Ihmeellinen

Tuli tässä mieleen että kun lasketaan lapsen elatuksen tarvetta ja jossa molemmat on hyvä tuloisia ja etävanhemmalla olisi vaikka esim. 2000 euroa maksukykyä ja lähivanhemmalla 7000 euroa, niin sen laskukaavan mukaan etävanhemman elatusmaksu jäisi siten alle minimin.

eli oletetaan lapsen elatuksen tarve 450 euroa

450x2000 /(2000 7000)=100E

eli etävanhemman maksettavaksi tulisi laskukaavan mukaan 100 euroa kuukaudessa ja siitä vielä tehtävä luona pitovähennys sanotaan vaikka 28 euroa tekee 72 euroa.

Kuitenkin lapsen minimi elatusapu on 130 euroa, mutta laskukaavan mukaan se tekisi 72 euroa, eli jouutuuko kunta sitten maksamaan sen erotuksen elatustukena?
Mielstäni se on väärin ja se maksaa jolla on varaa, eikä sitä pitäisi laittaa kunnan maksettavaksi.
5875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Elatustukea maksetaan vain jos elatusmaksu jää alle elatustuen etävanhemman heikon maksukyvyn takia. Tuossa esimerkkitapauksessa etävanhempi maksaisi 72 euroa ja lähivanhempi ei saisi sen lisäksi elatustukea. Joka sinänsä ihan kohtuullista ajatellen että 7000 euron tulolla varmaan selviytyy lapsen elatuksesta.

Äänestä

että noilla luvuilla pitäisi mistään maksuista sopia.

Äänestä

Tuo nyt on täysin teoreettista. Kukaan 7000€ (oliskohan vielä käteen) tienaava ei hae kunnalta erotusta. Tuskin vaatii minkäälaisia elareita. Pistää rahaa lapselle mukaan, kun menee etälle viikonlopuksi, että voivat tehdä jotain kivaa.

Äänestä

asiasta jossa mies tienasi 3000 euroa ja nainen 2000 euroa ja pääoma tuloja vielä erikseen n. 6000 euroa kuukaudessa ja sitä laskin sitten ja huomasin että mies ma

Äänestä

Oikeusdessa voidaan vahvistaa vaikka nolla elarit ... mikä tämän asian tajuamisessa on vaikeata.

Ohessa hovioikeuden päätös ja perustelut, etävanhemmalle 60 EUR/kk/lapsi

http://www.oikeus.fi/36979.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elatuslaskukaava kirjoitti:

Tuli tässä mieleen että kun lasketaan lapsen elatuksen tarvetta ja jossa molemmat on hyvä tuloisia ja etävanhemmalla olisi vaikka esim. 2000 euroa maksukykyä ja lähivanhemmalla 7000 euroa, niin sen laskukaavan mukaan etävanhemman elatusmaksu jäisi siten alle minimin.

eli oletetaan lapsen elatuksen tarve 450 euroa

450x2000 /(2000 7000)=100E

eli etävanhemman maksettavaksi tulisi laskukaavan mukaan 100 euroa kuukaudessa ja siitä vielä tehtävä luona pitovähennys sanotaan vaikka 28 euroa tekee 72 euroa.

Kuitenkin lapsen minimi elatusapu on 130 euroa, mutta laskukaavan mukaan se tekisi 72 euroa, eli jouutuuko kunta sitten maksamaan sen erotuksen elatustukena?
Mielstäni se on väärin ja se maksaa jolla on varaa, eikä sitä pitäisi laittaa kunnan maksettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu