Hei te kaikki, jotka olette eläneet pidemmän aikaa kaukosuhteessa! Voisitteko antaa vinkkejä suhteellisen tuorean, vasta pari kuukautta kestäneen kaukosuhteen toiselle osapuolelle. Tähän asti ollaan nähty melkein joka toinen viikonloppu, mutta nyt välimatka kasvaa entisestään, kun toinen joutuu menemään välillä kotiin toiselle puolelle maapalloa ja tuntuu, että sydän rutistuu kasaan ikävästä. Seuraavasta tapaamisajankohdasta ei ole vielä tietoa, ehkä ens kuussa, tai sitten seuraavassa, joten sitäkään helpotusta ei ole, että tietäisi täsmälleen koska odottaa toisen tapaamista. Olen yrittänyt kovasti olla rakastumatta, kun tilanne on ollut tiedossa alusta asti, mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että korviani myöten rakastuin... onneksi tunne on molemminpuolinen ja olen kyllä varma suhteestamme. Onko kellään hyviä konsteja ikävän lievitykseen? Sähköposti ja tekstiviestit ovat olleet kovassa käytössä jo näiden toistaiseksi lyhyiden (1-2 vkoa) erojen aikana, Skypekin on asennettu jotta voi aina välillä kuulla toisen äänen. Mutta mitä muita hyviä vinkkejä teiltä löytyy? En ole enää tyttönen, joten mikään hetken hullaantuminen ei ole kyseessä ja luulin, että osaan käsitellä tunteita ja asioita niin, ettei tällaista puristavaa ikävää tule, mutta olinpa niin kovin väärässä. Rakas lentää tänään pois :( Kertokaa miten te olette selvinneet! Kiitokset ja tsemppiä.
Kuinka selvitä ikävästä?
one man woman
105590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka meillä ei maapalloa olekaan välissä, voisi ihan yhtä hyvin myös ollakin, sillä yhteydenpitoa hoidetaan päivittäin mesellä, webbikameralla ja skypellä.
Iltaisin vietetään toistemme seurassa useita tunteja. Sama kai se, missä päin maailmaa toinen siinä tapauksessa sijaitsee. Eikä rahaa kulu kuin sen kiinteän webbiliittymän verran.
Kiinnitinkin huomiota sanoihisi: "jotta voi aina välillä kuulla toisen äänen."
Miksi ihmeessä vain "aina välillä"?
Zemppiä suhteellenne. Rakkaus ylittää kaikki välimatkat.
Ei meillä ainakaa aika kovin paljon helpota asiaa (2vuotta kaukosuteessa) Mulla eniten on ainakin helpottanut se että kasaa paljon puuhaa päiville kun ei nää omaa kultaa. Tavallaan siirtää ajatukset muualle... Ja parasta päivässä on ehottamasti kun kuulee rakkaasta just ennen nukkumaan käymistä!
Kiitoksia vinkeistä! Täytyy siis alkaa Skypetä entistä enemmän, vaikka se aikaeron takia tuntuukin välillä vähän vaikealta, 10 tuntia on hankalan paljon, kun kumpikin on töissä ja toinen ei voi puhua työaikana, mutta eiköhän jotain keksitä. Ja illat täyteen harrastuksia ja töitä, niin ei ole ikävä ihan päällimmäisenä mielessä koko ajan, ehkä. Täytyy myös yrittää sopia seuraava tapaaminen mahd. pian, niin on helpompaa, kun tietää kauanko pitää odottaa ennenkuin saa taas olla toisen lähellä... se tässä on kaikkein vaikeinta, kun ei voi olla toisen lähellä, fyysistä kosketusta kaipaa niin kovasti. Peruspositiivisena ihmisenä ajattelen kuitenkin asiaa niin, että kaikki eivät tapaa sielunkumppaniaan koskaan elämässään ja minä olen yksi maailman onnekkaista, kun olen hänet kohdannut. Onneksi maailma on melko pieni nykyään! Tsemppiä teille ja kiitoksia kannustuksesta.
