Vaikka, en ole sairas, eli olen ihan perus
terve 30 vuotias nainen. Niin silti ajattelen kuolemaa joka ikinen päivä.
Milloin, koska ja mihin kuolen, JNE....
Tuntuu vaan niin kauhistettavalta ajatella, kun tietää, että sitä itsekkin kuolee joskus.
Millä mä saisin tämän mun kuoleman pelon pois itsestäni ????
terve 30 vuotias nainen. Niin silti ajattelen kuolemaa joka ikinen päivä.
Milloin, koska ja mihin kuolen, JNE....
Tuntuu vaan niin kauhistettavalta ajatella, kun tietää, että sitä itsekkin kuolee joskus.
Millä mä saisin tämän mun kuoleman pelon pois itsestäni ????
Vastaukset 9
Vanhimmat
MÄ KANS AJATTELEN PÄIVITTÄIN KUOLEMAA JA OON SUN KANS SAMAN IKÄINEN.MUA PELOTTAA AJATUS SIITÄ, ETTÄ MUT POLTETAAN TAI SITTE LAITETAAN VIIS METRII MULTAA PÄÄLLE, VAIKKA LUULTAVASTI EN SIITÄ ITSE MITÄÄN SITTEN TIEDÄKKÄÄN? OMAISET PÄÄTTÄKÖÖT. ENITEN PELKÄÄN, ETTÄ LAPSELLENI TAPAHTUU JOTAIN, VÄLILLÄ AHISTAA KUNNOLLA NÄÄ AJATUKSET!! KOITETAAN ELÄÄ!
Voin kertoa läheltä aihetta käyneenä että elämän perusta on kumminkin elämä itse.
Jokainen meistä kuolee,ei tänne kukaan ole jäänyt.
Muistan miettineeni sairaalan teho-osastolla jolloin en tiennyt vielä selviäväni vain yhtä asiaa,TÄSSÄKÖ TÄMÄ OLI.
Vaikka aikaisemmin olin kuvitellut että sellaisessa tilanteessa tulee oltua herkkänä ja suree aikaista lähtöään,miettii kuinka omaiset kestävät ym.
Totuus kumminkin oli että kello pysähtyi,ei ollut tunne tiloja ,ei muutakaan,vaan ajatus TÄSSÄKÖ SE OLI.
Kokemuksesta opin että elämää täytyy osata arvostaa joka hetki,meille on annettu aikamme elää ja nauttia kukin tavallaan,vasta siinä tilanteessa kun huomaat tiimalasin hiekan loppuvan ymmärrät kuinka hienoa olisi vielä saada kokea edes yksi uusi aamu.
Murehdi sitten kuin sen aika on,eikä kuolemaa kannata pelätä,ajattele vaikka niin että pelkää vasta sitten kun sen aika on.
Älä pelkää. Käsittääkseni ihmisen kokema elämä on kuin asymptootti matematiikassa; se ei ikinä kohtaa syntymänsä hetkeä eikä kuolemansa hetkeä vaikka lähestyykin näitä molempia. Eli pelko pois. Ja osaatko kuvitella olemattomuuden tilaa? En minäkään, sillä tajunnalle se on mahdottomuus.
en tiedä liekö jotain kolmenkympin kriisiä vai mitä lie,mutta ihan nyt sanotaan vuoden aikana olen alkanut ajatella kuolemaa liian kanssa.Välillä ahdistun suurestikin sen ajattelemisesta ja siitä miten pieni lapseni tulisi pärjäämään ja kuinka kovin minua ikävöisi.
Keskity tekemään päivittäin sellaista mitä haluaisit vielä tehdä ennen kuolemaa. Niin saat rohkeutta elää ja elät pidempään. Lisäksi kokemuksesi karkoittavat jatkuvan kuoleman ajattelun. Koska kuitenkin ajattelisit että kuolet niin mitä menetät rohkaisemalla itsesi tekemään kaikkea mitä olet halunut. Terveisin, saman kokenut ja uuden ajattelutavan ja elämän löytänyt
Älä nyt järkevää asiaa suotta pelkää. Haluaisitko todella roikkua tällä planeetalla IKUISUUDEN vanheten ja rapistuen...? Etkä pääsisi pois, pois, pois...
kyllä vaikka en kiihkouskovainen olekkaan vaan tavallinen tallaaja,uskon että sitten se elämä vasta alkaakin kun maallinen jää taakse.En pelkää kuolemaa mutta toivon eläväni pitkään ja mahdollisimman kivuttomasti vaikka ei se aina siltä tunno ja ole,etiä päin sano mummo lumessa.
Samaa mieleni ajattelee tahtomattakin.
Se on ahdistavaa, johon kandee hakea ammattiapua.
Itse saan apuamutta kyllä samat asiat rullaavat aivoissani päivästä toiseen.
Ehkä kantsii hyväksyä itsensä ja ajatuksensa kaikkinensa myös, sellaisena, kuin syntynyt on.
VOIMIA ELÄMÄÄSI !!!
Miksi pelkäisit Kuolemaa?
Sehän sinun viimeinen ja varma ystäväsi. Se ottaa sinua lempeästi kädestä kiinni, kun et enää jaksa ja viittoo "tänne, ystäväni". Ei se ole mikään julma ja kauhistuttava pimeyden olento, vaan valo, joka johtaa sinut takasin sinne mistä olet tullutkin, kotiin.
Valosta me tulemme ja valoon me palaamme jälleen.