Joo-o. Raapaistaanpa tänne paria riviä akuutista omakohtaisesta aiheesta.
Taustaa: Ikää on kertynyt 35, sukupuoli on mies. Lapsia ei ole. Avioliittoja ei, avoliittoja 1 takana. Seurusteluja: Muutamia. Suhteita: Lukemattomia.
Jotenkin tässä alkaa mennä sormi suuhun tämän elämän suhteen. Sinkkuus on ihan "jees" tavallaan. Tai pitäisikö sanoa että se oli "jees" vielä muutama vuosi takaperin. Nyt kun on taas 10 vuotta vierähtänyt töitä tehden ja kattoa katsellessa, parissa pitkässä suhteessa eläen, niin jotenkin tämä sinkkuus ei ehkä enää olekaan niin kauhean hauskaa. "Kaverit" ovat teillään, hyvääpäivääkirvesvarttatutut ei innosta iltaa kauempaa, eivätkä viritä yhteyttä ottamaan. Erakko olen sitten kai luonteeltani kun "haaskasin" kaikki ystävyyssyhteet joita vaalin. Vai haaskasinko minä ne?
Kysymys onkin se; Miten ja millälailla sitä yhteyttä toiseen sukupuoleen arvais ottaa? Baarit jotenkin "tökkii", kirjastossa ei suutaan saa auki mitenkään, jotenkin sieltä hakee triviaalimpaa tietoa, ei niin konkreetisia kokemuksia. Työssä ei juuri suhteita tule luotua, johtuen sen luonteesta. Koiran kanssa harrastaen ehkä, mutta jotenkin sekin tuntuisi teennäiseltä alkaa heittää läppää tuolla kadulla jokaiselle narunjatkolle tai kehän laidalla kiljujalle. En ole tanssi-ihmisiä vaikka ikä jo sitä vaatisikin kai, ja baarissa istun mielellään tiskillä ja vahtaan lasiin kunnes jäät sulavat. Sosiaalisesti kuitenkin tahtoisin hiukan enemmän, kuin sen "soitellaan" aamuisin. Ulkonäkö.. joo, varmasti kelvollinen niinkuin teillä kaikilla lukijoilla.
Selvä on toki että "sitä oikeaa" ei löydä mistään, ei edes jumalattomalla tuurilla, tuskin sittenkään. Mutta kun nyt löytäisi edes sen suurinpiirtein älyllisen olennon jonka kanssa jakaa ne muutamat ilot. Surut kai kuitenkin todellisuudessa jokainen hoitaa suurinpiirtein yksin, mutta lie se helpotus jos joku on läsnä myös silloin kun kaikki ei ihan mene niinkuin suunniteltiin.
Toivoa on kai niin kauan kuin itseensä luottaa, ja tämän tarinan pointti ei kai olekaan itseluottamus, vaan jotain kai ihan muuta. Väkisinkin tulee mieleen ettei tää voi olla näin saakelin vaikeaa, etten ole ainoa joka näitä asioita pohtii.
Tässä alkaa tuntumaan jo siltä että olen viimeinen selväjärkinen tässä koko showssa.
Nämä nettipalstat sitten ovat lukunsa. En ole vielä verkkoon hakuani kiljunut vaikka joskus sekin on ikävän hetkellä mielessä käynyt. Jotenkin ajatus tuntuu vieraalta. Mutta pakko se kai verkkokin sitten selvittää, toivottavasti ei kuitenkaan.
Eli, asiaan, vihdoin: Toivoisin Teiltä sopivan ikäisiltä naisilta kommmentteja, miten, missä ja koska tässä kannattaa tehdä suhteenne mitään vai heitänkö suosista kirveen kaivoon ja keskityn vain siihen mitä osaa, eli duuniin ja lemmikkieläimiin? Toivon teiltä metsien miehet kannanottoa olenko pihalla kuin postiloota, vai onko tullut saman suuntaisia ajatuksia mieleen, heikkona hetkenä vaikka. Heh, kuulostipa kornilta, mutta en sitä paremminkaan nyt osaa sanoiksi pukea.
Ei sen puoleen, ei tässä "yksin" olossa mitään vikaa ole, itse asiassa viihdyn ehkä liiankin hyvin ajatuksieni kanssa. Mutta, mutta. Jotenkin tuntuu kuitenkin että kaikki ei tässä sinkkuudessa ole kohdallaan, jotain puuttuu. Harmi.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän vuodatuksen ja jopa ymmärsi jotain mitä koitin sanoa.
Eipäs sitten muuta tällä kertaa. 'nuff said.
Taustaa: Ikää on kertynyt 35, sukupuoli on mies. Lapsia ei ole. Avioliittoja ei, avoliittoja 1 takana. Seurusteluja: Muutamia. Suhteita: Lukemattomia.
Jotenkin tässä alkaa mennä sormi suuhun tämän elämän suhteen. Sinkkuus on ihan "jees" tavallaan. Tai pitäisikö sanoa että se oli "jees" vielä muutama vuosi takaperin. Nyt kun on taas 10 vuotta vierähtänyt töitä tehden ja kattoa katsellessa, parissa pitkässä suhteessa eläen, niin jotenkin tämä sinkkuus ei ehkä enää olekaan niin kauhean hauskaa. "Kaverit" ovat teillään, hyvääpäivääkirvesvarttatutut ei innosta iltaa kauempaa, eivätkä viritä yhteyttä ottamaan. Erakko olen sitten kai luonteeltani kun "haaskasin" kaikki ystävyyssyhteet joita vaalin. Vai haaskasinko minä ne?
Kysymys onkin se; Miten ja millälailla sitä yhteyttä toiseen sukupuoleen arvais ottaa? Baarit jotenkin "tökkii", kirjastossa ei suutaan saa auki mitenkään, jotenkin sieltä hakee triviaalimpaa tietoa, ei niin konkreetisia kokemuksia. Työssä ei juuri suhteita tule luotua, johtuen sen luonteesta. Koiran kanssa harrastaen ehkä, mutta jotenkin sekin tuntuisi teennäiseltä alkaa heittää läppää tuolla kadulla jokaiselle narunjatkolle tai kehän laidalla kiljujalle. En ole tanssi-ihmisiä vaikka ikä jo sitä vaatisikin kai, ja baarissa istun mielellään tiskillä ja vahtaan lasiin kunnes jäät sulavat. Sosiaalisesti kuitenkin tahtoisin hiukan enemmän, kuin sen "soitellaan" aamuisin. Ulkonäkö.. joo, varmasti kelvollinen niinkuin teillä kaikilla lukijoilla.
Selvä on toki että "sitä oikeaa" ei löydä mistään, ei edes jumalattomalla tuurilla, tuskin sittenkään. Mutta kun nyt löytäisi edes sen suurinpiirtein älyllisen olennon jonka kanssa jakaa ne muutamat ilot. Surut kai kuitenkin todellisuudessa jokainen hoitaa suurinpiirtein yksin, mutta lie se helpotus jos joku on läsnä myös silloin kun kaikki ei ihan mene niinkuin suunniteltiin.
Toivoa on kai niin kauan kuin itseensä luottaa, ja tämän tarinan pointti ei kai olekaan itseluottamus, vaan jotain kai ihan muuta. Väkisinkin tulee mieleen ettei tää voi olla näin saakelin vaikeaa, etten ole ainoa joka näitä asioita pohtii.
Tässä alkaa tuntumaan jo siltä että olen viimeinen selväjärkinen tässä koko showssa.
Nämä nettipalstat sitten ovat lukunsa. En ole vielä verkkoon hakuani kiljunut vaikka joskus sekin on ikävän hetkellä mielessä käynyt. Jotenkin ajatus tuntuu vieraalta. Mutta pakko se kai verkkokin sitten selvittää, toivottavasti ei kuitenkaan.
Eli, asiaan, vihdoin: Toivoisin Teiltä sopivan ikäisiltä naisilta kommmentteja, miten, missä ja koska tässä kannattaa tehdä suhteenne mitään vai heitänkö suosista kirveen kaivoon ja keskityn vain siihen mitä osaa, eli duuniin ja lemmikkieläimiin? Toivon teiltä metsien miehet kannanottoa olenko pihalla kuin postiloota, vai onko tullut saman suuntaisia ajatuksia mieleen, heikkona hetkenä vaikka. Heh, kuulostipa kornilta, mutta en sitä paremminkaan nyt osaa sanoiksi pukea.
Ei sen puoleen, ei tässä "yksin" olossa mitään vikaa ole, itse asiassa viihdyn ehkä liiankin hyvin ajatuksieni kanssa. Mutta, mutta. Jotenkin tuntuu kuitenkin että kaikki ei tässä sinkkuudessa ole kohdallaan, jotain puuttuu. Harmi.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän vuodatuksen ja jopa ymmärsi jotain mitä koitin sanoa.
Eipäs sitten muuta tällä kertaa. 'nuff said.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisin heittää saman kysymyksen sinne sinullekkin päin, mistä teitä miehiä oikein löytyy =)
Olen tämän nettihommelinkin kokeillut ja vaikka sinnikkäästi olen yrittänyt tutustua netin kautta miehiin ei sieltäkään ole löytynyt lyhyitä suhteita kummenpaa.
Ravintolat ovat oma lukunsa, varsinkin kun asun pienellä paikkakunnalla. Samat ihmiset pyörivät samoissa baareissa viikonlopusta toiseen. Tästä syystä ei jaksaisi siellä baaritiskilläkään notkua.
Olen muuten kokenut erääänlaisen "lähentymisyrityksen" kirjastossa =) Täytyy sanoa, että kaveri joka kulkee perässäsi hyllyjen välissä ja on "kiinnostutnut" samoista kirjoista kuin sinä, mutta ei sano sanaakaan, herätti hieman omituisen olotilan. Lähtiessäni pois kirjastosta kaveri katseli pitkään perääni muttei sanonut edelleenkään mitään ja mulle tuli tunne, että tyyppi oli vähintäänkin omituinen. Kirjasto ei ehkä ole sittenkään se oikea paikka tutstumisyrityksille =D
Mutta tsemppiä sinulle "sen miltei oikean etsintään" =)
Heh, jotenkin noin arvelin tuon kirjastossa homman menevänkin. Onneksi se joka siellä hyllyjen välissä lymyää en kuitenkaan ole minä. Ehkä tässä jotain muuta on keksittävä. Ei oikein viitsisi alkaa tennistä, rata-autoilua, esteratsastusta, rugbyä, rusettiluistelua, yms.. harrastamaan sen vuoksi että saisi avarrettua tätä reviiriään.
Normaalissa elämässä tuo toisen kaltaisensa löytäminen taitaakin olla kohtalaisen kova homma. Baarit tosiaankin olen jo käsittääkseni kahlannut, ei enää innosta se peli.
Toivoisin kyllä tuossa ensikontaktissa aloitteellisuutta myös teiltä rakkaat naisihmiset. Vaikkakaan aloitteen teko ei itselleni ole mikään ylipääsemätön asia, niin soisin "sen ilon" joskus myös teille.
Täytyy kai vain edelleenkin pitää silmät auki ja mieli vapaana.
Hirveän usien näillä keskustelupalstoilla miehet peräänkuuluttavatkin juuri tuota, että naisten olisi oltava aloitteissa rohkeampia ja muutaman kokeiluni jälkeen tuntuu että se taitaa toimia paremmin uskoisikaan. Toisaalta itse olen jotenkin niin "perinainen" että odottelen aloitetta mieheltä.
Hei, tuli mieleeni oletko harrastanut koirasi kanssa jotakin esim. agilityä tai jotain muuta käyttökoiraharrastusta (etsintä=>VAPEPA) ym. koiraharrastuksia. Sieltä päin varmasti ensinnä kannattaisi aloitella...vaikka rusettiluistelu kuullostaakin muuten kivalta harrastukselta ja rata-autoilu kovin miehekkäältä =) Toisaalta kuten sanoit "reviirin avarrus" harrastaminen voi olla pidemmän päälle tympeää.
Käväise osoiteessa www.eurosinkut.net
Sivut ja ES:n toiminta tuntuvat ainakin virkeätltä vaikka itse en olekkaan toimintaan paikanpäällä tutustunut. Toiminta tuntuu painottuvan pääkaupunkiseudulle ja pariin isompaan kaupunkiin jonka vuoksi itse en ole tapahtumissa ikävä kyllä käynyt.
löysimme nykyisen puolisoni kanssa toisemme harrastuspiiristä jossa käy paljon eri-ikäisiä(20-40) miehiä ja naisia. Piiri jossa tutustuimme on nyt ajatellen varsinainen parimuodostuspaikka, tutustuminen ja keskustelu on luontevaa. Vuoden sisään kolme paria on löytänyt toisensa. Minulla ei ollut tarkoitus etsiä itselleni puolisoa, menin mukaan toimintaan kun ajattelin että olisi mukavaa yleensäkin tutustua uusiin ihmisiin joilla samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja olla mukana kiinnostavassa toiminnassa. Puolison lisäksi olen saanut harrastuspiiristä pari ystävää ja suuren määrän tuttuja.
Hannan ehdottama agility voisi olla sinullekin jees, siellähän käy paljon samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja tutustumisen luulisi olevan luontevaa.
löysimme nykyisen puolisoni kanssa toisemme harrastuspiiristä jossa käy paljon eri-ikäisiä(20-40) miehiä ja naisia. Piiri jossa tutustuimme on nyt ajatellen varsinainen parimuodostuspaikka, tutustuminen ja keskustelu on luontevaa. Vuoden sisään kolme paria on löytänyt toisensa. Minulla ei ollut tarkoitus etsiä itselleni puolisoa, menin mukaan toimintaan kun ajattelin että olisi mukavaa yleensäkin tutustua uusiin ihmisiin joilla samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja olla mukana kiinnostavassa toiminnassa. Puolison lisäksi olen saanut harrastuspiiristä pari ystävää ja suuren määrän tuttuja.
Hannan ehdottama agility voisi olla sinullekin jees, siellähän käy paljon samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja tutustumisen luulisi olevan luontevaa.
Kiitosta vaan vastauksista teille jotka koitte aiheen omakohtaiseksi. Jotenkin olisin uskonut että aihe koskettaa useampia.
Ikävä kyllä tuon koiraharrastuksen koen liian "leimaavaksi" enkä näin ollen tule neuvoistanne vaaria ottamaan. Eläinhän ehkä kuitenkin on osa minuuttani, halusin tai en. Ideahan tässä kai on kuitenkin myydä itseänsä eikä osaa identiteettiään.
Keinot ovat rajalliset. Aika sitten näytää miten meni, vai menikö mitenkään.
Älylliseen ongelmaanhan tässä hain jotain, vastausta en odottanut, mutta en myöskään näin apaattista tulosta. Kaikesta huolimatta; lumet sulattavaa kevättä kaikille.