Suomityttö tapasi lomamatkalla ulkomaanelävän ja kas, viikossa paljastui että hei tässähän on sielunkumppanini. ;)
Katkera möhömahainen suomalaismies taas kirjottelee kun exällä on joku paremman näköinen, fiksumpi ja rikkaampi ulkomaalainen uusi mies ;)
Meillä tapaamiset ovat noi parin, kolmen välein. Ja joka päivä ollaan yhteydessä tavalla tai toisella. Ja tosiaan on tärkeää, että vielä illalla viimeksi saa toivottaa hyvät yöt kullalle. Sitten on kiva mennä nukkumaan.
Ikävä on välillä iso, mutta onneksi on työ, joka vie ajatuksia muualle. Yksinäiset viikonloput ovat pahimpia. Varsinkin silloin illat ja nukkumaan meno on kurjaa. Haluaisi niin käpertyä toisen kainaloon ja viettää aikaa yhdessä. Mutta kun ei ole mikään lottovoittaja, on pakko välillä olla erossa. Matkat ovat kalliita eikä meillä kummallakaan ole varaa jatkuvasti reissata.
Olen ollut kaukosuhteessa jo vähän aikaa ja tärkeintä on olla jokapäiväisessä yhteydessä.
Ikävä kertoo siitä, että välität. Tunteesi ovat tallella, ajattele se niin. Olen itse elänyt kaukosuhteessa seitsemän vuotta. Välimatkaa on tuhansia kilometrejä..olemme eri mantereilla. Tapaamiset ovat harvakseltaan, mutta onneksi kestoltaan sitten 2-4 viikkoa kerralla. Aina eivät olosuhteet ole olleet sellaisia, että olisin voinut vain lähteä asumaan vuodeksi jonnekin, olisin ollut yksinäisempi seillä jossain kaukana kuin täällä omassa työssäni ja ystävieni parissa. Nyt syksyllä vihdoinkin on koittamssa aika, jolloin asumme pääsääntöisesti samassa maassa, ulkomailla, kuitenkin Euroopassa. Tekstari, meilit ja skype webbi-kamperalla pitävät kiinni arjessa. Ehkä tilanne kasvattaa siihen, että ei ihan pienistä viitsi kinata ja oppii arvostamaan hyviä yhteisiä hetkiä.
Heippa,
Minä ja mieheni elämme kaukosuhteessa, valtameri on välissä. Parhaiten selviämme kun joka päivä ei pidä yhteyttä. Minulla ainakin jokapäiväinen viestittely alkoi ahdistamaan ja ikävä vaan lisääntyi! Selviän parhaiten siten että viikolla viestitellään hyvin vähän ja viikonloppuna sitten puhutaan tunnin parin puhelu. Olen tulossa kesällä takaisin suomeen ja sitä sitten odottelen. Siihen asti olen päättänyt elää omaa elämää, urheilla jne. :) Mutta tämähän on täysin henkilökohtaista. Kannattaa pitää yhteyttä jos siltä tuntuu. Yritä täyttää päiväsi jollain muulla kuin esim. skype puheluiden odottelulla. Nautit niistä sitten kun puhutte mutta yritä olla kelaamatta ikävää koko ajan, siinä tulee hulluksi :D Tsemppiä!
ihan samalla omalla kohdallani.. ensin vuoden suhteen jälkeen toinen joutui lähtemään takas kotiin, tuhansien km taa.. pelkäsin kans koko ajan rakastumista, koska tiesin et kaukosuhde olisi edessä ja se pelotti. Alku meni hyvin muutama eka kuukausi, mut mietin kans koko ajan koska näemme..se kun ei ollut varmaa, ei ollut päivää mitä odotti. Se oli raskainta. No emme pysty puhumaan kovin usein, koska hän ei pääse usein koneelle ja tekstarit on todella alkanut tympiin, eikä riitä enään.. olo on niin ***** yksinäinen. nyt ei olla nähty 1,5 kk jouluna oltiin pari viikkoa yhdessä, sitäkin ennen 2,5kk erossa ja nyt olisi noin 3kk edessä. Kyllä sanon, et se yhteydessä oleminen on hiton tärkeää ettei menetä sitä tunnetta! ja että jaksaa. Luottamus tietenkin on tärkeä, ei kannata miettiä tyhmiä :) alkuun sekoitin päätäni tyhmillä ajatuksilla aivan turhaan.. no, kyllä se rakkaus varmaankin kestää, mutta sekin tarvitsee "ravintoa" ja paljon..tosin riippuu paljon kyllä omasta luonteestakin. Tulikohan aivan sekava :)