Toivon että ari putoaa seuraavan tilaisuuden tullen..

Siis.. minuun ei lainkaan uppoa arin äänieikä mikään muu siinä tyypissä..

siksi toivon ettei se ainakaan voittaisi koska sitä en kjaksaisi kuunnella radiosta töissä ja kaikkialla muualla..

soisin sen toki saavan hyvän levytys sopimuksen että ne jotka tykkäävät saavat kuunnella tulevaisuudessakin
9768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näistä hevimiehistä yksinkertaisesti kaikkein paras oli tämä eka karsinnoissa ollut Antti Railio. Panu meni jatkoon, mutta kyllä Antinkin olisi kuulunut päästä jatkoon. Ari ei ollut läheskään niin rock kuin Antti!

Äänestä
  • Huomioi se, että Arilla on ainutlaatuinen asia hyppysissään, meinaan kerrassaan ihmeellinen ääni.
    Railion kaltaisia laulajia on maassamme ja muualla tusinoittain.

    Ja eihän Ari nyt heviä edes laulanut, joten hän ei eilen hevimpi jätkä kuin Antti voinut olla.

    Äänestä

..kun vaan rupeet tekstaa ihan hillittömästi, jonku toisen puolesta niin ei tartte kattella.

Äänestä

Arin lahjat menevät hukkaan jonain idolspellenä. Hän on saavuttanut jo nyt sen, mitä tarvitsee luodakseen uraa rockin puolella.
Bändi kasaan ja keikalle ja levyn tekoon Ari! Onnea urallesi. Olet jo voittaja, vaikka et voittaisikaan idolskilpailua!

Äänestä

Ari on ainutlaatuinen laulaja!Kaikki muut eiliset finalistit olivat ok laulajia, mutta sellaisia löytyy Suomesta jo aivan liikaa...Arilla on sellainen ääni, jollaista ei vielä tässä maassa ole kenelläkään!

P.S.Opetelkaa kirjoittamaan oikein ja kerratkaa kielioppia!

Äänestä

Ari voittaa koko kilpailun. Puhut kuule roskaa.

Äänestä
  • niinhän antti tuiskuki oli voittaja suosikki.. kunnes pikku teineiltä loppu saldo just ennen ratkasevia äänestyksiä...

    Äänestä

SE ON VAAN NIIN P***A..

Äänestä

että sitä soitettais yhtä paljon vaikkei voitakaan, parempi sillekin jos jäis toiseks esim. levytyksen se saa aivan saletisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei jaksa kuunnella.. kirjoitti:

Siis.. minuun ei lainkaan uppoa arin äänieikä mikään muu siinä tyypissä..

siksi toivon ettei se ainakaan voittaisi koska sitä en kjaksaisi kuunnella radiosta töissä ja kaikkialla muualla..

soisin sen toki saavan hyvän levytys sopimuksen että ne jotka tykkäävät saavat kuunnella tulevaisuudessakin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu