun mielestäsi väärin. Joten ehkä sinun kannattaisi miettiä mikä on tärkeämpi sinulle-mahdollisuus ihanaan elämään tai ongelman muistaminen.
Muistathan että unohtaminen ei ole aina paras vaihtoehto, silä tavalla työnnät surusi toiseen paikkaan ja eläät aina sen kanssa. Asioita täytyy käsitellä kunnolla ja suru on pakko käydä läpi-oikeissa mittakaavioissa tietysti. Sen voi tehdä rakkaan ihmisen kanssa. Se on raskasta mutta erittäin antoisaa. Vaan sillä tavalla pääsee eteenpäin elämässä, mutta olet oikeassa sinä että rakkaus ei koskaan unohdu. Ja kyllä minullakin on edelleen sellainen olo että kaikki olisi voinut olla edellisessä suhteessani täydellistä. Vaan antamalla itsestään voi saavuttaa jotain.
Tsemppiä sinulle!
Suhde ja rakkaus oli mahdoton koska sitä ei koskaan ollutkaan, oli pelkkä yksipuolinen rakastuminen. Kerroin tunteistani jolloin tuli naisen puolelta "jarrut päälle". Sanoi että koskaan ei voi mitään syntyä meidän välille. En osannut käsitellä tuskaa (en avautuessani hänelle voinut tietää, minkälaiseen kriisiin ajautuisin kun kuulin hänen vastauksensa).
Lopulta pilasin kaiken, väsytin naisen, hänen oli pakko olla minulle tyly ja ilkeäkin.
Eikä hän koskaan enää minulle hymyile... ja se oli maailman kaunein hymy.
Tarinasi kuulostaa tosi tutulta. Paitsi että minun tarina loppui pidemmän seurustelun jälkeen. Mutta muuten sama tarina. Ymmärrän siis tosi hyvin miltäs sinusta tuntuu.Mutta, mutta, meidän on mentävä eteenpäin. Rakkautta ei voi pakottaa, joten sille asialle ei voi mitään. Olisin toivonut että olisimme voineet olla hyvässä väleissä. En muuten usko että minä yksin pilasin sitä mahdollisuutta. Enkä usko että sinä teit sen yksin-kaikki riippuu aina siitä miten toinen ihminen käyttäytyy. On varmaan vaikeata saada rakkaudentunnustuksia jos itsellä ei ole sellaisia tunteita. Tsemppiä sinulle ja muista että sinä hymyilet hänelle ensi kerta kun te näette. Jos hän ei osa käyttäytyä niin osoita että sinä ainakin voit.
Kivaa, jos tässä siis saa loppu elämänsä kärsiä kun nainen on varattu, ja tuntui juuri ainoalta oikealta. Tai vaikka selviäisi jokusella vuodellakin niin eio mukavaa aikaa tiedossa, ei todellakaan kiinnosta alkaa ettimään ketään muuta. Huah kyllä hajottaa, kuitenkin tulee nähtyä messengerissä päivittäin, mutta unohtaakkaan en halua..