kauanko

kauanko menee aikaa kun perhe hylkää ja alkaa helpottamaan? kuulun seksuaalivähemmistöön ja perheeni hylkäsi minut sen takia. Kaikkein vaikeinta on silloin kun on jotain perhejuhlia.
tuntuu, että on jäänyt sellainen tyhjä aukko elämään ja olen miettinyt, että miten sen täyttäisi? onnenkis minulla on ystäviä, mutta tuntuu oudolta, kun aina ollut perheen kanssa ja yhtä-äkkiä ei voi soitella tai mennä kylään.
8944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletko homo, lesbo vai transvestiitti?

Äänestä
  • ts-nainen, siis olin ennen poika.

    Äänestä

sulla jos tollasen takia sut hylkäävät. Perheenjäsentä pitäisi arvostaa ja rakastaa omana itsenään, juuri sellaisena kuin on, ei siihen pitäisi saada vaikuttaa mitkään asiat. Jospa perheelläsi menee vaan hieman aikaa ennenkuin oppivat ymmärtämään ja hyväksymään tämän heillekkin uuden asian.

Äänestä
  • kun kävin korjausleikkauksessa. En mie muuttunut yhessä yössä eri ihmiseksi. Olen ollut tälläinen koko ikäni. No se sattu vaan mun kohdalle, et eivät voi sulattaa mun asiaa. Mun sisko sano mun äitille, että ei saa missään nimessä kertoa sukulaisille. Mä kävin nuorempana mun serkkutytön luona aina kylässä ja nyt mennyt jonkun aikaa , et ei oo oltu tekemisissä, oli soittanut äidille ja kysynyt, että miks en ilmoittele mitään, äiti oli kertonut mun tilanteen ja se oli sanonut, että ei asiat hänen kohaltaan miksikään muutu. Oli sanonut , että mun sisarukset ovat sivistymättömiä moukkia, kun eivät ymmärrä asiaa miun kannalta.

    Äänestä

  • jo muutama vuosi kirjoitti:

    kun kävin korjausleikkauksessa. En mie muuttunut yhessä yössä eri ihmiseksi. Olen ollut tälläinen koko ikäni. No se sattu vaan mun kohdalle, et eivät voi sulattaa mun asiaa. Mun sisko sano mun äitille, että ei saa missään nimessä kertoa sukulaisille. Mä kävin nuorempana mun serkkutytön luona aina kylässä ja nyt mennyt jonkun aikaa , et ei oo oltu tekemisissä, oli soittanut äidille ja kysynyt, että miks en ilmoittele mitään, äiti oli kertonut mun tilanteen ja se oli sanonut, että ei asiat hänen kohaltaan miksikään muutu. Oli sanonut , että mun sisarukset ovat sivistymättömiä moukkia, kun eivät ymmärrä asiaa miun kannalta.

    Miten leikkaus onnistui ja tarkoittaako se nyt sitä, että sulla on naisen vehkeet? Oliko kaikki se tuska ja että perhe hylkäsi sut kaiken sen arvoista?

    Ketkä sen sun perheestä nyt sitten hyväksyy ja ketkä ei?

    Äänestä

  • Burtsika. kirjoitti:

    Miten leikkaus onnistui ja tarkoittaako se nyt sitä, että sulla on naisen vehkeet? Oliko kaikki se tuska ja että perhe hylkäsi sut kaiken sen arvoista?

    Ketkä sen sun perheestä nyt sitten hyväksyy ja ketkä ei?

    mulla meni laillaus ja koko prosessi hyvin ja ei ollut mitään ongelmia. No ei mulla ollu muita vaihtoehtoja. en mie olo koskaan pystynyt elämään kaksoiselämää... nyt mä olen onnellinen, kun olen saanut nämä ts-asiat päätökseen ja alkaa taas normaali arki alkanu. Mä olen tullut siihen lopputulokseen, että jos ei hyväksytä kokonaan niin mulle ei sellaset ihmissuhteet enää kelpaa, jos joutuu koko ajan miettimään, että kelpaanko vai en. Ja perheestä vielä, jos mun piti luopua perheestä tämän asian takia niin ei kyllä yhtään harmita, tekisin saman asian uudestaan, en ole katunut mitään.

    Äänestä

ne ei oo sun oikea perhe jos ne on hylänny sut. Oikean perheen sä tuut vielä löytämään. Mä takaan sen.

Äänestä
  • mutta näinkin voi käydä. Mulla on yksi ystävä, joka on uskovaisesta perheestä ja kun se kertoi, että on homo niin sen suku hylkäs sen. Mutta elämän täytyy jatkua....kiitos sinulle positiivisesta palautteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


menee aikaa kun helpottaa kirjoitti:

kauanko menee aikaa kun perhe hylkää ja alkaa helpottamaan? kuulun seksuaalivähemmistöön ja perheeni hylkäsi minut sen takia. Kaikkein vaikeinta on silloin kun on jotain perhejuhlia.
tuntuu, että on jäänyt sellainen tyhjä aukko elämään ja olen miettinyt, että miten sen täyttäisi? onnenkis minulla on ystäviä, mutta tuntuu oudolta, kun aina ollut perheen kanssa ja yhtä-äkkiä ei voi soitella tai mennä kylään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu