Otetaan mehut pois päivällä ja illalla pistetään jalalla koreasti ja pidetään yöllä parisuhdekursseja ja sittnhän on valmista vaikka jättämään omat puolisot unholaan kun kuntoutuskurssillaisilla yhteinen asia ja sekös antaa aiheen särkeä perheitä.
Kuntoutus
kurssilla
241934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
kurssipaikka on? Olinko minä ehkä samassa paikassa?
kuntoutettavien joukosta löytyy aina muutama jotka käyttävät aikansa uuden suhteen luomiseen.
hyvä paikka!
Ainakin Kiipulassa onnistaa
vähän,missä?
olen menossa.Saa nähdä kuinka käy?
Meillä taas kävi niin, että mieheni valitsi Ikaalisten kuntokeskuksen siksi, kun keväällä työporukan laivareissulta löytynyt Kerttu oli lähistöltä kotoisin. Heillä oli mukava kaksi viikkoa siellä. Mieheni sai kyytiä ja jäi kiinni. Kuntoutus, laivareissut, poikien Lapinmatkat, niin se minun pettämiseni alkoi. Varma merkki on se, kun ei pyydetä mukaan. Kuntoukseen voi hakea myös puolison kanssa, miksihän vain harvat käyttävät tätä mahdollisuutta, vastaus lienee selvä
Saariselkä, siellä saa muulloinkin kuin kuntouksessa
Vai onnaa Janakkalan kiipulassa? En taida uskoa, olin siellä... mutta olihan siellä joillakin jotain sutinaa... autotreffejä sun muuta nyt kun tarkemmin ajattelen...
jossa aviomies lähti kuntoutukseen ja kas kummaa huone olikin varattu kahdelle eli ei otettu vaimoa mukaan, vaan kakkonen.
Jäivät kiinni myös jälkeen päin.
siellä tapahtuu paljon tätä
Terveyttäni hoitamassa yhteiskunnan varoilla ja kyllä se niin on, että yli viiskymppiset ukot siellä jumppasalissa tiirailee millaiset peput naisilla on ja heti ollaan kyselemässä missä olis illanviettoja, kun kotonta on vaimon vierestä päästy irroittautumaan ja salassa saa "kuntoa" hoitaa, kun ei kotona ei enää pelitä niin luulevat miehuuden nostavan päätään vieraissa. No siinä yksinhuoltajat saavat huoltoa ja hajottavat normaalit perheet.
vaimollesi ja siirrä tunteesi rakkaallesi äläkä petä häntä.
olla pettämättä, onhan ne eläinkunnan jäniksiä.
kun sinulta ei kysytty? Jokainen tyylillään..
Mitä muiden elämästä,elä itse omaa elämääsi.
yksinhuoltajat ei ole sellaisia. Näitä toisten ukkojen kanssa vehtaajia löytyy myös paljon naimisissa olevista naisista ja varsinkin niistä sekä ns. vapaista naisista
vois melkein sanoa, että naimisissa olevat naiset ovat pahimpia pettäjiä, niitä meidän omia puolisoita, jotka kulkevat tyttöporukoissa samoin kuin me miehet teemme (kaikki emme kuitenkaan petä! vain 70 %:a) Tilaisuus tekee varkaan, siispä kaikkiin rientoihin puoliso mukaan, ainut tae säilyttää aviosuhde, jos oikeasti välittää toisesta.
on kuntoutuksesta että juuri naimisissa olevat päästävät "itsensä irti" kun saapuvat kuntoutukseen, heti alkaa silmäpeli ja varsinkin naisilla lirkutuksen lärpätys ja miehet ovat niin tohinoissaan että oikein tärisevät kuola tippuen. Yh-äitinä voin kertoa että olen ollut kuntoutuksessa ja keskittynyt itseni hoitoon jaksaakseni hoitaa työni ja lapseni taas paremmin. Yhteiskunnan elätti nimitystä käyttävät omasta halustaan työttömänä olevat työtävieroksuvat pellet joiden moraali on sellainen että mitä toinen puolisko ei tiedä se ei häntä voi haitata.
Olla sairaita kuntoutettavan kurssin osalta vain pää on aivoton ja sairas, kun pitää lähteä etsimään kunnan varoilla petikaveria mukamas kuntoutukseen, hahhah! Tyynessä vedessä ne kalatkin kutee, niin ne viisikymppiset miehet ja miehettömät yksinhuoltajat tekee eli sairasta tohua.
olla kuntoutuksen tarpeessa tuon sisäisen kaunasi vuoksi. Tuollainen yleistäminen on tyypillistä oman elämänsä pilanneille ihmisille jotka eivät halua kantaa syyllisyyttä omista virheistään vaan purkavat sen vuosi toisensa jälkeen muihin ihmisiin. Siitä puhe mistä puute. Ja miksi luulet että yh-äideillä tai -isillä ei voisi olla kumppania? Joskus on helpompaa eronneille asua erillään vaikka seurustelevatkin.
Kuntoutuksen jälkeen sitten voi vaihtaa sähköpostiosoitteita ja sopia seuraavasta hoitojaksosta laivalle tai työreissulle tms.
kuntoutuksen jälkeen: mitä kuntoutus antoi muuta kuin kipeet paikat ja salarakkaiden puhelinnumerot ja muut yhteystiedot eli oikein täysihoitoloma ja uusiksi heti kun vain puolisot hyväksyvät lähdön eivätkä enää ole epäilevällä kannalla.
kuntoutukseni ja vointini yleensäkään,ei ole kysynyt mitään,että on se niin ihmeellinen.
ei kiinnostanut se, että hänen kurssilla ollessa olisin käynyt tervehtimässä iltakahvilla, kun pelkäsi tulevansa julki ukkomieheksi, kun on sellainen "naisten naurattaja" eli tyhjän puhuja vieraille ja omalle julmuri. Sai varmaan muutakin kuin keuhkot kuntoon, kun ei kotona kyennyt sänkyhommiin muutamaan viikkoon vai lie ollut kirppuja tai satiaisia kaluissa.